28. huhtikuuta 2008

Yritin, mutta en vaan voi. En voi olla esittelemättä näitä ihanuuksia teille. Joten jos olette kurkkuanne myöten täynnä jatkuvia kirja-hehkutuksiani, niin hypätkää seuraava teksti yli. Mutta muussa tapauksessa - katsokaa ja nauttikaa!

Ensimmäinen kirja on Fuuai Girl's Clothes, josta löytyy esittely & ihastuttavia kuvia myös Kyuutosta. Toinen kirja, aivan uskomattoman herkullinen My Favorite Style (ISBN 978-4-7966-6136-2), on enemmänkin idea ja inspiraatio-kirja kuin varsinainen vaatekirja. Kirjasta löytyy erilaisia koristelu- ja tuunausideoita mutta toki myös joitain ompelu- ja virkkausohjeita.

Ja sitten niitä kuvia...







Pics above: Fuuai Girl's Clothes






Pics: My Favorite Style

27. huhtikuuta 2008

Kiire!


Olen ollut kiireinen - kamalan kiireinen. Niin kiireinen, etten ole ehtinyt tehdä kunnollisia blogikierroksia, saatika jättää puumerkkiäni visiiteilläni. Oman blogin päivityksistä nyt puhumattakaan. Suottehan anteeksi, ensi viikolla varmaan taas jo helpottaa.


Kun äiti istua nököttää työpöydän ääressä, heittää tyttö piirustusmattonsa jalkoihini ja piirtää sydämensä kyllyydestä. Välillä odotellaan, että matto kuivuu ja sitten taas aloitetaan alusta. (Ja kyllä, tykkään paperipiirustuksista paljon enemmän, mutta toisinaan on parempi että pienellä taitelijanalulla ei ole mahdollisuutta toteuttaa luovuuttaan äidin selän takana kaikkialle muualle kuin siihen paperiin...)

23. huhtikuuta 2008

Kevätaamu

Ulkona paistaa aurinko, tukassa hiekkaa ja vaatteissa ruohotahroja. Onkohan tyttö jo nähnyt pääskysen?

20. huhtikuuta 2008


Sain perjantaina, lopultakin, jo aikoja sitten tilaamani sisustuskirjat. Mistään uutuuskirjoista ei suinkaan ole puhe, mutta jostain syystä en näitä kirjoja ollut aikaisemmin tullut hankkineeksi. Kyseessä ovat Cath Kidstonin in print ja Rachel Ashwellin the Shabby Chic Home. Molemmat tekijätkin ovat varmasti suurimmalle osalle hyvinkin tuttuja, joten en näistä muutamaa sanaa enempää tarinoi.
Sen verran kuitenkin haluan kertoa, että näiden herkkujen kanssa viikonloppuni on vierähtänyt ihan huomaamatta. In print on taattua Kidstonia - herkullisten kuosien ja kuvien leikkiä alusta loppuun saakka. Työpöydälleni kasaantui kirjan edetessä kankaita pieniin pinoihin - tästä ja tästä teen tyynyliinan, tästä voisi tehdä tilkkupaikan nojatuolin kissanraapimiin, lautasliinoja ainakin näistä, jne.. - inspiraatio tuntuu aivan loputtomalta. Voiko Cath Kidstonia olla rakastamatta?!







Cath Kidston: in print

Rachel Ashwell sitten taas on aivan oma lukunsa. Tunnustan suhtautuvani hänen kirjaansa hieman kaksijakoisesti. Toisaalta rakastan sen romanttisuutta, kulunutta charmia ja yksityiskohtien ylitsepursuavuutta - toisaalta tunnen hieman ahdistuvani juuri samaisesta romanttisuudesta ja yksityiskohtien ylitsepursuavuudesta. Hankalaa.
Inspiraatiota ja hengenravintoa tästä kirjasta saan kyllä roppakaupalla. Niin paljon, että muutkin hänen kirjansa päätyvät nyt ostoslistalle :)





Rachel Ashwell: the Shabby Chic Home

18. huhtikuuta 2008

toisenlaisia kukkia








Nämä kukat taitavat olla enemmän makuuni. Kukkivatkin koko vuoden läpeensä.

