mandariinin tuoksua

Joulukoristeita. Joulureseptejä ja -ohjeita talteen.
Myöhemmin isoveljen luokse naapuriin, pikkuveli tulee perheineen visiitille.
Illalla telkusta Kummisetä II.
Aika mukavaa.

talvi ja talvesta

(c) www.bric-a-brac.se

Nyt se talvi sitten tuli! Kertakaikkisen mahtavaa, uskomattoman upeaa. Kivempi siitä olisi tosin nauttia jos pääsisi ulos, tai ylipäätänsä liikkumaan.. Torstaina iski alaselkääni pahemman luokan noidannuoli, auts. Liikkumaan päästään joko seinänvieriä myöten tai konttaamalla. Lapset tykkää, äiti ei.

Niin, mutta olihan minulla oikein asiaakin. Takeista ja kengistä. Olen näes kipeästi ja todellisesti talvitakin puutteessa. Nykyinen takkini (tummanvihreä "army-maihari") on ostettu monta monta talvea sitten Onlyn alennusmyynnistä ja se alkaa vedellä viimeisiään. Unelmatakkini olisi puoleenreiteen yltävä, tummansinistä vakosamettia koristeltuna jollain kauniilla vuorella. Kukaan nähnyt missään?
Tai sitten yksinkertaisesti tuo yläkuvan takki, joka on niin upea etten taida saada unta laisin ensi yönä lain.

www.duckfeet.dk

Kengistä sen sijaan en hyvällä omatunnolla voi sanoa olevani kipeästi uusien talvikenkien tarpeessa. Mutta voin sen sijaan sanoa olevani kipeästi juuri tuollaisten kuvan nahkasaappaiden tarpeessa. Kukapa ei olisi?!
Ehkä alan tekemään järjestelmällistä suunnitelmaa jolla voin hyväksyttävästi selittää itselleni kestävien ja laadukkaiden nahkasaappaiden hankinnan. Kenties teen Kempparin Nooran tavoin uudenvuodenlupauksen, että ei puoleen vuoteen lainkaan uusia vaatteita? Eikös se jo olisi sopivaa?

Jassoo, alaselkä ilmoittelee että paluu lepoasentoon olisi enemmänkin kuin suotavaa. Voikaa hyvin!

tonttu

Tomten Jacket (linkki Ravelryyn) Jussille. Ihana, ihanampi, ihanin. Mikään ottamani kuva ei onnistunut näyttämään kuinka ihana ja hauska tämä takki pienellä lapsella on. Joten tyytykäämme näihin. Lankana Pirtin Kehräämön hahtuva ja Sandnes Garn Fritidsgarn, vitosen puikot. Edessä neljä puunappia.
Meidän pieni menninkäinen.
Ja Siirille pitää tehdä omansa, tottakai. Värit vielä harkinnassa, joku muu kuin oranssi-ruskea-keltainen-vihreä hakusessa. Ehdotuksia otetaan vastaan!


Ai niin, piti ottamani sanavahvistus käyttöön kommenttilootassa. Roskaposti räjähti käsiin viikonloppuna. Menee varmaan loppuvuosi että saan kaikki roskat siivottua vanhoista postauksista. Äh!

mutta enhän mä edes tykkää punaisesta,

1. Retraw, 2. Untitled, 3. 55/365 There are days I drop words of comfort on myself like falling rain & remember it is enough to be taken care of by myself., 4. skidmore celebration weekend 08, 5. to the left..., 6. inspiration board (erhh, wall), 7. Rosehips, 8. Diary of the book-lover ; november 3.., 9. on a runaway train, 10. i thought i had figured it out, 11. the dough, 12. red, 13. stove, 14. in a rainy morning, 15. bookshelf, 16. sakura color

sanoi hän punaisessa yöpaidassaan ja punaisissa pyjamapöksyissään.
Kah!, kahvikuppikin on punainen. No villasukissa on sentään mustaa.
Mihin tämä kaikki vielä johtaakaan?

Ilona

Pieni juttu Onnipuodista uudessa Ilonassa.

illalla

Kun muut nukkuvat, minä nautin.

Hiljaisuudesta. Rauhasta. Kiireettömyydestä.
Lämpimästä peitosta. Teestä. Villan pehmeydestä.

