30. heinäkuuta 2008

Kukkasia & kuulumisia


Jo on aika mennyt kuin siivillä! Ollaan perheen kanssa vietetty vallan mökkielämää (muut mökkeilee, minä paahdan töiden ja mökin väliä), ja nyt ensimmäisen oikean vapaapäivän sattuessa oli jo kiire kertomaan teille kaikille kuulumisiamme.

Työpäiviä on siis takana viikon verran - kiirettä, stressiä, lasten ikävöintiä ja loputonta väsymystä. Helpottaahan tämä tästä ajan kanssa ja syksyn tullen on enemmänkin muutoksia luvassa - näitä yritän itselleni muistutella aina kun olo on apea. Päivä päivältä tunnen aikani nykyisessä työpaikassa menneen jo ohi. Olo on siksi myös hieman haikea, ihan kuin pikkutyttönä kun huomasi viime talven lempitakin jääneen pieneksi. Paljon hyvää olen sieltä saanut, siellä saanut. Samaan aikaan pelko uuden edessä, pelko siitä että mitä jos jalat eivät kannakaan ja alla onkin vain tyhjää, on huimaava.



Pelko on huimaava ja samaan aikaan hykerryttävä. Mitäs jos kantavatkin? Mitäs jos pystynkin, osaankin luoda itselleni oman paikan maailmaan? Itsetehdyn, itse muokatun - juuri minun kokoiseni paikan? Haittaako se edes, jos epäonnistun? Olenhan kuitenkin yrittänyt, kerrankin ottanut sen ratkaisevan askeleen haaveilun ja tekemisen välillä. Haittaako se oikeasti, epäonnistuminen?


Jos nimestä saisi enteen, olisi se paras mahdollinen. Onnipuoti. Se on minun askeleeni. Askeleeni kohti omaa paikkaani, yritykseni näyttää miltä maailma minun silmieni läpi näyttää. Toivottavasti siitä tulee minulle nimensä veroinen.

Tämä pikainen kotipyrähdys ei olisi voinut sattua parempaan aikaan. Ylläolevissa kuvissa olevat kukat kukkivat kilpaa takapihalla, niiden säihke on vallan huumaava. Vielä kun tietäisin tuon alimman kuvan lilan kyönnöskasvin nimen, osaisiko kukaan auttaa? Korituolin hauska kukkafiltti löytyi kirpparilta parin euron hintaan, ja kannussa kukkivat ihan oikeat muovikukat - voiko niihinkin hurahtaa?!

Lämpöisiä ja aurinkoisia hetkiä kaikille - palaan asiaan taas jahka kotiudumme kunnolla!

38 kommenttia:

Rebecca / Sanctuary kirjoitti...

Olipa mukavaa lukea ajatuksiasi,jännittäviä aikoja. Samanlaisia toiveita olen heitellyt ilmaan ja miettinyt omaa suuntaani, ihanaa kun olet jo tuossa pisteessä. Varmasti pelottaa ja se kuuluukin asiaa, mutta aivan varmasti kannattaa!! Onnipuoti kuulostaa kovin lupaavalta! Veikkaisin kukkasta muuten kärhöksi, Clematis, meilläkin tuo kukkii.

Kesiah kirjoitti...

Hienoa, että olet ottanut askeleen kohti haaveesi toteutumista. Näyttää kutsuvalta nettisivujesi alku.

Muutoksen edessä kokemasi tunteet tuntuvat itsestäni kovin tutuilta, vaikka minulla muutos onkin erilainen. Muutos ja hiukan tuntemattomammalle maaperälle astuminen tuovat jännitystä, mutta myös ihanaa odotusta mieleen.

Jaksamista vielä vanhassa työpaikassa puuhailuun sen ajan kun siellä vielä olet.

Junika kirjoitti...

Onnea :-)! Jäämme odottamaan yhtä jännittyneinä.

Anonyymi kirjoitti...

Kävin jo kolkuttamassa putiikkisi ovea. Avaathan pian. :)

Rva Silmusolmu kirjoitti...

Köynnöksesi on clematis eli kärhö. Ja lajike varmaankin Jackmannii, aika yleinen, meilläkin kukkii juuri.

Onnenpotku takalistoon, kantavat siivet unelmillesi ja rohkeutta yrittäjän urallesi!

