Kärsimätön, lyhytpinnainen, äreä, kärttyinen, kovaääninen. Sellainen äiti olen ollut viime päivinä. Väsynyt ja selkävaivainenkin. Kaikin puolin huonoa äitimateriaalia. Siihen ei ole auttaneet kävelyretket, nokkoslätyt, jätskit tai leikkihetket. Ei siivous, vihreä tee tai edes yksinolo. Höh.
Ehkä tänään koitetaan raparperirättänää, reissua Maskun rosariumiin (joo, aika aikaistahan se vielä on ruusujen suhteen) ja normaalia rennompaa asennetta. Peukut pystyssä paremman äiti-fiiliksen löytymiselle.
5 kommenttia:
Hyvin tuttu tuo huonoäitifiilis,säännöllisin väliajoin.Itseäni piristi tämä Anna-lehden kirjoitus äitipolin odotushuoneessa huonona äitinä istuessani ja törmäsin samaan pätkään Uuden Kuun blogissa,sieltä poimin tämän nyt.Josko hymyilyttäis sinuakin.
'Äideistä hirvein...'
Pullantuoksu leijailee uunista, esiliinaan pukeutunut äiti puristaa nyyhkyttävän lapsen syliinsä maidonvaalein ja Lemon Juice&Glycerinen pehmentämin käsin. Äidin lempeys parantaa pipin hetkesä. Lapsi luo kyynelistä kosteat silmänsä ihaillen äitiin.
Tälläinen äiti kuka tahansa haluaa olla. Ja yrittää. Mutta aina se ei onnistu.
Kuten silloin kun eräs meistä köytti kolmevuotiaansa kylpytakin vyöllä syöttötuoliin, jotta saisi leikattua karjuvan ja rimpuilevan tenavan tukan. Äiti pelkää, että lapsi muistaa koettelemuksen koko ikänsä.
Tai silloin, kun lapsi karkasi äidltään ja äiti huusi: "Jos nyt Tellu ei ole kiltisti, äiti viskaa Tellun auton alle."
Tai silloin, kun äiti päätti yllättää lapset ja haki heidät tarhasta paljon ennen sovittua aikaa. Ilahtuivatko mukulat? Eivät tietenkään. Raivosivat kesken jääneistä leikeistä vielä kotonakin. Äidin pinna katkesi ja hän huusi: "Painukaa helvettiin!"
Tai silloin, kun isä oli reissussa ja äidillä kokous. Ekaluokkalainen ja viisivuotias olivat tovin keskenään. Ja miten kävi? Pienemmälle tuli kakkahätä, eikä kumpikaan osannut pyyhkiä. Velipoika lähti etsimään äitiä, ja pikkusisar jäi itkemään pytylle. Kun äiti lopulta tuli kotiin, seinänaapuri oli laittamassa lapsille iltapalaa, "koska itku kuului meille asti".
Silti nämäkin äidit ovat lastensa mielestä maailman parhaita.
Ihanaa lukea että muillakin noita huonoja päiviä. Niitä kun pinnaa ei ole ollenkaan, kaikki mättää, tulee huudettua eikä jaksaisi. Ei vaikka olisi miten kivaakin, siltikin ärsyttää. Mutta onneksi se menee taas sitten ohi ja jaksaa olla. Voimia sinne ja kyllä se hyvä fiilis taas löytyy. :)
Toivon mukaan parempi äiti -olotila alkaa jo löytyä. Ymmärrän kyllä, että väsyneenä ja selkäsärkyisenä ei kukaan jaksa olla ihan päivänpaisteisimmillaan. Mutta ihan oikeasti ainakin mun lapseni tuntuu tajuavan sen, että äitikin on ihminen ja että äidilläkin on välillä paha mieli. Aika harva ihminen jaksaa loputtomiin olla kärsivällinen ja kiltti. Ainakin meillä noita rajoja haetaan välillä sellaisella tarmolla, että niiden paikan joutuu osoittamaan joskus kovallakin äänellä. Ja sit taas tykätään hetken päästä kamalasti.
Jaksamista ja huspois selänsäryille.
Selkäsäryt pois! Hushus!
Mutta niin huonoäiti hetkiä on varmasti jokaisella äidillä ja voi taivas, miten ison asian siitä saa jos sitä alkaa pyörittelemään. Ihan niin kuin Kati jo kirjoittikin, kohta tykätään kamalasti. Puolin ja toisin.
Voi hyvin!
PS. Milloin teidän pojasta on tullut noin iso poika?! :O
Rimpsukaisa, hymyilyttipä hyvinkin! Kiitos :)
sade, kiitos - näissäkin fiiliksissä oloa helpottaa eniten se, että tietää muidenkin joskus kärsivän samoista asioista. Tänään aamulla olo oli jo ihan toinen, onneksi!
Kati, näin toivon asian meilläkin olevan. Ainakin vanhempi lapsi jo taitaa ymmärtää kun äidillä on paha päivä - ja yrittää kultainen jopa lohduttaa. Tärkeintähän se on, että osataan myös pyytää anteeksi ja selittää miksi äiti on nyt kärttyinen tai väsynyt.
Jonna, kiitos sympatiasta! Ja älä muuta sano - miten se aika voi mennä niin nopeasti? Syksyllä täyttää jo 3 vuotta. Hui!
Lähetä kommentti