Seurasta. Kumppanuudesta.

Väreistä. Rohkeudesta. Vahvasta itsensänäköisestä tyylitajusta.

Tätä kotia ihailin jo Paumesin köpis-kirjassa, nyt ihailen sitä uusimmasta Elle Interiör-lehdestä. En malta sulkea lehteä laisin, ja huomaan kovin haaveilevani lastenhuoneen tapetoinnista..

isä

Hyvää isänpäivää!

aamut

Minä olen aamu-ihminen. Ehdottomasti, henkeen ja vereen. Ongelmaksi tosin monasti muodostuu se, että tykkään myös illoista. Itse asiassa tämän hetkisessä elämäntilanteessa nautin illoista ja niiden rauhasta enemmän kuin mistään muusta. Vaikka silti, väsyneenä taas kerran liian myöhään valvotun yön jäljiltä, aamun ensimmäiset ajatukseni ovat innokkaita ja toiveikkaita - mimmoinenkohan päivä tästä tulee? Mitä kaikkea tänään tapahtuu? Mitä tänään saan aikaan?


Kuvassa oleva kirja A Year of Mornings on menneinä viikkoina toiminut minulle rauhallisten aamujen korvikkeena. Kun lapset on syötetty, pesty ja puettu ja ovat hetken keskittyneinä omiin leikkeihinsä, täytän kahvikuppini ja istun pöydän ääreen kirja kainalossa. Etenen sivun tai kaksi, keskittyen tarkasti kuviin ja tunnelmiin, ihan rauhassa. Hitaasti. Aika pysähtyy.


Hetken päästä maailma käynnistyy taas. Lasten äänet tulevat kirkkaiksi, pesukonekin on päällä. Nousen ja otan lisää kahvia. Kissakin näyttää haluavan ruokaa. Tästä tulee hyvä päivä.

pieniä ja isoja asioita

Joskus sitä yliarvioi itsensä ja reippaasti. Tiedättekö, tyyliin että enhän minä niin tekisi. Eihän minulle noin kävisi. Kyllähän minä tiedän paremmin. Johtuen ehkä perhehistoriastani (nimenomaan siitä korkeakoulututkinnon arvostamisesta Yli Kaiken Muun) olen aina ollut hieman herkkä kun kyseessä on minun älykkyyteni tai sen mahdollinen puute. Koska minähän olen älykäs ja kriittinen ihminen. Totta kai olen. Erityisen hyvin osaan suhtautua kriittisesti kaikkeen kuulemaani & lukemaani, oli se painettu sitten lehteen, kirjaan tai nettiin. Ja internetissä vasta osaankin käyttää luojan minulle suomia aivoja, ja ymmärrän että minulla ei ole aavistustakaan siitä, millainen ihminen ruudun toisella puolella on minkäkin tekstin kirjoittanut ja vielä tärkeämmin, mistä syystä on kirjoittanut. Hyvä minä.


Joten kun eräs tarkkaan seuraamani blogi muuttui niin sanoakseni yhdessä yössä maailmanloppua julistavaksi paatokseksi, en suinkaan ahdistunut lähes hengiltä. En suinkaan pakottanut miestäni lukemaan samaa tekstiä ja sitten soitellut loppupäivää ja -iltaa tämän puhelimeen, pyytäen uudestaan ja uudestaan tätä rauhoittelemaan ahdistuneita ajatuksiani ja toistelemaan minulle siitä, että kaikkea lukemaansa ei todellakaan kannata uskoa. Eikä lukemani suinkaan jäänyt kummittelemaan ajatuksiini moniksi moniksi päiviksi, niin että vasta nyt voisin sanoa olevani asian suhteen tyyni ja rauhallinen.
Oliko reaktioni seurausta liian monista salaliittojännäreistä, yleisestä heikkohermoisuudesta vaiko kriittisyyden puutteesta - tai kenties sekoitus näitä kaikkea? Ehkä sillä ei ole loppujen lopuksi ole edes merkitystä.


Paljon merkittävämpää oli nähdä pienen miehen ilme, kun sai talvikengät jalkaansa ensimmäistä kertaa. Sitä on ylpeyttä ja sitä on ylpeyttä.
Toivottavasti muistan sen jatkossa.
Seuraavaksi taas kirjoja. Niin ja neuleita.