30. joulukuuta 2008

valivalivali..


... ja vielä hieman lisää. Valivali. On nimittäin niitä päiviä. Mikään ei ole oikein, eikä kohdallaan. Minä en osaa mitään, ja olen ihan hölmö. Vaatteet ei istu eikä sekään ole mikään ihme, typeriä vaatteita kun ovat. Koti on ihan kamala, ja minä ihan laiska. Miksi en ole vieläkään tapetoinut eteistä, maalannut rappusia tai tehnyt niitä muita listalla olevia asioita. Kirjastoonkaan ei päässyt, ei tietenkään. Ilma se vasta kamala on ollutkin, harmaa ja synkkä.
Viimeisen itsepiristysaallon kohdalla päätin tehdä jotain. Vaikka sämpylöitä. Sanomattakin on selvää, että taikina ei noussut. Sämpylöistä tuli leipäsiä. Eilisiltana likoamaan laitetuista linsseistä tein keiton. Ilmeisesti niihin oli tarttunut eilisillan hyvää tuulta niin, että keitosta tuli erinomaista. Lapset söivät sitä sellaisella vauhdilla, että vieraampi ajattelisi heidän kärsineen nälkää pidemmänkin aikaa. Luulisi moisesta keittäjän mielialan nousevan mutta eipä ei. Tietty.Varsinkin kun yksikään keittämäni kahvipannullinen ei ole tänään onnistunut. On ollut pahaa kahvia ja vielä pahempaa. Loppupäivän olen luottanut mutteripannuun, siihen sentään voi luottaa. Kop-kop. Vaikken minä taikauskoinen ole, pahasti ainakaan.
Ehkä siihen on nyt hyvä lopettaa. Mutteripannuun. Se kun ei nyt ota pannuun. Heh heh.

29. joulukuuta 2008

Poladroid


Tästä hauskuudesta on ihan pakko postata. Mulla on aina ollut heikko kohta polaroid-kuville. Niissä on jotain niin nostalgista ja viatonta. Ja kaunista. Herkkiä olisi ehkä se oikea sana tähän yhteyteen. Muistot lapsuudesta kun sai luvan ottaa kuvia isän polaroid-kameralla ja sitten niitä kuvia heiluteltiin ja jännityksellä odotettiin jokaisen pienen yksityiskohdan paljastumista.
Joten kun löysin netistä ohjelman jolla voi muuttaa tavalliset digikuvat poladroid-kuviksi, niin tuntui kuin olisin saanut vielä yhden joululahjan! Poladroid project-sivuilta voi ladata tämän mahtavan ohjelman ilmaiseksi, vaikkakin pienen lahjoituksen antaminen asian hyväksi on myös mahdollista/suotavaa.

Kuvassa näkyvät kuivuneet mandariinin palaset ovat muuten se, mitä näistä syntyi. Ensi alkuun kuivattelin niitä uunissa useamman tunnin hyvin miedolla lämmöllä ja sen jälkeen kuivattamista jatkettiin ilmavasti vielä muutaman päivän. Somia.

28. joulukuuta 2008

Menneiltä päiviltä









Joulu tuli ja meni. Kaikilla oli mukavaa, koti oli kaunis ja vatsat tulivat täyteen. Ihan niin kuin pitääkin.
Niin ja minä olen saanut leikkiä uudella kameralla. Oi kuinka siitä tykkäänkään! Enkä malta odottaa että opin sitä ihan oikeasti käyttämään. Harjoittelu jatkukoot!

22. joulukuuta 2008

99 things - 99 asiaa



Meemi, bongattu simplesparrow:n blogista.
I really liked this one, nabbed from simplesparrow's lovely blog.


Things you've already done: bold
Things you want to do:
italicize
Things you haven't done and don't want to - leave in plain font


1. started your own blog
2. slept under the stars
3. played in a band
4. v
isited hawaii
5. w
atched a meteor shower
6. given more than you can afford to charity
7. been to disneyland/world

8. climbed a mountain
9. h
eld a praying mantis
10. s
ang a solo
11. bungee jumped (and never will!)
12. v
isited paris
1
3. watched a lightning storm at sea
14. t
aught yourself an art from scratch
15. adopted a child
16. had food poisoning
17. walked to the top of the statue of liberty
18. g
rown your own vegetables
19. s
een the mona lisa in france
20. slept on an overnight train
21. h
ad a pillow fight
22. h
itch hiked
23. t
aken a sick day when you’re not ill
24. built a snow fort
25. held a lamb
26. g
one skinny dipping
27. run a marathon
28. r
idden a gondola in venice
29. s
een a total eclipse
30. watched a sunrise or sunset

