29. joulukuuta 2008

Poladroid


Tästä hauskuudesta on ihan pakko postata. Mulla on aina ollut heikko kohta polaroid-kuville. Niissä on jotain niin nostalgista ja viatonta. Ja kaunista. Herkkiä olisi ehkä se oikea sana tähän yhteyteen. Muistot lapsuudesta kun sai luvan ottaa kuvia isän polaroid-kameralla ja sitten niitä kuvia heiluteltiin ja jännityksellä odotettiin jokaisen pienen yksityiskohdan paljastumista.
Joten kun löysin netistä ohjelman jolla voi muuttaa tavalliset digikuvat poladroid-kuviksi, niin tuntui kuin olisin saanut vielä yhden joululahjan! Poladroid project-sivuilta voi ladata tämän mahtavan ohjelman ilmaiseksi, vaikkakin pienen lahjoituksen antaminen asian hyväksi on myös mahdollista/suotavaa.

Kuvassa näkyvät kuivuneet mandariinin palaset ovat muuten se, mitä näistä syntyi. Ensi alkuun kuivattelin niitä uunissa useamman tunnin hyvin miedolla lämmöllä ja sen jälkeen kuivattamista jatkettiin ilmavasti vielä muutaman päivän. Somia.

9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kauniilta näyttää mandariinit. Minä kuivasin viime vuonna appelsiinin ja mandariinin viipaleita ihan vain kylmässä saunassa. Useita päiviäse kesti mutta niistä tuli ihan käyttökelpoisia koristeiksi ja tuoksuikis.... ja sauna tuoksui ihanalle sen jälkeen kauan aikaa.

Suvi kirjoitti...

Näin tuon linkin joskus jossain blogissa, mutta hukkasin sen. Nyt laitoin heti talteen. Mun isillä on kans Polaroid kamera. Pitäiski kysyä sitä lainaan. Saakohan siihen vielä filmiä?

Jonna kirjoitti...

Tuon ohjelman voisi vaikka hankkia! Olen aina haaveillut polaroid-kuvista!

Miia kirjoitti...

Nuo on hauskoja! Minäkin törmäsin tuohon kerran ja unohdin koko jutun tässä joulun alla. Hyvää uutta vuotta!

Inka kirjoitti...

Mirva, kiitos vinkistä. Tuota vois koittaa, jo ihan siksi että saisi saunaan tuon taivaallisen tuoksun!

Suvi, ymmärsin että polaroid-filmien valmistus on lopetettu tai lopetetaan nyt vuodenvaihteessa. Jommin kummin. Harmi joka tapauksessa.

Kanerva, ota ihmeessä käyttöön! On superhelppo ja ne kuvat on niin mahtavia :)

Miia, kiitos samoin!

Anioni kirjoitti...

Olenkin odotellut koska Poladroid tulee myös PC-käyttäjien iloksi (viimeksi katsoessani oli vain MACille), joten JEI!

Inka kirjoitti...

Anioni, JEI tosiaan! PC-version saaminen oli hauska ylläri, vaikka sitä pitkään jo odoteltiinkin :)

HannaKonna kirjoitti...

Hah, viikonloppuna juuri latasin ohjelman ja olen jo ihan koukussa. :D Tulostin pitkän rimpsun polaroideja eteisen seinää koristamaan! Tosi hauska lelu!

Mietinkin kuinkahan monessa blogissa näitä digipolaroideja tullaankaan vielä näkemään ihan kyllästymiseen saakka! ;)

Inka kirjoitti...

Squickie, näytähän kuva eteisen seinästä joskus, jookos? :)