5. tammikuuta 2009

identiteettikriisi





Kärsin aika ajoin toistuvasta identiteettikriisistä. En tiedä onko kyseessä lähinnä teini-ikäisten ongelma, mutta täällä siitä kärsitään tasaiseen tahtiin. Teini-ikäiseltä minusta ainakin hieman tuntuu siitä kirjoittaessani.
Kriisi syntyy aina samasta syystä. Olen erittäin tarkka siitä miltä kotonani näyttää. Siellä (tai siis täällä) pitää näyttää minulta. Tosin "minulta" näyttäminen ei taida olla mikään kansainvälisesti ymmärrettävä käsite ja minä kun tykkään niin monista eri asioista. Tykkään väreistä, tykkään pastilleista. Raidasta, ruudusta ja pallosta. Tykkään isoista kuvioista, pienistä kuvioista. Hempeästä ja rohkeasta. Vaaleasta ja tummankarheasta. Tyhjän avarasta, täyteen ahdetusta (tosin näiden kahden suhteen ei kai pitäisi ajatella mistä tykkää vaan kumpi on käytännöllisempää, ja täyteen ahdettu ei sitä ainakaan ole). Tykkään vanhasta ja vielä vanhemmasta. Vintage, retro, romanttinen ja rouhea, kaikki käy. Mistä sitten en niinkään tykkää on tyylikkäästä, hienostuneesta tai viimeisen päälle laitetusta.

(c) http://i89.photobucket.com/albums/k207/kirkbymarilyn/deborah_harry.jpg

Tämän selonteon jälkeen kuvittelisi, että tykkäisin myös vaatettaa itseni samojen periaatteiden ja tykkäämisten mukaan. Tosin ainut asia mikä vaatetuksessani ja kodissani on yhteneväistä, on se, että molempien kuuluu näyttää minulta. Ja mikä näyttää kodissa minulta, ei todellakaan näytä minun päälläni minulta. Ei värikkäät eivätkä pastillit. Harvat ruudut, raidat tai pallotkaan käyvät (paitsi jos puhutaan pyjamista). Isot kuviot, pienet kuviot - aivan yhtä kauhistuttavia. Hempeää, eh. Rohkeaa, no juu ei. Ja vaaleakin sottaantuu heti. Minä ja romanttiset hamoset ollaan yhtä kaukana toisistaan kuin Suomi ja Ruotsi, jos niin kuin ajatellaan matkustaa läntiseen naapuriimme itä-kautta. Edellä mainitusta jäljelle jää siis tummankarhea ja rouhea. Ja jos niillä tarkoitetaan mustaa, harmaata ja ruskeaa, niin nappiin meni.

Musta taitaa olla ehdoton ykkönen vaatteissani. Jos paha päivä yllättää jo pukeutumisvaiheessa, mustaa päälle. Sen taakse pääsee piiloon katseilta, ja se toimii kilpenä kaikkea kamalaa ja pelottavaa kohtaan. Sen lisäksi uskon vakaasti mustan hoikentavaan efektiin, niin mikäpä olisikaan parempi valinta vaatteisiin ihmiselle, jonka jatkuva (ja säälittävä) hoenta jäljelle jääneistä "vauvakiloista" alkaa jo tympiä omissakin korvissa.. Harmaa, tumma sellainen, kirii hyvällä vauhdilla melkein mustan ohi. Se on aivan yhtä luotettava kuin musta, mutta on kuitenkin kymmenen kertaa mielenkiintoisempi värinä. Se onnistuu näyttämään eri valoissa erilaiselta ja peilaamaan milloin siniseen, milloin violettiin ja milloin ruskeaan. Harmaa sopii minkä tahansa värin kanssa aivan yhtä loistavasti kuin musta, ellei jopa paremmin. Vaaleanharmaa taas sopii kesäisempiin ilmoihin kahta edellä mainittua paremmin, mutta on kuitenkin paljon luonnollisempi sävy kasvojani vasten kuin vaikkapa valkoinen. Ruskea on kaapissani lohtuväri. Se on pehmeä, elävä ja luonnollinen. Siinä ei ole mitään hyökkäävää, pikemminkin jotain lohduttavaa ja tasapainottavaa. Ja kiitos luonnollisuutensa, ruskea riitelee hyvin harvojen sävyjen kanssa.
95 % kaikista vaatekappaleistani, kengät ja laukut mukaan lukien, on jotain näistä kolmesta väristä. Yksinkertaista, toimivaa ja ehkä hieman tylsääkin.

