Koko päivä aherrettiin pihalla. Nautittiin auringosta, lämmöstä ja linnunlaulusta. Haravoitiin ja leviteltiin viimeisetkin lumikasat pitkin kalliota. Kannettiin kompostorista multaa ruusupensaiden juurelle ja suunniteltiin kesän kasvatuksia. Syötiin ja juotiin, ja taas jatkettiin hommia. Kukin omiaan ja niitä yhteisiä. Tehtiin kaikkea muuta kuin mietittiin sitä, että yksi puuttuu.
Viikonloppuna teimme ajomatkan kiltin ja eläinrakkaan tädin luokse. Sinne, vanhan maatalon pihapiiriin jätimme Korpun. Paikkaan missä on tilaa juosta ja temmeltää. Paikkaan missä koiran kuin koiran on varmasti hyvä olla. Ja vaikka tiedän sydämestäni tehneeni sen ainoan oikean ratkaisun, ei se poista ikävää.
7 kommenttia:
joskus ne oikeat ratkaisut ovat kovin kipeitä. iso halaus sinulle ikävään.
Tuo on kevät kupsuttelua niinkuin meillä kotona sanottaisiin. Sun kuvat on viimeaikoina olleet tosi ihania ja kotoisia. Tykkään kovasti :)
Voimia ikävään!
Voi :( Tiedän miltä tuntuu. Rakkautta on tehdä eläimen parhaaksi.
Kovin vaikean päätöksen olette tehneet. Voimia!
piia, kiitos.
Hanna, sitähän se - kevään kupsuttelua ihan parhaimmillaan. Ja kiitos kauniista sanoistasi.
minja, rakkautta vaikka ei se siltä itsesyytöksissä tunnu. Pääasia että koiralla on hyvä olla.
Annika, kiitos.
Vaikea päätös, varmasti. Mutta aika onnelliselta paikalta tuo paikka kuulostaa ja varmasti aina voi mennä moikkaamaan.
Mullakin sormet syyhyää pihalle, mutten tiedä mistä aloittaisi.
Varmasti todella rankka päätös. Mutta hyvä jos löysitte loistavan kodin ja voihan sitä mennä myöhemmin käymään :)
Lähetä kommentti