17. tammikuuta 2008


Mainitsin pari päivää sitten virkkausinnostani. Nyt voisin puhua jo hullaantumisesta! Jos en istu sohvalla virkkuukoukku kädessä, istun siinä virkkuukirja kädessä tai sitten istun tässä pöydän ääressä ja selaan netistä mitä ihanampia kuvia/ohjeita/kirjoja.
Sinänsä suhtautumiseni virkkaukseen on ollut aina hieman kaksijakoinen. Mitä tosin en aikaisemmin ollut edes ymmärtänyt (tai ajatellut). Minähän siis en pidä virkatun pinnan ulkonäöstä. En todellakaan. Mistä johtuen onkin omituista, että löysin tytön huoneesta kasan kirppiksiltä haalittuja virkattuja peittoja ja tyynynpäällisiä... Kuin myös se, että minulta löytyy myös pieni pino virkkauskirjoja, joita olen a) hankkinut jopa suhteellisen hiljattain ja b) esitellyt & ihaillut täällä blogissani. Ja kaiken aikaa olin mielestäni sitä mieltä, että virkkaus ei ole minun juttuni. Tästä kaikesta voi vain päätellä, että ainoa mistä minulla ei taida olla hajua, on minä itse. Tai jostain semmoisesta.
Joka tapauksessa, nyt kun olen saanut selvitettyä sen, että minähän oikeasti todella tykkään virkkaamisesta, olen myös vakavissani alkanut valmistelemaan Suurta Virkkaus-Projektia. Nimittäin Ripple Blanket'ia. Tässä vaiheessa moni huokaa varmaan itsekseen, että taasko näitä raitapeittoja, mutta juu-u. Niitä on ihailtu, kuolattu, uneksittu ja haaveiltu. Viimeisimmän sysäyksen sain tästä Outin upeasta peitosta, mutta myös tämä ja tämä, kuin myös tämän sivuston luomukset ovat kiusanneet yöuniani.
Eli Projekti on päätetty, ja siihen on myös alettu valmistautumaan. 'Älä-Osta-Mitään-Tammikuusta' johtuen, olen joutunut kohtaamaan tämän intoutumiseni eri tavalla kuin yleensä. Normaalistihan saan jonkun ihanan idean, ja asiaa sen kummemmin miettimättä, rynnistän kuin raivohärkä hankkimaan ja ostamaan kaiken mahdollisen tarvikkeen ja välineen, mitä ikinä voin kuvitella tarvitsevani. Harmittavan usein tietysti projektit jäävät kesken, muuttuvat kesken kaiken tai jäävät loppujen lopuksi vain aikomukseksi. Nyt en voikaan ostaa lankoja heti-nyt-kaikki-mulle periaatteella, tai tilata isoa kirjapinkkaa ihan vaan varmuuden vuoksi, jos ensimmäinen ohje ei satukaan miellyttämään. Sen sijaan, tiedän, minkä kirjan (no okei, kirjat mutta ne on oikeasti mietittyjä ja pohdittuja) ja mitkä langat valitsen. Ja kerrankin, kerrankin, löysin kotoa omista lankavarastoista jo pari kerää sopivia värejä. Tiedän siis pitäväni valitsemastani langasta, sen tunnusta ja pinnasta. Ja niitä katsellessa on niin mukava haaveilla itse työn aloittamisesta...


I mentioned earlier, that I'm getting really excited about crocheting. Well, now I can say that I'm really in love with crocheting! The last few days I have spend mostly on our sofa with a hook in my hand, or by the desk surfing the net with all those beautiful and inspiring pictures & patterns. And I have started preparations for my Big Crochet Project: the Ripple Blanket! I know, many of you will think that yet again one who tries to do one of those blankets that fill so many beautiful blogs (like this Outi's gorgeous blanket), but yes, I want to crochet one myself. I'm gonna do the blanket with the same pattern as is done here (Soft Waves from Jan Eaton's book 200 Ripple Stitches) and in here. And I just have to mention these beautiful blankets, I can't get enough of them! I was fortuned enough to find a perfect yarn for the project from my own yarn stash. Well, I obviously have to buy a quite a lot of it for the project, but I'm happy to have found the type and brand that I like, and even some of the colors that I want to use.


Mitä minä sitten olen tuolla sohvalla istuessani oikein väkertänyt? Erilaisten pienten mallitilkkujen ja harjoitustilkkujen lisäksi tätä (vielä kesken olevaa) lapsen peittoa suloiselle kummitytölleni. Tyttö vietti 1-vuotis syntymäpäiviään viime viikonloppuna, enkä millään malttaisi odottaa tulevaan viikonloppuun, kun lähdemme sinne vieraisille!
Lanka on konepesun kestävää 100% villaa, joten se kestää varmasti kovemmassakin menossa. Yritän nappaista kuvan vielä valmiista peitosta, ennen sen paketoimista.