Kriisin ainekset ovat koossa, kun törmään vaikkapa upeisiin lehtiartikkeleihin lahjakkaista ihmisistä, joissa käy kipeän selväksi se, että kyseiset ihmiset onnistuvat toteuttamaan itseään molemmissa (kodeissa ja vaatetuksessa) niin, että molemmista näkyy ja paistaa sama tyyli, sama virta, sama valo. Ajatellaanpa vaikkapa Cath Kidstonia tai Pearl Lowea. Lisbett Wedendahlia tai Chloe Sevigny'a. Ja monia, monia, muita.

Olenko yksin näiden aatosteni kanssa? Ovatko kaikki muut löytäneet sisäisen rauhan, varmuuden omasta tyylistään niin että moiset ristiriitaisuudet eivät kiusaa? Onko sillä loppujen lopuksi mitään merkitystä miltä kotonani näyttää ja miltä minä näytän? Pitääkö kaiken matsata, sopia yhteen? Kertooko tyylien ristiriitaisuus jotain minusta, vai kertooko se yksinkertaisesti vain sen, että harvat asiat ovat mustavalkoisia?
Ugh ja argh. Kummasti löytyy aikaa kaikenmaailman kriiseille samaan aikaan kun kuopus on kuumeessa ja oksennustaudissa, oma olo selvästi enteilee sairastumista ja mies makaa reporankana sohvalla.


Ps. postasin joku aika sitten toivetakistani ja toivesaappaistani. Nähtyäni kuvan näistä pitkävartisista prätkäsaappaista eräässä lehdessä, heräsi henkiin suuri rakkauteni kaikkeen mitä voidaan kutsua alulla "prätkäjotain". Ja kun kaivoin esiin vanhan leikekirjani, löysin sieltä lehtileikkeen parin vuoden takaa, samoista saappaista vain pienillä muutoksilla. Sillä selvä. Ruskeat saappaat saavat odottaa, ainakin vielä hetken. Tosi rakkaus ei nyt odota.

18 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Mulla vaihtelee tyylli/maku aikapaljon. Mutta ehkä tunnen itseni kotoisemmaks ennemmin jossain rokkihenkisessä farkkuhame/farkut ja t-paita virityksessä, kuin missään hempeässä mekossa ja villaneuleessa. Joskus saatan kyllä käyttää sellaistakin. Ja lemppareihin kuuluu musta ja harmaa. Ne sopii lähes kaikkeen.

Vaatteiten pitää tuntua omilta, muuten niissä on hankala olla ja menee jopa päivä pilalle.

mimmu kirjoitti...

Kuulostaa NIIn tutulta! Nyt oli jo koti onnellisesti menossa romantttiseen suutaan mutta mietin, että repsahdukseni Laura Ashleyn kankaaseen (joka oli LÖYTÖ) vei sen pieleen...

Onnittelut rakkauden löytämisestä ja pidä siitä kiinni!

Usi kirjoitti...