Anioni kirjoitti...

Pitää nostaa hattua ihmiselle, joka toteuttaa unelmansa :) varmasti pelottaa, mutta ajan kuluttua kaikki selkiytyy. Epäonnistuminenkin kuuluu elämään, mutta ei kai se mitään haittaa, ellei laita koko perhettä samalla 'konkurssivaaraan'.

Täälläkin odotellaan puodin aukeamista :)

Elsa kirjoitti...

Hatun nosto unelmasi täyttymiselle! Hienoa että ryhdyt toimeen, ei ne unelmat muuten täyty. Tuskin maltan odottaa uuden nettipuodin avautumista, ja kiva on nimikin :)

Kesäterveisin, Elsa

Allu kirjoitti...

Meillä sanottiin kotona tuota kasvia metsäköynnökseksi. Onnea ja menestystä puodille!

Joola kirjoitti...

Ihanalta kuulostaa puotisi! Oi kuinka huikeaa elämänvaihetta elätkään. Jännittää varmasti ja ihanaa, että innostaa! Haluan ehdottomasti sanoa, että ei haittaa, jos epäonnistuu tyylillä. Jos tekee sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä, ei muuten edes epäonnistu. Sinä voitat. Ei jää kaihertamaan, ettei edes koettanut. Toivon kovasti Onnea Onnipuodille, sinulle!
Niin, ja odotan toki avajaisia:).

Kate kirjoitti...

Hatun nosto täältäkin! Ihailen rohkeita ihmisiä :) Avajaisia odotellessa.

Jonna kirjoitti...

Mieletön juttu! Upeaa, että teet unelmastasi toden.

Sanna Tallgren kirjoitti...

On tartuttava hetkeen ja tehtävä itse oma juttunsa. Eikä se haittaa jos epäonnistuu. Se haittaa enemmän, jos hylkää haaveensa eikä mummona tiedä mitä haaveen toteuttamisesta tuli. Olen itse toteuttanut ja kerran epäonnistunutkin. Nyt olen myös itse luomassani työpaikassa, haavejutussa. Enkä olisi yhtään minä, jos en olisi näitä juttuja tehnyt. On kiva, kun voi olla itsestään ylpeä! Suomalaiseen kulttuuriinhan se ei oikein kyllä istu. Parempi olla hys hys- hiljaa, jos menee hyvin :)

En malta odottaa, että Onnipuoti aukeaa!

Katja kirjoitti...

Jee! Onnea Onnipuodille. Jos ei yritä toteuttaa unelmaansa, ei voi tietää, miten käy. Uskon kyllä, että hyvin käy! ;-)

hp kirjoitti...

Onnittelut Onnipuodille! Unelmien jahtaaminen (ja saavuttaminen) on pelottavaa mutta myös juovuttavan suloista.

Tanja kirjoitti...

Ripauksella rohkeutta, jonka olet jo elämänkeitokseesi heittänyt, löydät varmasti onnesi Onnipuodista. Voimia jaloillesi, jotta jaksavat kantaa :)

Menestyksen tuulia Onnipuodille toivottelen!

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Kiva kuulla ajatuksiasi ja onnea onnipuodille!

Tiina kirjoitti...

Mahtavaa!!!!!!!!!! Toivotan onnea hurjasta. Nuo tunteesi ovat varsin tuttuja...

Nina kirjoitti...

Ihana nimi Onnipuoti! Kuulostaa oikein hyvältä... ja mielestäni on upeaa, että olet ottanut rohkean askeleen kohti unelmaasi. Mitään ei saa, jos ei yritä! Jään innolla odottamaan puodin avautumista. Ja oikein paljon ONNEA :)

Niina kirjoitti...

Nostan hattua ja onnea matkaan roppakaupalla! Huisia! :)

Satu kirjoitti...

Ihanaa Inka! Onnenpotkuja ja halauksia!Samassa paatissa keinutaan...;)

Anonyymi kirjoitti...

Lämpimiä onnitteluja ! Ehdottomasti kannattaa yrittää - itse olen nauttinut (melkein) jokaisesta hetkestä. Kaikkea kummallista voi kyllä sattua.

Minulle esim kävi niin että kangaskauppa josta olin hankkinut kankaita protolastenvaatteita varten paloi maantasalle !

