6. syyskuuta 2007

Teetä ja sympatiaa mummolassa

Tultiin mummolaan koiravahdeiksi. Tyttö viihtyy täällä paremmin kuin kotonaan, rakastaa juosta ympäri isoa taloa ja olla huomion keskipisteenä. Eilen oli upea syyspäivä. Tyttö viihtyi pihalla tuntikausia, ja vanha kissa-herrakin nautti lämpimistä auringonsäteistä ja pienen lapsen hellästä silittelystä. (Kuvassa Siirillä muuten Haltija-takki päällään, harmi että se on niin nafti.)

Tänään onkin harmaata ja synkkää. Juuri sopiva ilma istuskella keittiön nurkassa netin ääressä ja surffailla ihanissa blogeissa. Ulkona piipahdettiin sen verran, että vietiin koirat tarhaan hetkeksi ja Siiri sai ratsastaa pitkin patiota luuta-hepalla. Sisällä viihdytään tosin jo senkin takia, että mies on ankarassa flunssassa. Itse luulin sen jo sairastaneeni, mutta päässä jyskyttävä kipu antaa viiteitä siihen, että on parempi ottaa iisisti ja juoda paljon hunajalla maustettua teetä.

Näitä hahtuvapipoja voisin tehdä loputtomasti!

Piipahdin eilen paikallisessa lankakaupassa. Etsin silkkilankaa tulokkaan kypärämyssyyn, mutta jotenkin lähtiessäni huomasin piteleväni isoa muovikassia joka oli täynnä lankaa... Takana näkyy Pirtin Kehräämön toffeen-väristä hahtuvaa (lemppariani!) ja etualalla Istexin Létt-Lopia. Värit niissä ovat niin herkullisia, että en malttaisi laskea niitä silmistäni.

Mutta löysinhän sitä silkkivillalankaakin, ylärivissä näkyvä tummanruskea Regia Silk, sekä turkoosinsininen Alpaca Silk. Jotenkin tuli ostettua myös Jannea villasukkiin. Löytyi sieltä kassista vielä parit bambupuikot (niin kuin näitä ei olisi jo tarpeeksi) sekä pussillinen nappeja. Toivotonta...

Tämä uskollinen ystäväni on neuletarvike-pussukkani. Olen sen löytänyt joskus joltain kirppikseltä muutaman sentin hintaan. Eikös vain olekin hyväntuulisen näköinen?

Ja tämä laukku on itse tekemäni. Sen kyllä huomaa läheltä katsoessa, mutta kauempaa eivät rumat saumat ja vinot ompeleet näy. Tykkään siitä silti ja lankakassina se on mitä oivallisin. Ehkä nyt uuden ompeluinnon saattelemana saan aikaiseksi kauniimpia laukkuja.

Nyt juomaan lisää teetä ja miettimään päivän ruokalistaa. Mikäköhän olisi sopivaa flunssaruokaa?

5 kommenttia:

Nuttula kirjoitti...

Toivottavasti flunssa ei iske kovin pahasti! Ovatpa herkullisia nuo lankojen värit, varmasti houkuttavat neulomaan. Ja aivan ihanat muki-ja purkkikokoelmat tuossa alapuolella!! Tuo Nipsu-muki on minusta kaikkein ihanin, sillä nipsu muistuttaa meidän koiraa :)

Mustikka kirjoitti...

Siiri - neitonen on aivan hurmaava!Tulee mieleen "vanhan ajan" suloiset postikorttilapset. :)
Ihanan värisiä lankoja tosiaan, muuton jälkeen alan tehdä villasukkia (kylmä lankkulattia uudessa kodissa)ja silloin taidan valita juuri tuonvärisiä lankoja.

heidi kirjoitti...

ihania ostoksia!

inkivääri kirjoitti...

Kivaa kun olette käyneet! :) Flunssa yhdistettynä ikäviin iskias-raskausvaivoihin ei tosiaankaan ole mukava yhdistelmä, mutta onneksi tyttö näyttää välttyneen pahimmilta pöpöiltä.
Langat ovat kyllä kerrassaan herkullisen värisiä, en edes meinaa malttaa aloittaa niistä neulomista. Voisiko sitä ihminen enää ahneempi olla?! ;)

- Inka

Em kirjoitti...

Lunssaruokaa: jotain tulista, jotta tukkoinen nena lahtisi kayntiin. Ja maistuukin jollekin, kun tukkoisen nenan kanssa on niin vaikea mitaan maistaakaan. ;o)
Heh.

Derveised daalda Ranskanmaalda.