Tunnustan... kuulun tuohon epätasapainoiseen porukkaan joka yrittää tasapainoilla eri tyylien keskellä. Näen usein vaatteita jotka ovat mielestäni aivan näköisiäni, mutta ne eivät syystä tahi toisesta kuitenkaan sovi minulle tai en osaa käyttää niitä oikein... Tiedän miltä haluaisin näyttää, mutten osaa ostaa itselleni vain sitä yhtä tyyliä... Kriisien uhalla on yritettävä saada sopu kaikkien riitasointujen keskellä. Niin ja kotiini en ole koskaan täysin tyytyväinen!! Jaksamista kriisin käsittelyyn ja sairaiden hoitoon!

Marjaana kirjoitti...

Minä en taas ole löytänyt omaa tyyliäni pukeutumisen suhteen. Omat värini olen tosin löytänyt ja ne ovat musta, ruskea ja harmaa. Joskus piristän itseäni ripauksella keltaista, oranssia tai punaista. Musta hoikentaa, ihan varmasti ja siksi tykkäänkin siitä. Tiedät varmasti Girasolin espresson ja uuden salsan. Nämä näyttää just minulta.
Yleensä minä pistän vain farkut ja jonkun paidan. En oikein tiedä miten yli 30v:n pitäisi pukeutua, kaikki näyttää niin väärältä ja rumalta minun päällä.
Kotini on sitten aivan eri maailmaa. Keittiö on ripaus marimekon sinistä pikku unikkoa ja Gudrunin tyylistä vanhahkoa sisustusta räsymattoineen. Makuuhuone on romanttinen, vaaleanpunainen, Tilda ruusutyylinen turvallinen pikkupesä. Olohuone on kuin maitokahvia ripaus tummalla suklaalla. Lastenhuoneet eivät ole tyyliä nähneetkään, ne vain ovat.
Niin ja vaaleanpunaista ruusumekkoa en edes kuvittele, että joskus laittaisin päälleni :P
Sinun blogissa on aina niin ihania kuvia, tulen hyvälle mielelle niitä katsellessa ja pahamieli väistyy :)
Hyvää Uutta Vuotta sinulle Inka.

violet kirjoitti...

Ymmärrän kyllä hyvin mistä kirjoitat vaikka ihan samaan tapaan en ole kohdallani pohtinutkaan.
Mitä tulee kotiin niin asia voisi olla toisin jos asuisin täysin yksin. Luultavasti kotini näyttäisi erilaiselta. Tai siis tietysti ihan varmasti näyttäisi.
Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan osaa sanoa miltä toivoisin kotimme näyttävän...jotenkin se on vaan muodostunut nyt tällaiseksi kuin se on, siellä on meidän kaikkien tavaroita ja niillä on kaikilla yhtä suuri oikeus siellä olla. Toki joskus tulee keskustelua jos joku alkaa viedä liian suurta tilaa jne.

Olen ajatellut aina että vaatteeni ja muut omat juttuni ovat niitä itseni peilejä, tai niitä "tavaramerkkejäni", jotka ovat minulle ominaisia. Sillä saralla voin "toteuttaa" itseäni juuri kuten haluan ilman että kukaan toinen joutuu "kärsimään";-)
Erimerkkinä: jos haluan maalata olohuoneen keltaiseksi eikä muut siitä tykkää niin minusta sitä ei silloin tehdä. Keltaisen villapaidan voin sen sijaan vetäistä päälleni eikä sen ketään pitäisi haitata.

Edellisen kommentin kohta
"En oikein tiedä miten yli 30v:n pitäisi pukeutua" herätti ajatuksen: vaikka yleensä asioissa otan hyvinkin huomioon muiden mielipiteet ja yritän olla ihmisille mieliksikin jne., niin mitä tulee vaatteisiini: en välitä.
En voisi kuvitella että joku ilmoittaisi minulle miten hiukan yli nelikymppisen tulee pukeutua ja että sitten tekisin niin vain tämän vuoksi. Tai että mieheni sanoisi: pidä enemmän hameita/housuja/pitsejä/nahkaa/punaista/vihreää - ja minä tekisin niin vaikken itse tykkäisi.

joska kirjoitti...