Well, what on earth have I been doing on the sofa all this time? Besides all sorts of experimental patches, I've been crocheting this little blanket for my niece. She had her 1-year birthday just last weekend, and now I can't wait to see her next weekend! I've used 100% wool yarn, that is machine-washable.
I'll try to get a picture of the finished blanket before I'll wrap it up.

18 kommenttia:

s a n s k u :) kirjoitti...

Mina aloin virkkaamaan kukkatilkkupeittoa jo kauan aikaa sitten. Ostin mielestani enemmankin lankaa kuin tarvitsin mutta jostain syysta yksi niista vareista loppuikin kesken. Nyt tyo on sitten "jumissa" kunnes paatan mita teen. Ostanko jotain samanvarista ja teen vahan erilaisiakin kukkia vai mita. Kai sita vois laittaa monenkinlaista peittoon mutkun halusin sellaisen tosi pelkistetyn. Kiva virkkailla naita "tilkkuja" mutten kylla tykkaa niiden kasaamisesta.

TiinaR kirjoitti...

Kauniit värit olet valinnut :)

Iiriskukka kirjoitti...

On sinulla ihana projekti edessä:)Kauniin peiton olet tehnyt.Minullakin on haaveissa opetella virkkaamaan.Viime talvena koitin,mutta jotenkin siitä ei tullut mitään,oliskohan koukku ollut liian pieni lankaan nähden.Virkkauskirjoja olen kirppareilta hamstrannut,ehkä joskus..
Minullakin on yksi isompi neulomisprojekti meneillään,muutaman rivin olen vasta neulonut,huoh kai se joskus valmistuu.

Liivia kirjoitti...

Onpa sulla ihania lankoja!
Virkaaminen on minusta kivempaa kuin kutominen, vaikka mielelläni kudonkin. Virkkaamista on myös helpompi tehdä missä vain ja varsinkin kun lapset pyörii ympärillä..

Hannis kirjoitti...

Kuten Liivia jo kerkesikin sanomaan, IHANIA lankoja! Minulle iski myös viikko sitten kova kudontakuume. Olen tehnyt nyt nalleille villapaitoja sun muuta nopeaa ja kivaa :-) Ja löytänyt ihania lankoja. Täytyy laittaa blogiin kunhan tässä ehdin. Hullaannuin täysin alpakkavillaan, jota löysin paikallisesta askarteluputiikista. Voih, kuinka pehmeää.

terkuin Hannis

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Vietätkö siis ostolakkoa? Etsin ostolakkoilijaa haastateltavaksi naistenlehteen. :) Ottaisitko yhteyttä marja-terttu.pulliainen(at)juttupuoti.com

ystävällisin terkuin, Marja-Terttu Juttupuodista

ps. Ihania töitä!!

Tiina kirjoitti...

Eipä huono innostus! Käys vilkaisemassa Knitting Dailya (Interview knits:n sivusto), siellä on yksi ohje virkkattuun peittoon, erikokoisia neliötä ja värit on huikeat, mun blogissa on suora linkki sinne. Tarvii varmaan rekisteröityä ensin, mutta eipähän tuo sulle varmaan ongelma ole:) Sieltä saa hienoja ilmaisia ohjeita myöskin...

Jonna kirjoitti...

Ihania lankoja!

Virkkaaminen on kyllä mukavaa, itse olen virkannut aika vähän, mutta tykkään kyllä siitä. Just tänä aamuna haaveilin, miten ihanaa olisi saada sängylle virkatttu suuri päiväpeitto.

isoinpapu kirjoitti...

Raitapeitot on ihania! Tuo yksivuotiaan peitto tosi suloinen, ei makea vaan suloinen!

Inkivääri kirjoitti...

No mutta hei, ihan sama projekti meneillään ja samoissa osoitteissa olemme samoilleet:) Sinun sivultasi tuon White Countryn bongasinkin muistaakseni, kiitos siitä:)

Teen puuvillalangasta torkkupeittoa kesäksi, olen ja virkannutkin noin 12 eri värillä8] - siitä taitaa tulla semmoinen hippihippijeejeemeininki, mutta samalla kuin kesäinen puutarhani - kaikki kukat iloisesti sekaisin samoissa penkeissä...

Laitan kuvia, kun pennun kuvat loppuvat, se lähtee huomenissa uuteen kotoon.

