Senkin uhalla, että toistan itseäni (minulla on kiusallinen tapa kertoa samoja juttuja uudestaan ja uudestaan, enkä millään jaksanut nähdä sitä vaivaa, että tarkistan kaikki lähes kahden vuoden aikana kirjoittamani jutut) kerron, että yksi vahvimmista muistoista mitä minulla on äidinäidistäni, liittyy parsittuihin villasukkiin. Silloin kun mamma saapui vieraisille, hän valitsi itselleen tuolin keittiön pöydän äärestä ja istuutui siihen valmiina tekemään hänelle itsestäänselvästi kuuluvia puhteita. Jouluna se tarkoitti rosollin valmistusta alusta loppuun ja muuna aikana villasukkien parsimista. Sileäksi kulunut puukauha, parsinneula, parsinlankaa ja iso korillinen parsimista kaipaavia villasukkia.
Tämä muistikuva piirtyy mieleeni uskomattoman elävästi joka kerta kun istahdan alas sohvankulmalle, toisessa kädessäni puukauha ja toisessa parsinneula. Puukauha sukan sisään, lanka neulansilmään ja sitten töihin. Etsitään sopiva kohta neulalle, tarpeeksi kaukana itse reiästä ja aloitetaan silmukoiden välistä loikkiminen. Ylös, alas, ylös, alas. Pikkuhiljaa saadaan vanhasta kuin uusi, annetaan väsyneelle uusi alku.
Kyllä taas kelpaa tassutella. Vielä olisi muutama pari odottamassa. Lapsetkin tykkäävät, istua äidin vieressä ja lukea kirjaa. Matkitaan samalla eläinten ääniä, ihmetellään kuvassa näkyvää traktoria. Ajatuksissa muhii jo päivän ruoka. Kohta keitän kahvia.
16 kommenttia:
Voi näitä muistoja! Minullakin olisi monet sukat vailla parsinneulaa ja -lankaa.
Minun muistikuvissani mummo kuorii perunoita. Hänellä oli punainen jakkara ja kaksi isoa ämpäriä. Toisessa kuorimattomat ja toisessa kuoritut perunat. Kauhea urakka! No poikiakin oli 7 kpl. (Olenkohan minä kertonut tämän muistikuvani täällä blogissasi jo kuinka monta kertaa ???)
Mummoiksi mekin muutumme hyvää vauhtia....Mummot on kivoja!!!
Kumpaakaan mummuani en ole koskaan nähnyt, ovat kuolleet ennen syntymääni.
Molemmilla vaareilla oli uudet vaimot, "tekomummut" joista kumpikaan ei ollut ollenkaan käsityöihmisiä.
Siksi ei tällaistakaan hienoa muistoa ole syntynyt.
Tuo kauha sukan sisään on mulle uusi juttu.
Pitkästä aikaa poikkesin kylään, parsiminen taitaa olla sellaista hiukan katoavaa perinnettä, itse olen saanut ihmettelyjä siitä että korjaan tytön sukkahousujen kulumia sekä reikäisiä käsineitä. "Kuka niitä jaksaa korjata!?" lauseen olen kuullut usein mutta mielestäni korjaaminen on kuten kirjoitit osuvasti väsyneelle uusi alku. Se on myös säästöä sekä usein pelastaa sen suosikki sukkaparin tms vielä käyttöön.
Parsiminen on ihanaa puuhaa! Minulla parsimisen lapsuusmuistot liittyvät isoisääni. Hän ei osaa keittää edes perunoita enkä usko hänen ikinä kaivaneen moppia kaapista tai muutenkaan tarttuneen kodintöihin, mutta parsia hän osaa. Ehkä nykyään muistiongelmat ovat siirtäneet parsimiset heillä isoäidin puuhaksi, mutta muisto ei minulla vanhene ja heidän moneen kertaan parsitut villasukkansa ovat aina mielessäni isoisän käsistä lähtöisin. Kukahan ne on alunperin kutonut, koska kummallakaan en ole koskaan nähnyt sukkapuikkoja käsissä?
hiiriemo,
"...
Mää haise eukalyptukselt,
viäm pal tila takapenkil,
hymyilen ko suamempystykorva,
mut kieltäyryn kaikest,
sano: emmää muist,
emmää jaks,
emmää ol ikä ennenkä,
ko mää olen tottunu juur näi.
Enkä meina pualtvuoassatta orotta."