Vaatteeni ovat viininpunaisia, vihreitä, ruskeita ja sinisiä. Kotini on valkoinen ja ruskea. Ihailen japanilaistyylisiä vaatteita, parin virheen jälkeen muistin etteivät ne vartalolleni sovi. Suora pätkylä jota koristavat muhkeat vatsamakkarat tarvitsee linjakkaampia vaatteita ettei näytä satakiloiselta.

emäntä kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
isoinpapu kirjoitti...

Mulla on joku vaatetrauma tai joku, koska ahidistun aika-ajoin koko aiheesta.
Jotenkin halausin että ei tarvitsisi ajatella pukeutumista lainkaan, ja silti kärsin jos vaattet eivät ole omia, papun näköisiä.

Hassuinta on etten kykene ompelemaan itselleni juuri mitään. Aina hermoilen kaikki pilalle, Mutta jos vaate löytyy vahingossa kirppikseltä voi siitä syntyä vuosikausien romanssi.

Kai tämäkin on jotain identiteettikriisiä.

Prätkäsaappaat. Voi, omani hajosivat korjauskelvottomiksi viime keväänä. Kaipaan. Kaipaan!

Liivia kirjoitti...

Sinun pitää vanheta vielä muutama vuosi, niin asia ratkeaa itsekseen. Lakkaa vain välittämästä. Minä ainakin lakkasin, ja yhtäkkiä kaikki näyttää kuin itsekseen omalta.

Ennen kotonani ja pukeutumisessa oli kaikki harkitumpaa, ja joidenkin tiptopinpien mielestä näyttikin paremmalta. Mutta olikohan siinä vähän yrityksen makua. Nyt olen ainakin aidosti se joka olen.

Minäkin tahon prätkäsaappaat. Olleet ikuisesti toivelistalla.

Kati kirjoitti...

Mun mielestäni ennalta-arvattavuus on tylsää ja on kiva vierailla (sekä konkreettisesti että virtuaalisesti) jostain syystä asujastaan yllättäviä puolia paljastavissa kodeissa. :) Ja liiallinen mätsäys ja varman päälle pelaaminen on aika tylsää, parempi vaan antaa mennä niinkuin itsestä parhaalta tuntuu (sisustuksessa toki pitää kysäistä ajoittain mielipidettä myös siltä mahdolliselta asuinkumppanilta).

Mä itse jossain määrin tunnustan kyllä ihan nauttivani myös minimalismista sisutuksessa ja olisi kamalan kiva, jos itse kykenisi moiseen, muttamutta.. Se, että olen toivoton porsas, on asia, johon olen joutunut tyytymään jo aikaa sitten. Mä kyllä pukeudun mielelläni aika minimalistisesti ja vähän kuvailemaasi tyyliin, mutta asumus on paras sisustaa niin, että pikkusotkut eivät haittaa... Tosin mun pukeutumisessanikin on ollut viime aikoina haaittavissa lipsumista, mulla on kaapissa jopa paita, jossa on PITSIÄ!!! Aivan käsittämätöntä. ;) Se näyttää ihan naisen vaatteelta... :D Mulla on vissiin joku neljänkympin kriisi. ;)

Mutta oikeasti ja vakavasti; asunnossa ja vaatteissa tärkeintä on se, että niissä viihtyy ja on hyvä olla, yhtenevästä tyylistä viis, noin loppujen lopuksi.

Niin ja ihanat bootsit, piti sanomani...

Inka kirjoitti...

