20. huhtikuuta 2008


Sain perjantaina, lopultakin, jo aikoja sitten tilaamani sisustuskirjat. Mistään uutuuskirjoista ei suinkaan ole puhe, mutta jostain syystä en näitä kirjoja ollut aikaisemmin tullut hankkineeksi. Kyseessä ovat Cath Kidstonin in print ja Rachel Ashwellin the Shabby Chic Home. Molemmat tekijätkin ovat varmasti suurimmalle osalle hyvinkin tuttuja, joten en näistä muutamaa sanaa enempää tarinoi.
Sen verran kuitenkin haluan kertoa, että näiden herkkujen kanssa viikonloppuni on vierähtänyt ihan huomaamatta. In print on taattua Kidstonia - herkullisten kuosien ja kuvien leikkiä alusta loppuun saakka. Työpöydälleni kasaantui kirjan edetessä kankaita pieniin pinoihin - tästä ja tästä teen tyynyliinan, tästä voisi tehdä tilkkupaikan nojatuolin kissanraapimiin, lautasliinoja ainakin näistä, jne.. - inspiraatio tuntuu aivan loputtomalta. Voiko Cath Kidstonia olla rakastamatta?!







Cath Kidston: in print

Rachel Ashwell sitten taas on aivan oma lukunsa. Tunnustan suhtautuvani hänen kirjaansa hieman kaksijakoisesti. Toisaalta rakastan sen romanttisuutta, kulunutta charmia ja yksityiskohtien ylitsepursuavuutta - toisaalta tunnen hieman ahdistuvani juuri samaisesta romanttisuudesta ja yksityiskohtien ylitsepursuavuudesta. Hankalaa.
Inspiraatiota ja hengenravintoa tästä kirjasta saan kyllä roppakaupalla. Niin paljon, että muutkin hänen kirjansa päätyvät nyt ostoslistalle :)





Rachel Ashwell: the Shabby Chic Home

10 kommenttia:

Squickie kirjoitti...

Apua mikä inspiraatiomyrsky täältä taas vyöryy! Aivan sykähdyttäviä tunnelmia. :) Upeat kirjalöydöt taaas kerran!

Annu/annujaliinu.com kirjoitti...

Sisustuskirjoissa on se hyvä puoli, että ne ovat ajankohtaisia aina :) Mulla ei ole noista kumpaakaan, saas nähdä jos jossain välissä tilaisin..edes Kidstonin.

Ihanaa maanantaita!

Iinu kirjoitti...

Voi, minäkin haluaisin tuon Kidstonin, näyttää ihanalta kirjalta!
Muutenkin sinulta löytyy aina täältä kaikkea kivaa, olen aina silloin tällöin käynyt salaa kurkkaamassa:o)

Liivia kirjoitti...

Toka alimman kuvan peilipöytäsysteemit ottaisin mieluusti!

anu kirjoitti...

Voi mitä kirjoja!Minäkin haluan!!!

Annabella kirjoitti...

Hyvännäköisiä kuvia, silityskuva ja
söpö pastellipurnukkakuva eritoten. Inspiroivaa viikkoa!

paperisydän kirjoitti...

Minullakin on tuo Kidstonin kirja, suosittelen lämpimästi :)

Sanni kirjoitti...

Ihanat kirjat. Olen pitkään vältellyt nettikirjakauppojen sisustuskirjaosastoja, koska pelkään saavani jonkun ostohepulin.

Kaikki liikenevä voima ja valuuttahan tungetaan meillä tähän aikaan vuodesta puutarhaan :)

Voin täysin kuvitella, miten viikonloppu voi vierähtää, koska itse selaan puutahalehtiä ja kirjoja ja teen muistiinpanoja vihkoon. Joka ilta ennen nukkumaan menoa. Suunnitelmieni toteutumisprosentti lieneen 10%:n luokkaa :))

Sanctuary kirjoitti...

Kaunista! Minullakaan ei ole noista kumpaakaan, joten mukavaa kun esittelit, inspiraatiota todella!

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.