26. joulukuuta 2010

erica tanov - kevät/kesä 2011










Onko sopivaa alkaa nyt, joulun kohta mentyä ohi, odottamaan kevättä ja kesää? Ainakin jo ajatuskin niistä saa sydämen hieman hypähtämään.

22. marraskuuta 2010

kaunis kuin koru









Ihastuin decor8-blogissa jokin aika sitten näihin mattoihin - voisiko lattioitaan enää koristaa kauniimmilla koruilla? Harmillista, että niitä oikeasti vanhoja ja kauniita mattoja tulee vastaan kovin harvoin. Mutta en minä lannistu, jonain kauniina päivänä löydän sen kauneimman korun omalle lattialleni.

18. marraskuuta 2010

vapaapäivä

 

Vapaapäivä, kaksi putkeen. Ei haitannut lumisade aamulla, vedettiin vaan peittoa tiukemmin ympärille. Päivällä innostuin etsimään vanhan pokkarin esiin, napsaisin muutamia kuvia. 



Vanhoja ja uusia neulomuksia. Osa ollut valmiina jo pitkään, osa vasta hiljattain viimeistelty. Vielä löytyy keskeneräisiä myttyjä kirjahyllyn vierestä ja uusiakin on jo otettu puikoille. Istuisin kaikki vapaahetket sohvan nurkassa puikot kädessä ja höyryävä tee/glögimuki vieressä. Tulkoot lunta, kyllä täällä yhdestä talvesta aina selvitään!

Uusin MilK Déco on muuten ilmestynyt, kiitoksia vaan Kay'lle vinkistä :) Thank you Kay for letting me know that the new MilK Déco is now available!

9. marraskuuta 2010

marraskuun keskellä











Hiljaiselo blogissa jatkuu yhä. Palaan kuitenkin, vähän myöhemmin. Nyt keskityn kaikkeen siihen, mihin ei ole ollut juuri aikaa viimeisen parin vuoden aikana. Kuten neulomiseen ja lukemiseen. Kamerakin on rikki, ollut jo elokuusta lähtien. Huomaan jo hieman ikävöiväni, joten ehkä pian on aika tehdä asialle jotain. Kaikki aikanaan.

28. syyskuuta 2010

BoligLiv


 Lempilehteni, tai ainakin yksi niistä suurista suosikeista. Siellä näyttää olevan nyt hyvä tarjous, 
3 lehteä reilulla 10 eurolla. Ei paha, ei lainkaan paha.

 
Kaikki kuvat BoligLiv.

2. syyskuuta 2010

Lyhtykuume




Tahtoisin kovasti löytää paperilyhtyjä. Roikkumaan rennosti sinne tänne, ihan vain siksi kun ovat niin kauniita. Kuvan lyhdyt ovat New Yorkissa sijaitsevasta Pearl River-putiikista. Ehkä joudun lopulta tilaamaan lyhtyni sieltä. Lähempää en niitä tunnu löytävän.

15. elokuuta 2010

jalokivet





Tuntuu kuin en saisi tarpeekseni kesästä. Vedän keuhkot täyteen ja yritän varastoida sitä talteen. Läiskyttely ja jalokivien etsintä pikku poukamassa kuuluu ehdottomasti niihin varastoitaviin hetkiin.

26. heinäkuuta 2010

blogitauko


Pienen blogitauon paikka, palaan taas loman jälkeen! Tarkoitus on pistää tietokone kiinni seuraavaksi viikoksi - uskoisin sen tekevän enemmän kuin hyvää :)
Nähdään pian!

20. heinäkuuta 2010

riipaisevat




Tanskan matkasta on jo useampi viikko. En tähän päivään mennessä ole saanut läpikäytyä edes matkakuvia, pelkäsin niiden katsomisen riipaisevan liikaa. Olisin voinut jäädä sille matkalle, olisin halunnut jäädä sille matkalle.
Sanctuaryn Rebeccan matkakuvien kannustamana kaivoin kuitenkin kuvat esiin. Takerrun saamaani lupaukseen, että ensi kesänä mennään taas. Tällä kertaa pidemmäksi aikaa.

18. heinäkuuta 2010

kiurut


  



Sain kiurut lastenhuoneen seinälle ja tykkään niistä kovin. Harmikseni sää vain on niin synkkä, ettei kuva tee tapetille oikeutta. Paremmat kuvat paremmalla säällä.
Ilma enteilee sadetta. Täällä ei ole satanut viikkoihin ja takapihan nurmikko on jo palanut. Palanut on omakin olo, raikas kesäsade tekisi hyvää itse kullekin.

18. kesäkuuta 2010

löysin


eilen kirpputorilta vanhan ja ison emalivadin. Sellaisen tosi ison, vaaleanpunaisin ruusukuvioin. Maksoin siitä pari euroa ja tulin niin onnelliseksi, että hykertelin koko illan töissä sitä vain ajatellessanikin. Lisäksi löysin kauniin pienen ruusutaulun, vanhoilla kullatuilla kehyksillä. Se maksoi vielä vähemmän. Oi onnea!


Lastenhuoneen sarjasta tuli hassusti vino. Ensin meinasin korjata sitä mutta sitten en viitsinytkään. Päätin, että tänään tykkään asioista ihan sellaisina kuin ne vastaan tulevat. En väännä enkä käännä, mieti että jos tuo olisi tuollalailla erilailla, niin sitten tykkäisin. Tykkään vain.

17. kesäkuuta 2010

silkkiruusut




Löysin kirpputorilta vanhoja silkkiruusuja. Maksoivat muutaman sentin. Nyt mietin uskaltaisikohan niitä pestä jotenkin?
Tanskan matka lähenee. Löysin hotellikaupungistamme avoinna olevan ruusutarhan ja lisäsin sen heti nähtävien listaan. Tyttö halunee nähdä Legolandin, joten sekin tulee sitten käytyä. Vielä kun löytäisi muutaman vierailtavan kirpputorin, niin olisin onnellinen.


Jatkan Minjan haasteella. Tällä kertaa vuorossa makuuhuone.Tämä tuntui jo kovin hankalalta.