Suvi, makuni on kyllä aika samankuuloinen kun sinun. Välillä menee kukkamekotkin ja sievät hörhelöt, mutta ei olo niissä oikein kotoisa ole koskaan. Vaikka kuinka yrittäisin. Luulenpa että tuo itselle omin tyyli löytyi jo teinii-iässä, mutta sen jälkeen olen epätoivoisesti yrittänyt tykätä ja kokeilla kaikkea muutakin. Ja sitten ihmettelen kun mikään ei tunnu istuvan. Paitsi ne "samat vanhat" mustat ja harmaat.

mimmu, helpottavaa kuulla etten ole yksin ajatuksineni. Meiltäkin löytyy kotoa vaikka mitä romanttistyylistä, mutta sitten löytyy kaikkea muutakin sitä tasapainottamaan. Että voisi kai sanoa ettei mitään ole liiaksi :)

Usi, hyvin sanottu tuo että tiedät miltä haluaisit näyttää mutta sitten se ei syystä tai toisesta onnistukaan. Niin monet vaatteet ja tyylit näyttävät muiden päällä kauniilta, mutta itsellä ne sitten tuntuvatkin/näyttävätkin ihan oudoilta. Eikä sitä väkisin pidä yrittää, tai näin ainakin yritän opettaa itselleni..

Marjaana, kiitos kauniista sanoistasi :)
Mulla ei vaatekriisiin taida liittyä mitään ikäongelmaa, sitä pidän lähinnä muiden ongelmana. Minä esimerkiksi rakastan pitkää tukkaa ja ihailen niin kovin pitkiä, harmaita hiuksia vanhemmilla naisilla. Äitini taas jaksaa aina huomauttaa, että aikanaan minunkin on tukkani syytä lyhentää, se kun kuulemma ei kuulu aikuiseen (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) ikään - pitkä tukka siis. Sellainen ajattelu on minusta hassua, eihän minua tai ketään meistä, määritä pelkästään ikä.
Onko kotia sitten helpompi laittaa, se kun ei joudu niin helposti muiden arvosteltavaksi?

violet, luultavasti minunkin kotini näyttäisi erilaiselta jos asuisin sitä yksin. Tosin olen tainnut olla kovin onnekas miehen suhteen siinä mielessä, että hän antaa minun touhuta sen parissa pitkälti yksin ja omien tykkäämisteni mukaan. Asioista keskustellaan kyllä, ainakin isommista muutoksista etukäteen, ja jos hän jotain vastustaa, sen antaa tulla julki heti. Mutta joskus muuttaa mielensä pitkän päälle, kunhan saa asiaa rauhassa mietiskellä. Luulenpa että viihdymme täällä hyvin, molemmat.

Tuo mitä sanoit vaatetuksen olevan oman itsensä "tavaramerkki", ymmärrän hyvin. Itse asiassa koin lausahduksesi kanssa pienen ahaa!-hetken, kiitos siitä. Tätä ajatusta jään maistelemaan.

joska, heh! Niin tarvitsee myös muodokas pötkylä, niitä linjakkaita vaatteita. Jatketaan etsimistä :)

isoinpapu, vaatetrauma. Hyvin sanottu. Tämän asian tiimoilta voisi sanoa onnea olevan vaatekaapin, jonka edessä ei koskaan tuntisi itseään neuvottomaksi. Ota vaate kuin vaate, ja aina näytät itseltäsi.
Mulla muuten tämä vaatetrauma/identiteettikriisi liittyy selvästi kesän tuloon. Ja kesävaatteisiin. Talvella vielä mustanpuhuvat ja tummat vaatteet menettelevät, mutta kesällä niiden kanssa tulee auttamatta orpo olo.
Paitsi prätkäsaappaiden kanssa. Ne nyt sopii melkein minne vaan :P

Liivia, voi kun sinä olet mainio! :) Ja kuinka toivonkaan että noin juuri kävisi - lakkaisin pingottamasta ja oppisin vaan olemaan aidosti minä.

Jospa nämä kriiseilyt ovat alkua sille tielle? Kriiseilen itseni kyllästymispisteeseen saakka, totean että antaa olla ja alan vaan nauttimaan ristiriitaisesta tyylistäni?

