25. helmikuuta 2010

here comes the sun

 
  


  

 

Eilen aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ulkona tuli toppavaatteissa ihan lämmin, pakkasesta huolimatta. Tehtiin linssikeittoa ja syötiin lämpimiä teeleipiä. Olen kehittänyt itselleni pakkomielteen hasselpähkinöistä. Söisin niitä vaikka ja kuinka. Mahtaisiko olla seurausta lähinnä kasvisruokavalioon siirtymisestä?
Nuorimmaisella aloitettiin vatsavaivojen syyn selvitys. Toista viikkoa ollaan opeteltu maidottoman ruokavalion saloja, tosin mitään vaikutusta pienen vatsaan ei vielä näytä kokeilulla olevan. Mutta riisijuoma maistuu paremmin kuin maito ikinä. Poika itse kutsuu sitä hunajamaidoksi. Mahtaa olla aika herkkua siis.

24. helmikuuta 2010

Alannah Hill

 

 

 

  


 

  

  

  

  

  
Yhdestä mielenkiintoisesta australialaistaitelijasta toiseen, nämä kuvat Alannah Hillin kodista saavat minut sanattomaksi. Ihan sanattomaksi.

22. helmikuuta 2010

Etcetera


Harvaa kirjaa odotan yhtä innolla, tai suurin odotuksin, kuin Sibella Courtin huhtikuussa Euroopassa julkaistavaa sisustuskirjaa Etcetera: creating beautiful interiors.

 

  

LivingEtc'n julkaisema artikkeli (syys '08) Sibellan New Yorkin kodista on edelleen yksi ehdottomia suosikkejani.

 

  

  

  

  
 Images via moodboard

21. helmikuuta 2010

aurinkoinen lempimekko

 

Joskus lempivaatteet löytyvät ihan vahingossa. Tai ainakin minulla. Uusinta Gudrun Sjödenin luetteloa selatessani sydämeni pysähtyi tuon ylläolevan kuvan kohdalla. Mikä fiilis, mikä valo. Mikä kesän tuntu! Niin, ja aika kivan näköinen mekko. Päätin olla rohkea ja tilata kyseisen mekon, ja kyseisessä värissä. Siitäkin huolimatta että mekkoa löytyi myös sinisenä - paljon tutummassa ja turvallisemmassa värissä. Voisihan sen aina vaihtaa jos väri olisikin ihan kamala.
Paketti saapui ja ensivaikutelma oli hirveä. Mikä väri! Mitä ihmettä olin ajatellut? Enhän minä käytä oranssia. E n  i k i n ä . En koittanut mekkoa edes päälleni, tungin sen vain takaisin pussiinsa ja päätin palauttaa. Kirjata sarjaan epäonnistuneet kokeilut.
Illemmalla mies huomasi paketin ja ihasteli mekon väriä. Kannusti nyt edes koittamaan päälle. Kehui kauniiksi. Ja sitähän se olikin. Ihan juuri sellainen mitä etsinkin, sellainen miltä se kuvassa näytti - aurinkoiselta ja simppeliltä.
Nyt mietin miten selviän pesupäivästä. Jos pistäisinkin sen pesuun illalla, heräisin ripustamaan kuivumaan ja sitten se odottaisi minua aamulla valmiina ja puhtaana. Ehkä teen juuri niin.
Joskus onni löytyy odottamasta paikasta, ja väristä.

16. helmikuuta 2010

kotikosmetiikka, osa 2



Olen saanut useita ja taas useita kysymyksiä aiheeseen liittyen, joten ajattelinkin nyt listata omasta kirjahyllystäni löytyviä kirjoja sekä muutamia hyödyllisiksi havaitsemiani linkkejä, niin ohjeisiin kuin kauppoihinkin. Toivottavasti näistä on edes hieman apua :)

Saara Kuha: Käsin tehtyä saippuaa
Lisen Sundgren: Ihana kotikylpylä
Rita Stiens: Totuus kosmetiikasta
Virpi Raipala-Cormier: Luonnonkaunis

englanninkielisiä:
Susan Miller Cavitch: The soapmaker's companion
Susan Miller Cavitch: The natural soap book
Casey Makela: Milk-based soaps
Stephanie Tourles: Organic body care recipes
Dina Falconi: Earthly bodies & heavenly hair

Reseptejä:
Kotitekoinen saippua -foorumi
Pieni tuoksukauppa -reseptit
Snowdrift Farm - englanninkielinen
lip balm
homemade deodorant
Strömsö Olotila :
* Rosmariini- ja sitruunakylpy
* Suklainen kasvonaamio
* Suklainen huulirasva


Tarvikkeita ja raaka-aineita:
Pieni tuoksukauppa
Lahtisen Vahavalimo
Vihreä Kosmetiikka
Hyvinvoinnin Tavaratalo
Gracefruit.com

Tarkoitukseni on kyllä postata aiheesta lisää mutta tällä viikolla aika näyttää taas olevan hieman kortilla. Mutta palaan siis taatusti tähän aiheeseen jatkossakin.