- H. Laaksonen
Mä tahdon jo mummoksi! :P
violet, meillä mamma oli käsityöihminen vaan kun se kannatti. Siis kun selkärankaan iskostuneet opit säästäväisyydestä ja vanhan korjaamisesta pakottivat. Ei muuten. Siksi joskus itseä ihmetyttää miksi tämä asia on niin vahvana omassa mielessä.
Niina, katoavaa kansanperinnettä kyllä. Samaa minulle moni on ihmetellyt, miksi korjata jotakin niin "toisarvoista" kuin sukkia kun kaupasta saa puoli-ilmaiseksi uusia. Mutta eivätpä ole toisarvoisia enää kun niiden eteen on nähnyt vaivaa.
ester, kiitos tämän jakamisesta. Tuli jotenkin lämmin olo ajatellessani isoisääsi sukkia parsimassa :)
Kauha! Tottakai! Hyvänen aika, loistava idea.
Sinähän olet löytänyt jo sisäisen pienen mummosi ;)
Pääsiäistä tännekin, paljon rauhaa.
isoinpapu, eikös olekin hämmästyttävän yksinkertainen idea? Minä jaksan hämmästellä sen nerokkuutta aina parsiessani :)
Niina, heh- niinpäs taidan ollakin :)
Ihana juttu! Minun mummuni yritti kerran opettaa minut parsimaan, mutta sanoin etten tahdo oppia - tahdon katsoa kun mummu parsii. Ja vieläkin on parsimisen hoitanut mummu, en minä...
Ihana muisto! Juuri tuollaiset asiat ovat hirmu arvokkaita.
Kyllä nykyäänkin kannattaa minun mielestäni korjata "vähäpätöisiäkin" asioita. Maailmaan tuotetaan ihan liikaa kaikkea roinaa, kun ihmiset eivät viitsi kierrättää ja korjata vanhaa.
Hi,
did you get the new Jamie mag, I really like it , I'm sure you will also
have a nice easter
Minä olen käyttänyt kauhaa aina parsiessani, mutta todennut, että muovikuppi on vielä parempi.
Sukkia siis parsitaan täälläkin. Useinkin vielä ja valitsen aina erivärisen parsinlangan, haluan että paikka näkyy.
Parsiminen on muuten kivaa.
Kuvan sukat on oikein sielukkaat, ihanat!
minullakin mummosta tuollaisia muistoja. meillä mummo teki käsitöinä enempi tuollaisia ns käytännöllisiä asioita ja ukki teki käsitöitä ihan ammatikseen, niinkuin hänen isänsä ja isänisänsä. aikanaan mummo opetti minullekin noita käytännön taitoja- osa jäänyt mieleen ja osaa pitää muistelemalla muistella. parsimista opeteltiin myös talouskoulussa. kotona tunnustan että sukkien parsimisessa olen laiska- poika 12v taas taas parsii kyllä niin villasukat kuin lapasensa ja perus puuvillasukatkin.. on todennut että itse korjaten se tapahtuu nopeiten. muuten kyllä korjaan vaatteita paljonkin ja lempi villapaitaani olen jo useita kertoja parsinut
maijja, tiedätkö - jos mammani olisi vielä elossa niin minäkin jättäisin parsimiset hälle. Keräisin ison kasan parsittavaa, kiikuttaisin mammalle ja istuisin vaan katsomassa kun vaatteet korjaantuvat :)
Tuula, niinpä. Esineillekin tulee vasta ajan kanssa, käytössä, henki, oma "sielu". Monet asiat kestäisivät edelleen käytössä melkein isältä pojalle, jos niitä vain jaksettaisiin huoltaa.
Kay, not yet! I'll bet it's just as gorgeous as every one tells :)
Liivia, kuvan sukat ostin eräällä Tarton reissulla mummolta pienestä kojusta. Nämä ja niiden kaveriksi yhdet toisetkin. Ovat niin kauniit, että voisi jo kutsua taiteeksi.
Erivärinen lanka käytössä täälläkin, ja samasta syystä.
piia-h, olen hieman kade tuollaisesta käsityötaustasta. Sehän kulkee jo veressä! Kuten mitä ilmeisemmin pojallakin, aika näppärä 12-vuotias :)
hi, if you can't get it let me know,ok and I send it to you
THese are absolutely gorgeous!! I wish I could knit...I can only admire!
Lähetä kommentti