21. marraskuuta 2008

talvi ja talvesta


Nyt se talvi sitten tuli! Kertakaikkisen mahtavaa, uskomattoman upeaa. Kivempi siitä olisi tosin nauttia jos pääsisi ulos, tai ylipäätänsä liikkumaan.. Torstaina iski alaselkääni pahemman luokan noidannuoli, auts. Liikkumaan päästään joko seinänvieriä myöten tai konttaamalla. Lapset tykkää, äiti ei.

Niin, mutta olihan minulla oikein asiaakin. Takeista ja kengistä. Olen näes kipeästi ja todellisesti talvitakin puutteessa. Nykyinen takkini (tummanvihreä "army-maihari") on ostettu monta monta talvea sitten Onlyn alennusmyynnistä ja se alkaa vedellä viimeisiään. Unelmatakkini olisi puoleenreiteen yltävä, tummansinistä vakosamettia koristeltuna jollain kauniilla vuorella. Kukaan nähnyt missään?
Tai sitten yksinkertaisesti tuo yläkuvan takki, joka on niin upea etten taida saada unta laisin ensi yönä lain.


Kengistä sen sijaan en hyvällä omatunnolla voi sanoa olevani kipeästi uusien talvikenkien tarpeessa. Mutta voin sen sijaan sanoa olevani kipeästi juuri tuollaisten kuvan nahkasaappaiden tarpeessa. Kukapa ei olisi?!
Ehkä alan tekemään järjestelmällistä suunnitelmaa jolla voin hyväksyttävästi selittää itselleni kestävien ja laadukkaiden nahkasaappaiden hankinnan. Kenties teen Kempparin Nooran tavoin uudenvuodenlupauksen, että ei puoleen vuoteen lainkaan uusia vaatteita? Eikös se jo olisi sopivaa?

Jassoo, alaselkä ilmoittelee että paluu lepoasentoon olisi enemmänkin kuin suotavaa. Voikaa hyvin!

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kassos tätä. paina kohtaa "product colors & zoom", niin saat näkyviin värivaihtoehdot ja ainakin sininen on vakosamettia...

http://www.boden.co.uk/col.asp?segname=Women&styid=WE211&segid=6&gpname=Coats+%26+Jackets&desname=The+Great+Cord+Coat&gpid=11&gen=1&cm_sp=CrossSellOld-_-CrossSell1-_-Coats+%26+Jackets#zoom_viewer

Peanut kirjoitti...

Unelmatakkisi kuulostaa upealta.

Olen myös talvitakin tarpeessa ja saappaat tulikin hankittua pari kuukautta sitten :)

Merruli kirjoitti...

Voi, noita duckfeetin saappaita kuolailin pari viikkoa sitten, mutta en vielä tohtinut lähteä Tanskasta tilaamaankaan, muistaakseni hinta oli kuitenkin järkevän puolella.

Oliko Gudrun Sjödenin syysmalliston sininen vakosamettitikkitakki liian koristeellinen makuusi http://www.gudrunsjoden.com/butikhy/docs/webshop/singleitem.asp?OrderId=686659042&pf_id=FI-86100&dept_id=FI-1060&sSida=
Kauhia kun linkistä tuli pitkä, toivottavasti edes toimii.

Tanja kirjoitti...

Minuakin himottaa juuri nuo Duckfeetin saappaat, myös muutamat muutkin tuolta. Mutta ei taida tähän hätään raaskia! Toisipa joku noita Suomeen, niin pääsisi sovittelemaan!

Elisa sanoo oo... kirjoitti...

Sait multa haasteen: http://elisanoo.blogspot.com/2008/11/uusi-jouluhaaste.html . Mäkin haluun sun unelmatakin, nami.

Inka kirjoitti...

ilu ja Merruli, kiitos vinkeistä! Molemmat näyttävät enemmän kuin lupaavilta. Ja heh, nimenomaan järkevän hintaiset nuo saappaat. Yritän ajatella että köyhän ei kannata ostaa halpaa, eli siis vain järkevää :P

Peanut, toivotaan sopivia saapaskelejä :)

Tanja, eipä nuo saappat ole ainoat tuolta kaupasta mitkä mielellään ottaisi omaan hyllyyn. Ymmärsin muuten ettei tilatessa tule enää postikuluja lain, pieni plussa sekin.

Elisa, kiitos. Haaste otettu vastaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti selkävaivasi helpottavat pian!

Liivia kirjoitti...

Ottaisin kaikki tässä esitellyt vaatteet ja kengät!

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Toi takki on aivan ihana, tuollainen kelpais mulle, mutta saappaat näyttää liian asiallisilta. Tosin saan aina kärsiä tuosta ongelmasta, että hyvä ja asiallinen ei houkuttele.

♥ maaria kirjoitti...

Ottaisin myös!

Minunkin äitini oppeja on, ettei köyhänkannata ostaa halpaa, joten siitä vaan.

Pikaista paranemista elällesi!

Elvina kirjoitti...

Minä haaveilen tästä vakosamettitakista, mutta se ei taida varsinaisesti olla talvitakki http://www.gudrunsjoden.com/butikhy/docs/webshop/singleitem.asp?OrderId=853011746&pf_id=FI-86100&dept_id=FI-1060&sSida= paitsi jos siihen aina laittaisi lämpimän villapaidan alle, niin sittenhän sillä tarkenisi...

anniina kirjoitti...

ARGH, sulla ollut sama selkävika kuin minulla menneellä viikolla. Ja osasi kyllä hankaloittaa elämää. Löi ihan jalattomaksi muutamaan otteeseen. Ilmeisesti liukkailla kengillä sipsuttelu ei ollutkaan hyvä idea...

Maija kirjoitti...

Ihanat kengät, kerrassaan. Toipumista!