Prätkäsaappaat täälläkin ikuinen rakkauskohde. Joskus nuorempana omistinkin yhdet, jotka käytin rikkipuhki. Sittemmin ajattelin ettei kotiäiti täällä maalla koiraa ulkoiluttaessaan mitään saappaita tarvitse. Mutta päätin olla piittaamatta. Hyvä minä ;)

Kati, totta puhut. Samasta yllättävyys-tekijästä nautin itsekin kovin muiden ihmisten parissa. Miksiköhän sitä on niin kovin vaikea nähdä/arvostaa itsessään?

Pitsipaita, ohhoh! Mä oon kuullut, että ne voi olla aika ihania että varo vaan ;)

tiuku kirjoitti...

Oi kun ihana piristys alkavalle päivälle löytää näin vireää keskustelua kiintoisasta aiheesta :-)
Minusta ei missään muotoa tarvitse (jos ei halua!) tai täydy olla johdon mukainen tai yhtenäinen, mätsäävä.!
Missäs sellaisessa on jännitys ja yllätys ja noh erilaisuus jos kaikki sointuu yhteen? tosin jos se tulee luonnostaan mikäs siinä sekin on hienoa!

Ehkä eniten kaikessa kodissa, pukeutumisessa, asusteissa sun muissa korostaisin luonnollisuutta. Sitä mikä tuntuu omalta, ja mikä tuntuu milloinkin. Minusta ei ainakaan ole pahaksi tykätä pelkistetystä ja röyhelöisen romanttisesta samaan aikaan. Voisi jopa olla jännittävää pitää niitä yhtä aikaa päällä!!

Olen aina ollut aika vaate ja pukeutumis friikki. Ovat minun juttuni. Ja koska olen niin palavasti ihastunut rätteihin, olen havainnut olevani todella kameleontti. Vaatekaapissanikin roikkuvat satiinimekot ja hippimekot, rouheat farkkuhameet ja kulahtaneet neulemekot soinnukkaasti vierekkäin. Laitan päälle mitä milloinkin.Olen siis ehkä joukon epäjohdonmukaisin haihattelija. Noh mutta, sama pätee kotiini. Olen vain ottanut rennosti ja löysin rantein heittänyt menemään ja tässä ollaan ihan suht tyytyväisenä. Aina on jotain pientä projektia mutta sellaistahan se on.

Minun kriisini tuli ja meni erään epäonnistuneen ihmissuhde sotkun seurauksesta. Värjäsin tukkani ja meinasin jo ottaa nenääni sonninrengas lävistyksen. Pelkäsin ehkä etten ole tarpeeksi erikoinen, erilainen, mielenkiintoinen tälläisenä vaan tarvitsisin jotain repäisevää.Noh pääsin asiasta yli ja lävistys jäi tällä kertaa ottamatta (älkää siis peljästykö!) kriisejä on hyvä olla ja läpi käydä. Tsemppiä pohdiskeluihin! Ja kaunista aamua ja päivää!

Tuula kirjoitti...

Voi että, hyvä kirjoitus! Niin osuva. Itse painin säännöllisen epäsäännöllisesti saman probleeman kanssa. Sisustuksen suhteen tiedän vain pitäväni vanhasta, luotettavasta ja rouheasta - kaikki muu vaihtelee planeettojen asentojen tahdissa. Ominta pukeutumistyyliäni en vielä tähän ikään mennessä ole löytänyt. Hiusten suhteen pohdin aina vaan, enkä pääse mihinkään lopputulokseen. Toisaalta tällainen päättämättömyys antaa mahdollisuuden muuttua ja tarpeen tullen kääntää takkia. Eipä tarvitse olla minkään yhden tyylin vanki. Ei sillä, että siinäkään olisi mitään hullumpaa. Jotkut vaan on maultaan tiukempia, toisilla on rajat häilyvämpiä.