Pitäisiköhän meidän 'puotiunelmansa' toteuttaneiden ja niistä kuumeilevien perustaa joku 'verkosto' ;D

Ansku kirjoitti...

Onnea hurjasti!! Ihana juttu. Olenkin jännityksellä odottanut, mitä tuleman pitää, kun olet hieman jotain vihjaillut blogissasi :)

Taru kirjoitti...

Mahtavaa! IHAILEN rohkeuttasi! Jään innolla odottelemaan avajaisia, Onnea uudelle urallesi!

Inka kirjoitti...

Sydämelliset kiitokset teille kaikille onnentoivotuksista ja kannustavista sanoistanne! Tuntuu ihan käsittämättömän ihanalle saada olla osa näin mahtavaa verkostoa - kiitos kaunis teille kaikille! :)

Merja kirjoitti...

Onnea uudelle puodille! Jännittäen odotetaan täälläkin..

Anonyymi kirjoitti...

ONNEA ONNIPUODILLE! Kuulostaa ihanalta ja kyllä sinä onnistut!!! =)

Nina

p.s. JOnka kuopuksen keskimmäiseksi nimeksi tuli Onni. =)

Damoisellex kirjoitti...

ovelta puoti näyttää ihanalta. jospa pian päästään paremmin sisään tutustumaan!

Anna kirjoitti...

Oikein kovasti onnea yrityksellesi. Ihanaa että olet löytänyt rohkeuden kokeilla omia siipiäsi.

Mallu kirjoitti...

Onnea Onnipuodille!! Näyttää etusivu jo niin kutsuvalle.

-Mai- kirjoitti...

Oi, ihana kuulla, että olet toteuttamassa unelmia:)..liityn minäkin Onnipuodin onnittelijoiden joukkoon:)

Tanja kirjoitti...

Ihan mielettömän ihania kuulumisia. Olen tosi loinen puolestasi ja toivon, että kaikki menee parhaimman mukaan! Onnea!

Elvina kirjoitti...

Täälläkin yhden (keskimmäiseltä nimeltään ) Onnin äiti odottelee kovasti puodin aukeamista :). Mummolatyyli ja särmä sopivat meidän tulevaan taloon ihan pilkulleen!

Anki kirjoitti...

***Heissulivei Inka!***

Olen pistäytynyt blogissasi aiemminkin, nyt päätin jättää sanasen.

On hienoa uskaltaa toteuttaa unelmiaan, se vaatii suurta rohkeutta, uskallusta heittäytyä, uskoa itseen ja elämään. Kuitenkin, tärkeää ei ole päämäärä vaan matka. Se, että ponnistaa, kuuntelee sydäntään. Ei haittaa vaikka epäonnistuisi. Tietää yrittäneensä ja uskoneensa. Ja että aina voi yrittää uudelleen. Matkan varrella voi oppia kummasti, myös itsestään.

Voimia ja rohkeutta, sekä ilonpipanoita matkasi varrelle!!

ps. saanhan linkittää sinut blogilistaani?

Merruli kirjoitti...

Kaikkea hyvää ja menestystä matkaan itsellisenä yrittäjänä! Olkoon puoti nimensä veroinen onnellinen ja onnekas.

Nora kirjoitti...

Onnea Onnipuodin matkaan! Hienoa, että rohkenet toteuttaa itseäsi näin.

Sormustin kirjoitti...

Onnipuoti - kuulostaakin jo aivan ihanalta! (jännittävää; mitähän se on...)

Kärhöhän se on, Jackmannii kuten jo täällä on ehditty kertoa... Kärhöt on ihania! Meidän pihassa on alppikärhö, pienehköt viehättävät siniset kukat. Kukkii toistamiseen nyt jo tänä kesänä! Onneksi olen malttanut olla repimättä sitä syksyllä alas; kasvattaa aina vanhoista oksista uutta keväällä ja on siten TOSI komea. (=laiskuudesta on hyötyä!)

Pau kirjoitti...

Onnea puodin ensiaskelille!

Taidanpa piipahtaa siellä heti kun kauppa aukeaa:)Jokos sinulla kaupalle on kiva nappi tehtynä, jota saa linkittää blogiin?

ja Clematis siinä kukkii, kuten saitkin tunnistusapuja.

Rouva Nordman kirjoitti...

Onnea! Elä unelmasi todeksi!