Sisustusmietintöjä

Selkävaivaisena sohvalla maatessa on hyvää aikaa perehtyä uusimpaan Elle Interiör-lehteen (5/07). Erityisesti makunystyröitäni hiveli 'Rockig Romantik'-juttu. Jäin miettimään mikä siitä mielestäni teki niin kiehtovan: (tässä vain osa kauniista kuvista, koko juttu on ehdottomasti tutustumisen arvoinen!)

1) Mustat, kiiltävät lautalattiat -- ah! Voisiko vaikuttavamman näköisiä lattioita olla? Epäkäytännölliset ne varmastikin ovat, ainakin taloudessa jossa asuu lapsia ja koiria. Sekä yksi suttuinen mies.
2) Lasikaapilliset kenkiä (tai muuta vastaavaa kaunista ja tuiki tarpeellista). En tosin ala edes ajattelemaan sitä, mikä työ olisi pitää pölyt poissa noilta pinnoilta, olkootkin kuinka vaan lasiovien takana.
3) Seinän täydeltä kehystettyjä valokuvia/tauluja/kortteja. Elämisen maku ikään kuin kertaantuu jokaisen kuvan myötä.


4) Täpötäydet (mutta siistit) kirjahyllyt täynnä kirjoja, levyjä, lehtiä. Sama juttu kuin kuvien kanssa -- huone tuntuu olevan täynnä elämää, ajatuksia, ideoita ja henkilöitä. Inspiroivaa!
Samaan aikaan koen myös sen, kuinka kaikki tuo tavarapaljous tuntuu kaatuvan niskaan. Kaikkea on paljon, ja sitä on joka puolella. Omat ajatukset hukkuvat sekamelskaan eikä mistään saa otetta. Ajatus joka oli juuri tuossa, hautautui toisten alle. Ehkä lopullisesti.
Hamuan siis samaan aikaan ympärilleni elämää, mutta ahdistun sen yltäkylläisyydestä. Kotiparkani, joka siis tahtoo olla samalla tavalla ylitsepursuava ideapankki, ei saa vielä hengähtää.
5) Iso, pitkä ja avara pöytä. Se ikään kuin huutaa ympärilleen ihmisiä ja tekemistä. Ja toisaalta henkii rauhallista kahvihetkeä ja luovaa taukoa arjen melskeessä. Tilaa ympärilleen, sitä se kuitenkin tarvitsee. Tilaa hengittää.
6) Jälleen huomaan mustan kiiltävän pinnan viehättävän itseäni. Mistä tämä johtuu? Ja mihin se johtaa? Jossain tulevassa kodissani pääsen ehkä toteuttamaan omaa näkemystäni näistä pinnoista?
7) Kristallikruunu. Voiko valoa (ja aikaa) kauniimmin esittää?
Isoäidistäni muistuttaen kodissani roikkuu kristallikruunuja. Kaksi vanhaa kaunotarta ja yksi uudempi, halvempi mutta silti herkkä valaisin. Yritän saada niistä kuvia.


8) Kaiken värin vastapainona pieni vaalea keidas, jonka herkkyyttä sakkiruutulattia kehystää. Tuollaisen lattian haluaisin, siihen unelmieni taloon jota en ole vielä nähnytkään. Nämä kuvat puhuvat puolestaan, en pilaa niitä puheella.

Näiden ajatusten vastapainoksi kaivoin edellisen Elle Interiör-lehden numeron 4/07. (Olkoon reissu kuinka pitkä tai lyhyt, en koskaan lähde kotoa ilman pientä pinoa sisustuslehtiä. Vanhoja tai uusia, ihan sama. Niitä tarvitaan aina. ) Siinä esiteltiin pohjois-italialainen koti otsikolla 'Lantliv i Piemonte' ja se kiinnitti huomioni lähes päinvastaisista syistä:



1) Tyhjät, avarat seinäpinnat. Pieni koristus tai ryppy siellä täällä vain korostaa pintojen omalaatuisuutta, väriä ja luonnetta.
2) Ajatuksella ripotellut väriläiskät muuten jopa aavistuksen karussa huoneessa. Täällä tuntuu olevan tilaa ihan kaikelle: illalle, aamulle, kirjalle ja unelle.
3) Räsymatot. Niin kuin kristallikruunut kuuluvat kattoon, räsymatot kuuluvat lattiaan. Eikö askel kulje hieman kevyemmin värien päällä, ikään kuin osa niiden iloisuudesta tarttuisi jalkapohjiin?