19. tammikuuta 2011

pöydästä asiaa



Kun muutimme tähän asuntoon viisi vuotta sitten, ensimmäinen ostoksemme uutta kotia varten oli iso ruokapöytä. Iso, massiivinen ja tukeva. Ja hyvä pöytä se onkin. Paitsi että alkaa tuntumaan  l i i a n  isolta. Ei sillä, etteikö minusta ole ihanaa levittäytyä pöydän toiseen päähän papereineni, askarteluineni ja touhuineni - ja silti jättää toinen puoli pöydästä muun perheen käyttöön. Mutta pienissä neliöissä tilaa tarvitaan, ja pienempi ruokapöytä ajaisi loistavasti sen ruokailuun tarvittavan tehtävän.
Niin, että nyt olisi sitten hakusessa pienempi pöytä. Mielellään pyöreä. Ihan vain siitä syystä, että itse miellän sen pienempään tilaan asettuvaksi. Ensimmäisen kuvan pöytä on hyvin lähellä sitä tämän hetkistä ihannettani (painotan kohtaa tämän hetkistä, se 'ihanne' kun saattaa muuttua hyvinkin nopeasti) - ja Ikean Liatorp-pöytä taas hyvin lähellä kuvan pöytää. Olisiko kellään teistä kokemuksia tuosta Ikean pöydästä? Kannattaako sitä edes harkita?


Ihanteellisintahan olisi löytää hyvä ja kaunis pöytä käytettynä. Siispä tiedossa onkin jonkin verran kirpputorien ja vanhan tavaran liikkeiden koluamista. Niin ja tilan raivaamista varastosta - jospa tuolle isommallekin pöydälle olisi vielä joku päivä käyttöä, jossain tilavammassa asunnossa.

6 kommenttia:

Lissu kirjoitti...

Tutuillamme on tuo Ikean pöytä ollut nyt muutama vuosi käytössä ja heillä on pieniä lapsia. Se ei tainnut olla hyvä ostos lapsiperheeseen, sillä pöytä on jo nyt aika huonossa kunnossa. Itselläni on saman sarjan vitriinikaappi, mutta se ei taas ole mennyt miksikään...

Jonna kirjoitti...

Me mietittiin joskus tuota samaa pöytää, mutta jätettiin sitten kuitenkin jostain syystä hankkimatta. Nyt meillä on aika kamala ruokapöytä, mutta liinan alla menee ihan hyvin. Uudessa kodissa se saa pintaansa maalia ja pääsee puutarhaan.

Liatrop kirjahyllyjä meilläkin on ja ne on kyllä kestäneet hyvin käytössä.

Maria kirjoitti...

Meillä taas hyvät kokemukset tuosta-joten sinulla vaikea valinta edessä:D
Onnea etsimiseen ♥

selma kirjoitti...

Tosi muhun uppoavat kuvat nuo kaksi ekaa! Ihanat! ja yksi ei-ääni ikealle ja joo-ääni kirppiksille ja vanhoille tavaroille. Oletko kokeillut huutonettiä tai www.anno.fi?

Auli kirjoitti...

Siskollani oli tämä Ikean pöytä nelilapsisessa perheessä. Pöytä oli kyllä aika pian käytön jälkeen vähän huojuva, eli jokin siinä keskirakenteessa petti. Johtuiko sitten siitä, että neljä poikaa oli vähän liikaa tälle pöydälle arkikäytössä.

Inka kirjoitti...

Lissu, tuota juuri pelkään lasten kanssa. Että miten liitokset kestää. Tosin muuten on itselläkin hyviä kokemuksia sarjan tuotteista että on tämä sitten hankalaa..

Jonna, mietin tätä pöytää meille jo aikanaan muuton yhteydessä mutta silloin päädyttiin tuohon isompaan. Ehkä se siitä syystä vieläkin kummittelee ajatuksissa.

Maria, no niin on! :) Ja on tuo pöytä niin kovin kaunis, ei siitä pääse mihinkään.

selma, huuto.net ja anno.fi on kaluttu moneen kertaan. Huominen vapaapäivä tosin käytetään koluamalla lähiympäristön kirppiksiä ja muita. Kyllä se sopiva jostain vielä löytyy :)

Auli, joo - neljä poikaa voi olla helposti liikaa mille vaan pöydälle :) Yritän selitellä itselleni, että meillä olisi vain yksi poika, vaikkakin kovinkin villi.