16. huhtikuuta 2008


Toivoisin kovin omaavani vihreän peukalon. Edes semmoinen hieman vihertävän kukertava olisi jotain. Kukkapenkkimme ovat minulle näes täysi mysteeri. Näin kevään tullen toivoisin tietävänsä edes jotain sieltä esiin puskevista kukista. Muutakin kuin sen, että ovat kauniita.
Ystävä antoi muutaman pussillisen siemeniä, ovat kuulemma helppoja kasvatettavia. Jokohan parin viikon päästä niitä uskaltaisi kylvää?
Sellainen vanha, hieman villiintynyt piha kuultaa haaveissani. Kukkia siellä täällä, nurmikko pitkää ja tuoleja ripoteltu sinne tänne. Epäilen tosin syvästi, etteivät muut taloyhtiön asukkaat jaa tätä näkymystäni kauniista pihasta. Höö - odottakoon haavepihani siis tulevia vuosia.

15. huhtikuuta 2008

14. huhtikuuta 2008

Flickr Favorites 15/2008


1. miss rubble, 2. I like your shoes too ... in felt., 3. hexagons coming, 4. macrophoto6, 5. 9cce_1, 6. shower, 7. sunshine on a rainy day..., 8. dinner is served, 9. vintage spools, 10. Untitled, 11. my favourite, 12. Cup Of Organic Cocoa, 13. My New CK Bag, 14. {pink}, 15. coffee, 16. whitney's cardigan

Created with fd's Flickr Toys.



Täällä paistaa aurinko! Tänään leivotaankin mustikkamuffinsseja ja pääsen maalaushommiin: en malta odottaa ihanaa pellavaöljyn tuoksua.
Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!

Sun is shining! Today I'm gonna bake blueberry-muffins and the I get to do some painting - can't wait! :)
Hope you all have a very good week!

12. huhtikuuta 2008

laukussa leipää ja piimää vaan...

Photobucket
äiti & minä v.-79 jossain päin Eurooppaa

Kun olin pieni, kesä tarkoitti reissaamista. Isän kesäloman alkaessa, oli vaunu valmiiksi pakattu ja odotti, että perhe hyppää autoon ja matka alkaa. Kohde ei ollut koskaan se pääasia, vaikka se aina olikin huolella ja ajatuksella valittu. Pääasia oli itse matka, liikkeellä olo. Uudet maisemat, paikat, ihmiset.
Isän kesäloma oli pyhitetty pitkälle reissulle, joka suuntautui ulkomaille. Kuukaudessa ehtii jo nähdä monenmoista paikkaa ja ajaa pitkiäkin matkoja. Lyhyemmät lomat ja viikonloput reissattiin kotimaassa, monasti vielä samojen ystäväperheiden kanssa.
Vielä tänä päivänäkin kesän tulo nostattaa minussa matkafiiliksen. Kuten myös vastareaktiona halun pysyä tiiviisti kotona. Niin jännää kuin lähtö aina olikin, oli kotiinpaluussakin omat hyvät puolensa. Kuten esimerkiksi oma sänky ja oma huone.

Photobucket
kesä -79

Olen jo useampana kesänä halunnut lähteä autoreissulle pohjoismaihin, erityisesti Tanskaan ja Ruotsin eteläosiin. Vaunua meillä ei ole, eikä varmaan tulekaan, mutta teltan kanssa. Koira ja kissa hoitoon, lapset autoon ja takakontti täyteen varusteita. Yöt ja illat vietettäisiin leppoisasti leirintäalueella, päivät olisivat pyhitettyjä seikkailuille.
Mutta ei kai vielä tänäkään kesänä. Hö.

11. huhtikuuta 2008

laukkuni / my bag


Rakastan laukkuja. Isoja, pieniä, värikkäitä tai yksivärisiä. Mielellään suhteellisen tukevia, ja jostain syystä mieluiten kankaisia. Vaikka muutkin materiaalit kyllä kelpaavat. Tämä nykyinen laukku pääsi suosikiksi heti saavuttuaan - se on kertakaikkisen ihastuttava! Värit, muoto, yksityiskohdat, koko paketti. Minun laukkuni! Monet teistä varmasti tunnistavatkin laukun lahjakkaan Ninuskan käsistä lähteneeksi - lahjakkaan voisi itseä kirjoittaa isolla, koska tämä laukku on todellakin ensiluokkaista työtä.