13. helmikuuta 2010

harmaa

 

Vaikka jo luulin siirtyneeni keväisempiin tunnelmiin ja väreihin, huomaan yhtäkkiä olleeni ihan väärässä. Mieli halajaa harmaata, kietoo sitä ympärilleen ja hakee sitä kuin varkain. Enkä itse edes tajua asiaa, ennen kuin katson kameran tallentamia tunnelmia tai vaikkapa netistä poimimiani kuvia. Harmaata sen olla pitää.

 

Tuo Design*Sponge'n kotiesittely mistä ylläolevat kuvat on poimittu, on kertakaikkisen upea. Pysäyttävä. Mitä antaisinkaan tuollaisista lattioista!

12. helmikuuta 2010

Coco

 

  

  

Katsoin kahtena edellisenä iltana Coco Chanelista kertovan kaksiosaisen tv-elokuvan. Tykkäsin hirmuisesti filmin tunnelmasta, puvuista ja väreistä. Tekisi mieleni katsoa sitä uudelleen ja uudelleen. Sen sijaan taidankin piipahtaa kirjakaupassa ja viettää illan uppoutuen samaan maailmaan kirjan sivuilta.
Tytöllä on tänään tärkeä ilta. Menee isoisänsä kanssa teatteriin. Ihan ensimmäistä kertaa. En tiedä kumpi on innostuneempi, äiti vai tytär? Ihana, iso ilta.

6. helmikuuta 2010

hämärissä tunnelmissa



oi kamala kuinka pahantuulinen ihminen osaakaan olla. Jos tämä olisi sarjakuva, pääni yläpuolella välkkyisi salamoita ja suusta tulisi jatkuvalla syötöllä ärräpäitä. Mitään syytä en tunnelmalleni keksi, joten menkööt tämä päivä hämärän rajamaille.

5. helmikuuta 2010

vaaleanpunaisten lasien läpi

 

  

  

  

  

  

  

  

  

  

  
 all photos (c) taverne-agency / Hotze Eizma

Vaaleanpunaisten lasien läpi maailma ei voi näyttää toisenlaiselta.

4. helmikuuta 2010

...

 
   
  

  

Valoa, ihanaa valoa. 
Pupulamppukin saapui, ja löysi itselleen juuri passelin paikan. Tykkään siitä ihan hirmuisesti!

3. helmikuuta 2010

Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta!


Sain käsiini aivan mahtavan kotimaisen uutuuskirjan, Sanna Vatasen 'Neulo.Virkkaa.Kirjo.Jämälangasta!'. Nimensä mukaisesti kirja keskittyy erilaisiin tapoihin ottaa kotoa löytyviä jämälankoja ja kerän loppuja hyötykäyttöön - siis kierrätysajattelua ihan parhaimmillaan.


Ohjeiden vaatimustaso vaihtelee helposta (*) keskitason (**) kautta vaativaan (***). Perustiedot neulomisesta/virkkaamisesta/kirjomisesta hallitsemalla selviytyy suurimmasta osasta ohjeita ihan loistavasti, eikä vaativienkaan ohjeiden kohdalla tehtävä ole toivoton. Suurin osa niistä näyttäisi vaativan minunkaltaiseltani sunnuntaineulojalta vain oikeinlukutaitoa, kärsivällisyyttä ja ehkä hieman mielikuvitusta :)


Vaikea sanoa mistä kirjassa pidin eniten: oliko se värikkäistä ja hauskoista ohjeista ( Sakura-villahousut ja Lumberjack-läppähattu taisivat ainakin löytää tiensä 'to do -listalleni), Sami Repon upeista valokuvista vaiko kaiken tämän mainitsemani upeasta toteutuksesta. Ehdottomasti hankinnan arvoinen kirja - ja mahtava lisä kotimaiseen neulekirjallisuuteen!

 

1. helmikuuta 2010

flickr fav's

 
(c)

Lisää lunta ja pakkasta. Taivaskin on ollut jo monta päivää harmaan pilven peitossa. Eikö aurinko voisi välillä jo näyttäytyä? Muistuttaa, että kohta saa alkaa odottamaan kevättä.