Inka kirjoitti...

tiuku, minä olen ollut vaatefriikki syntymästäni saakka. Tästä syytän äitiäni, jolle vaatetus ja vaatteet ovat olleet henki ja elämä, niin kauan kuin minä muistan. Edelleenkin lainailen paljon vaatteita äitini vaatekaapista, taitaa nytkin olla päällä äidiltä viety hame.. Joskus ajattelen, että olisiko vaatteisiin suhtautumiseni mutkattomampaa, jos en olisi jo äidinmaidossa saanut tätä "tautia". Osaisinko suhtautua vaatteisiin huolettomammin, niin että ei sillä nyt niin väliä ole mitä ja millaisia vaatteita minulla on päälläni, pääasia että itse tunnen oloni niissä mukavaksi. Ja kun tykkään niin kovin monenlaisista vaatteista, on joskus vaikeaa hyväksyä sitä, että eivät kaikki vaatteet vain yksinkertaisesti sovi kaikille. Että kauniista vaatteista voi nauttia myös ihailemalla niitä muiden päällä.

Jännitys- ja yllätystekijä on semmoinen mitä en missään nimessä halua hukata. Oli se sitten vaatteissa itsessään tai vaatteiden ja kodin välillä. Ja nimenomaan sitä luonnollista jännitettä, ei sitäkään väkisin pidä tehdä.

Tuula, säännöllisen
epäsäännöllisesti täälläkin :) Hiusten suhteen olen onneksi päässyt jo varmuuteen. Minä kun tykkään ennen kaikkea pitkistä hiuksista, niin olkoot se sitten minun tukkatyylini. Tosin välillä aina mietin olisiko otsatukka kiva, vielä en ole uskaltautunut sitä kuitenkaan leikkaamaan. Viime kerrallakin päädyin kuitenkin kasvattamaan sen pois, ja aikaahan siinä menee vaikka ja kuinka..

Merruli kirjoitti...

Olipa mielenkiintoinen postaus ja monin osin niin kovin tuttua. Minulle koti on sekoitus kaikkea sitä mistä silmä on pitänyt, kaikkea sitä mitä matkaan on tarttunut ja monen monta kompromissia päälle - kokonaisnäkemys ainakin omasta mielestä puuttuu.
Jahas pitää lopettaa pohdinnat lyhyeen -meilläkin tyttö oksennustaudissa ja mies kuumeessa. Paranemisia ja myötätuntoa sinnepäin.

suvi kirjoitti...

Voi kun kiva kirjoitus! Ja ihan ku minun elämästä :). ihan samoja asioita oon pohdiskellu, mutta tullu siihen lopputulokseen, että minä olen minä! epätasapainoinen ja niin monesta eri tyylistä tykkäävä, että sekoittelen sitten niitä miten tykkään... :) Mulla menossa joku kolmenkympinkriisi, ollut jo ainaki vuoden ajan... mitä tämä elämä oliskaan ilman kriisejä? :) Tsemppiä sulle ja ole ihan oma itsesi, olet persoonallinen juuri siksi! Olen lueskellut kivaa blogiasi jo jonkun aikaa, mutta en muista olenko aiemmin kommentoinut. Hyvää alkanutta vuotta! :)

Inka kirjoitti...

Merruli, nopeaa paranemista sairastaville!
Meillä koti koostuu samoista aineksista kuin kuvailit: niistä mistä pidetään, mitä on vuosien varrella tarttunut mukaan ja vielä mistä on päästy yhteisymmärrykseen. Aika sekalainen valikoima, mutta kotoisa ja hauska. Sellainen missä viihtyy :)

suvi, on aina yhtä kiva kuulla että muillakin on samanlaisia ajatuksia. Ja kiitos kauniista sanoistasi!

Annika kirjoitti...

Moi taas. Jokin aika sitten luin tekstiäsi lohtuväristäsi ruskeasta, ja kirjoitit niin kauniisti, että inspiroit minua tekemään mummiani lohduttaakseni ruskean hatun. Sitä voit käydä kurkkaamassa täällä:

http://hatuttaako.vuodatus.net/blog/1816831