I love bags. Big, small, colorful or plain. I like them sturdy, and preferably made of fabric. Though I won't turn down a pretty bag made from some other material... This current bag instantly became my new favorite. I love it's shape, colors, details - everything. Some of you may recognise it to be the work of the very talented Ninuska. And when I say talented, I really mean Talented. The quality on this bag is simply excellent.

Photobucket

Kassin sisältö on, kuten monilla muillakin, hieman siistitty. Vanhat kuitit ja muut kassin pohjalle kertyneet roskat editoitiin pois. Samoin kuin vaihtovaipat, likavaippapussi, tuttipullo, tutit ja vararuoat. Enkä edes voi syyttää itseäni peittelystä, kuvassa näkyvät esineet löytyvät laukusta silloin harvoin, kun pääsen aivan yksin liikkumaan.
Lompakko, kotiavaimet, puhelin (itse asiassa kaksi puhelinta), pieni pussi erilaisille korteille ja muulle pienelle sälälle, hajuvesi, kynä, nenäliinoja sekä luettavaa. Puuttumaan jäivät muistivihkoni (joita on mukana yleensä yksi, joskus kaksikin) sekä autonavaimet.

The content of my bag is some what edited. Nobody wants to see my old reciets, change diapers for the kids and so on.
Wallet, home keys, telephone (actually two telephones), a small purse for loose cards, perfum, pen, tissues and something to read. Missing from the pic are my car keys and notebook (I usually carry one with me all the time, sometimes I need two).

Flickr favorites 14/08

1. home #1, 2. tea cup stack, 3. Ten Little Piggies, 4. Vintage plates, 5. Untitled, 6. Untitled, 7. tabletop, 8. Untitled, 9. Tea time, 10. Oh honey, 11. tied, 12. in my studio, 13. Petite Pattern Books, 14. ebay, 15. Kitchen counter 01, 16. adie & the hunters

Created with fd's Flickr Toys.

10. huhtikuuta 2008

uusi alku


Siihen hajosi, vanha kone. Yhtäkkiä ja yllättäen. Olo on vieläkin vähän orpo ja outo, vähän samalla lailla kun silloin, kun oudokseltaan joutuu vieraan auton rattiin. Vielä ei tiedetä saadaanko vanhasta koneesta kaikki kuvat ja tekstit talteen, toivottavasti. Olisipa kurjaa, jos kaikki lasten kuvat olisivat mennyttä kalua. Jospa sitä nyt oppisi tekemään niitä varmuuskopioitakin...
Viimeiset pari päivää olen ahkeroinut kotona. Kaikki vanhat sisustuslehdet on nyt läpi käytynä, on neulottu pipoa ja villahousua, kaulahuiviakin aloitettu. Siivottu ja järjestelty - leikitty ja laulettu. Kaikki omituisen ja hieman ahdistavankin olon siivittämänä. Liekö syynä koneen hajoamisesta aiheutunut järkytys vaiko alkava kevätahdistus, tiedä häntä. Toivon vain olon ohimenevän nopsaan.

6. huhtikuuta 2008

stop.

kone hajosi stop palaan kun ongelma korjattu stop voikaa hyvin stop

4. huhtikuuta 2008

Kevätsiivousta / Spring cleaning

Kevään tulon myötä seuraa auttamatta myös kevätsiivous. Tai ainakin tarve siihen - pois pois talven pölyt, tavarakasat ja tunkkaiset ajatukset.
Tervetuloa kevät & valo!





Photos: taverne-agency.com & Living Etc

With spring arriving, the need for a proper spring cleaning follows. Good riddens to winters dust, piles of odd stuff and stuffy thoughts.
Welcome spring!



2. huhtikuuta 2008

Mustikkajuttu / Thing about blueberries





Kukapa sitä olisi seppä syntyessään?
Live and learn!