27. lokakuuta 2008

blogiuupumusta,


tai jotain sinne päin. Tuntuu ettei ole mitään sanottavaa, kerrottavaa, näytettävää. Niin kuin ei olisi mitään uutta vaan kaikki olisi vanhan toistoa. Joten suonette anteeksi jos blogi on hieman hiljainen, ei sitä juttua pakottamalla taida tulla.

Nyt tuntuu kaikki into ja aika menevän neuleisiin. Vaikka en minä mikään nopea neuloja ole, eikä valmista tule roppakaupalla. Mutta jotain silloin tällöin. Niin kuin tytölle Pinwheel Sweater (näytän kuvia jahka saan otettua) ja veljenpojalle kaulahuivi Noron Silk Gardenista (ihastui niin serkkunsa huiviin että halusi itselleenkin). Nyt otin puikoille Jussille Tomtenin Patonsin Classic Wool Merinosta, väreinä ruskeaa ja beigeä. Jostain syystä Jussille minun on kovin vaikea neuloa mitään, lähinnä siistä syystä että en osaa oikein päättää värejä. En osaa päättää mikä väri kuvaisi Jussia, näyttäisi Jussilta, tuntuisi Jussilta. Onko kellään muulla samaa ongelmaa vai onko tämä nyt ihan omia hassuilujani? Siirin suhteen tätä ongelmaa ei sitten taas koskaan ole, tiedän heti mikä väri sopii ja näyttää tytöltä itseltään.
Osansa väri-ongelmaan on varmaan sillä, että edelleen vierastan sinistä. Sen käyttö tuntuu niin itsestäänselvältä pojan suhteen, että olen kehittänyt siitä itselleni ison ongelman. Mikä on vähän hassua, kun ei minulla Siirin suhteen ole vastaavaa ollut punaisen kanssa.

Kirjoitettu tekstikin näyttää nyt oudon tökkivältä, palaan siis taas hetkeksi puikkojen pariin. Voikaa hyvin!

6 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Tökkii blogin päivittäminen täälläkin, sellaista se on välillä. Armoa vaan. Mutta pian nähdään, odotan innolla että tavataan livenä!!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat sivut!

maijja kirjoitti...

Take your time, kyllä met täällä pysymmä =)

Rebecca / Sanctuary kirjoitti...

Minullakin ollut aika vetelää viime aikoina. Mutta onneksi tämä saa nimenomaan olla oma mieltä virkistävä puhde, kun alkaa puristaa on ehkä parempi ottaa pikkutauko. Hyvää taukoa siis, vaikka juttujasi tulee kyllä ikävä!

Kesiah kirjoitti...

Minullakin on pieni ongelma pojan sinisen käytön suhteen. Päätin alkaa kokeilemaan ja ostin T-paidan, jossa on pohjavärinä tummansininen ja siinä valkoisia kuvioita. Paita on kaunis, mutta en totu katselemaan poikaani se päällä. Sitten äitini osti minulle bambulankaa tuliaisiksi Suomesta ja olen virkannut nyt vaaleansinisestä peittoa pojalleni. Mukana on myös luonnonvalkoinen ja beige, joten silmä kestää tuon vaaleansininen. Sekin auttaa, ettei torkkupeitto ole vaate, jota käytetään päällä. Ja toisekseen peiton käyttö odottaa kunnes muutamme takaisin Suomeen. Jatkan pojallani vihreän, ruskean, beigen, punaisen ja valkoisen käyttöä tyytyväisenä siihen, ette edes yritän/yritin totutella siniseen väriin hänen päällään.

Jos blogiin kirjoittaminen tökkii niin se tökkii. Nauti kaikesta muusta kivasta välillä. Kuten maijja sanoi, me pysymme täällä vaikka päivitystahti olisi hidas tai pitäisit kunnon taukoa.

Anonyymi kirjoitti...

Sinistä välttelen minäkin muuten. En tietoisesti, mutta nyt kun aloin miettiä. Enempi vihreää, ruskeaa, turkoosia, punaista.. Tälläkin hetkellä hoidossa punaiset sukkikset :) Harmitti sekin, että keväällä piti mattimyöhäisenä tyytyä siniseen haalariin, vaikka vihreää halusin. Ja pidä sä vaan taukoa rauhassa, hulinaa varmaan muuten riittää :)

Teija