31. h
it a home run
32. been on a cruise
33. s
een niagara falls in person
34. visited the birthplace of your ancestors
35. seen an amish community
36. taught yourself a new language
37. had enough money to be truly satisfied

38. seen the leaning tower of pisa in person
39. g
one rock climbing
40. seen michelangelo's david in person
41. sung karaoke
42. seen old faithful geyser erupt
43. bought a stranger a meal in a restaurant
44. visited africa
45. w
alked on a beach by moonlight
46. been transported in an ambulance
47. had your portrait painted
48. gone deep sea fishing
49. seen the sistene chapel in person
50. been to the top of the eiffel tower in paris
51. gone scuba diving or snorkelling

52. kissed in the rain

53. p
layed in the mud
54. gone to a drive-in theatre

55. been in a movie
56. v
isited the great wall of china
57. s
tarted a business
58. taken a martial arts class
59. visited russia
60. served at a soup kitchen
61. sold girl scout cookies
62. g
one whale watching
63. gotten flowers for no reason

64. donated blood
65. gone sky diving
66. visited a nazi concentration camp
67. bounced a cheque
68. flown in a helicopter
69. s
aved a favorite childhood toy
70. visited the lincoln memorial
71. e
aten caviar
72. p
ieced a quilt
73. stood in times square
74. toured the everglades

75. b
een fired from a job
76. seen the changing of the guard in london
77. broken a bone

78. been on a speeding motorcycle
79. seen the grand canyon in person
80. p
ublished a book
81. visited the vatican
82. bought a brand new car

83. walked in jerusalem
84. h
ad your picture in the newspaper
85. read the entire bible
86. visited the white house
87. killed and prepared an animal for eating
88. h
ad chickenpox
89. saved someone’s life
90. sat on a jury
91. m
et someone famous
92. j
oined a book club
93. l
ost a loved one
94. had a baby
95. seen the alamo in person

96. swum in the great salt lake
97. been involved in a law suit
98. o
wned a cell phone
99. been stung by a bee


----
pahoittelut: jotain vikaa kuvien latauksessa ja sähläsin usempaan otteeseen.

19. joulukuuta 2008

Jussi


Meillä on kaksi kovin erilaista lasta. Tyttö, joka on vuorokaudessa hiljaa vain nukkuessaan - ja yleensä ei edes silloin. Ja sitten poika, joka ei puhu. Jussin sanavarastoon kuuluvat sanat "kukka" (=koira), "kakka" (selitys ei tarpeen), "äkkä" (=iskä) ja "appa" (mikä tarkoittaa milloin vaippaa, milloin lamppua). Käsimerkein osataan kertoa missä Siiri on, missä iskä on ja missä kissa on. Äiti ei valitettavasti kuulu sanavarastoon eikä elevarastoon.
Mutta sen sijaan äiti kuuluu tiukasti tähän. Ihan siihen silmien eteen, milloin selkäpuoli edellä, milloin vatsa vatsaa vasten. Jos se joskus kauemmaksi lähteekin, perässä tullaan kantoliina solmussa ja kyyneleet silmissä.
On se vauva vieläkin, vaikka aikaa onkin tästä jo kulunut.
Ole Jussi vauva vielä huomennakin.

18. joulukuuta 2008

vinkkejä kaivataan


Harkinnassa olisi uusi kamera. Ihan kunnon järjestelmäkamera, sellainen millä olisi hyvä harjoitella ja opetella järjestelmäkuvaamisen saloja. Mielelläni kuulisin vinkkejä ja mielipiteitä kameroista, käyttökommentteja jo hyväksi havaituista. Omat aatokset ovat tällä hetkellä rajautuneet kahteen vaihtoehtoon: Nikon D80 ja Canon EOS 450D. Liikkeessä on käyty tunnustelemassa ja nämä kaksi tuntuivat omaan käteen parhaimmilta. Ainakin tässä hintaluokassa.. :P
Etukäteen jo kiitokset jos ehdotuksia jaksatte antaa!

10. joulukuuta 2008

minä olen



täällä ollaan. lannistavan ja päälle puskevan pimeyden hiljentäminä mutta kuitenkin. kyllä minussa vielä kevät virtaa, saatte nähdä. ja minäkin toivottavasti. mutta nyt odotan. hetken vielä ihan hiljaa.