Inka kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista, ja rohkaisusta! Hiukan itseä jännittää näinkin iso projekti, mutta toisaalta eipä sitä tarvitse valmiiksi viikossa saada (tai kuukaudessa, tai tai...)

Kiitos tiina vinkistä, mäpä käyn kurkkaamassa nuo sivut!

Hanna kirjoitti...

Ihania lankoja ja tuo peitto myös mitä olet virkannut!!

Minulla on myös ollut pidempään jo suunnitteilla tuollaisen peiton virkkaaminen mutta melkein olin jo kallistunut neulomaan kunnes jälleen näin tuon sinun peittosi ja ihanat langat. Ehkäpä minäkin alan virkkaamaan, nuo raitapeitot ovat niin ihania!!!!

Kiitos innostuksesta, ehkäpä minäkin kunhan saan muutaman keskeneräisen valmiiksi....

t.Hanna

Liina kirjoitti...

Hei, Laitoin sinulle You make my day-kukkia!

Johku kirjoitti...

Sievät värit olet valinnut peittoon.

Samanlaisia vinkeitä uusien ideoiden kanssa, kauppaan täytyy päästä heti ostamaan tarvittavat tarvikkeet. Hyvä että löysit noin kauniit langat kaappien kätköstä.

Junika kirjoitti...

Aika mielenkiintoinen postaus. Se nimittäin liippaa hyvin läheltä omiakin ajatuksiani.

Minäkään EN pidä virkatun pinnan ulkonäöstä. En ole koskaan ajatellut, että MINÄ voisin virkata saati hullaantua siitä. Minä olen aina ollut virkattujen juttujen, väkerrysten, ympäröimänä sillä mummuni ja äitini ovat aina virkanneet niitä kamalia patalappuja, tossuja, sänkypeittoja.... ja hups! ...yhtäkkiä haaveilen väkertäväni itse sellaisia... ja vieläpä ajatellen, miten herttaisia ne ovat, ne tossut ja patalaputkin....

Minä en ole haaveessani vielä päässyt ideaa pidemmälle. En tiedä mistä löydän mallikirjan ja mistä ja millaisia lankoja, mutta juuri tuo yhden linkkisi upea sänky-/torkkupeitto herätti mussa vielä enemmän ajatuksia siitä, mitä voisin kokeilla...

Ansku kirjoitti...

Ihanan ihania lankoja ja värejä! Minä virkkaan edelleen sitä tilkkupeittoani numero 1. On tullut hieman taukoa, koska tosiaan vahingossa tulin ruvenneeksi käymään läpi tuota sisustuslehtipinoani. Olen tosi tyytyväinen siihen, että nyt on kauniisti leikekirjassa kaikki hyvät jutut eikä kaikkea sitä crappia seassa. En varmaan olisi tullut ajatelleeksikaan moista, jollen olisi lukenut täältä aloittamastasi projektista. Kerro sitten millaista tuota ripple blanketia on virkata, mun pitäisi vielä tehdä siskon tilkkupeittokin ennen kuin pääsen ripplen kimppuun :)

Ja tiinalle kiitos kivasta linkistä, ihania ohjeita tuolla daily knittingissä! Tahdon lisää aikaa!

Suolaaja kirjoitti...

Hauskaa seurata sun virkkausinnostusta! Tuosta virkatun pinnan ulkonäöstä tuli mieleen, että itsekin inhosin ennen sellaista perusvirkattua pintaa, kunnes aloin löytää erilaisia pintoja, ihanaa virkkauksen monimuotoisuutta esim kohosilmukoilla. Ja oikea koukun koko vaikuttaa ainakin minulla ihan ratkaisevasti työn ulkonäköön. (Liian pienellä koukulla lankaan nähden alkaa ala-asteen virkkaustraumat nousta pintaan:) Voi kun vaan ehtisi toteuttaa edes osan ideoista kun tuntuu että pää pursuilee väreistä ja langoista ja malleista...

Houkuttelevia noi sun kirjat tuossa vieressä. Ja söpön näköinen peitto. Alkaa tehdä mieli virkata peittoa mutta pitää oikein toistella itselleen että keskeneräiset työt tehdään ensin loppuun (oma henkkoht "pikku projektini")

tuike kirjoitti...

Vau! Todella upeat nuo löytämäsi peittomallit. Aika suuritöisiä vaan.... Minäkin aloin pari viikkoa sitten virkata, mutta ei ihan noin upeita töitä. Mutta intoa ja pitkäjänteisyyttä, käyn katsomassa mitä hienouksia saat aikaan.