Ensinnäkin, minä tykkään musiikista. Tykkään, rakastan, diggaan, mitä vain. Kuitenkin kuuntelen sitä enemmänkin poikkeustilanteissa kuin pääsääntöisesti. Kun kuuntelen, kuuntelen koko keholla. Musiikki tuntuu menevän hukkaan, jos ei siihen keskity. Ja jos keskityn musiikkiin, en keskity oikein mihinkään muuhun. Poikkeuksen tähän sääntöön tekee a) lastenmusiikki ja b) muutamat harvat artistit, joiden musiikki mielestäni sopii juuri taustalla kuunneltavaksi. Sellaista musiikkia, joka ei vaadi mitään mutta antaa kivasti tunnelmaa. Tosin sen tunnelman pitää sopia minun kulloiseenkin tunnelmaani, ja se onkin sitten jo vaikeampi asia. Eli pääsääntöisesti jos kuunnellaan, kuunnellaan lasten musiikkia.
Erityisesti kuitenkin tykkään kuunnella raskasta musiikkia. Kovaa, aggressiivistä ja fyysistä. Mutta sitä ei tykkää kuunnella oikein kukaan muu, niin sitä kuuntelen yksin. Mikä on sinänsäkin hyvä, koska sitä pitää kuunnella lujaa. Aikaisemmin kuuntelin niin, että naapurit valittivat. Nyt kuuntelen kuulokkeista ja korvat valittaa. Jos oikein hyvin käy, niin kuunnellessa saan a) ajaa autoa b) juosta c) humaltua. Käytännössä a ja b. C taitaa olla hämärä muisto jostain muinaiselta ajalta ennen lapsia.
Raskas musiikki ei suinkaan ole ainoa musiikkilaji mistä tykkään. Ei ei. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, olen musiikin suhteen kaikkiruokainen (vaikka jazz ei sitten kyllä ole ruokaa). Vaatimuksia kuunneltavalle musiikille minulla on oikeastaan vain yksi. Musiikin täytyy olla hyvää. Hyvin tehtyä, oikein laulettua ja oikein soitettua. Persoonallisuus on aina iso plussa, mutta sekin ehdottomasti oikein tehtynä. Sävelkorvani ei kestä nuotin vierestä mitään. Eikä laulajia, jotka eivät osaa laulaa. Tietysti ymmärrän sen, että jos minun mielestäni joku ei osaa laulaa, se on vain mielipide-asia. Nuotin vierestä laulamisen suhteen taas en erehdy. Sävelkorvani on erehtymätön. Piste.
Pienenä tyttönä rakastin laulamista. Lauloin aina. Tai ehkä hoilotin, tuskin sitä aina laulamiseksi saattoi kutsua. Keksin lauluja, lauloin muistamiani lauluja ja lauloin kuulemani musiikin mukana. Meillä oli radio paljon päällä ja äitini rakasti kuunnella musiikkia. Kun hän halusi hetken rauhaa (meitä lapsia oli neljä ja pidimme suurimman osan ajasta kohtuullisen kovaa meteliä), hän sulki kirjastohuoneen oven, laittoi levysoittimesta Leonard Cohenin soimaan, ja makasi sohvalla hetken aikaa silmät kiinni. Yhä edelleenkin Leonard Cohen tarkoittaa minulle rauhoittumista. Hetkestä irtaantumista.
Tyttäreni muistuttaa minua tässäkin suhteessa. Jos hän ei puhua pälpätä, hän laulaa. Ja haluaa kuunnella musiikkia. Musiikin suhteen hän on kaikkiruokainen, vaikka yksi hyvin ehdoton vaatimus löytyy. Äiti EI saa laulaa.
13 kommenttia:
Musiikki on ihanaa. Siis hyvä musiikki. Mulle se on myös sitä jazzia, mutta ei mielellään lastenlauluja. En vain siedä niitä.
Meillä ei pienenä kuunneltu lastenlauluja, vaan isin ja äitin suosikkeja mm. Eppu Normaalia, Topi Sorsakoskea, Kirkaa ja Tapio Rautavaaraa. Eppu Normaalista pidän vieläkin tosi paljo.
Meillä lapset kuuntelee lastenmusiikkia vain sillon, kun en ole kotona. Ja hyvin heille tuntuu kalpaavan mun musiikkikin. Ainakin siihenmalliin sitä olohuoneessa aina tanssii/hyppelee. Tietenkään niitten kotona ollessa ei voi kovin isolla soittaa. Mutta jos haluan kuunnella oikein rauhasa kunnolla, kuuntelen sillon kun muut on vaikka pihalla.
Minun musiikkimakuni on laajentunut valtavasti kymmenen vuoden aikana. Siitä kiitos miehelleni. Meillä myös lapset vielä tykkäävät, kun äiti laulaa (vaikka ääneni on hento ja ohut, tai ehkä juuri siksi, mistä noista aina tietää=) ). Lapset tietysti laulavat mukana, heillä ei ole pieni ääni kummallakaan. Mutta olen löytämässä uudelleen musiikin rentouttavan vaikutuksen, vaikka yksin ollessani olenkin yhä mieluiten hiljaisuudessa.
Suvi, uskon että eivät lapset välttämättä tarvitse tai kaipaa juuri lastenlauluja. Pääasia meillä ainakin tuntuu olevan musiikissa, rytmissä ja ilossa :)
emäntä, minulle yleensä yksin ollessa hiljaisuus on sitä parasta musiikkia. Kun on koko päivän kuunnellut porinaa ja pölinää, kiljuntaa ja hihkuntaa, on ihanaa saada olla ihan hiljaa. Ei telkkaria, radiota ei mitään. Siinä hermot lepää :)
Kiitos, Inka!
Tuot piristystä päiviini, käyn ahkerasti vilkuilemassa blogiasi. Saan kohta yhdet pitemmät opinnot päätökseen ja olen ottanut tavakseni pitää pausseja kirjoittamisen välillä ja käyttää ne blogisurffailuun. Kuuntelen myös musaa näistä blogeista, kun en oikein ole ehtinyt sitä muualtakaan etsiä. Valittu musiikki kertoo myös jotain teistä bloggareista.
Katsotaan, saisinko blogin itsekin aikaiseksi, kunhan nämä opinnot ovat ohi...
LankaMari
Ah, musiikki!
Minäkin rakastan musiikkia. Monenlaista. Paitsi iskelmää en voi oikein sulattaa... enkä ehkä hirmuisesti jotain zen cafe -tyylistäkään.
Mulla on siinä mielessä aika huono musiikkimaku, että tykkään myös hampurilaismusiikista. Tosin se on sitä, mitä minäkin ahmin ja heitän pois. Mutta silti saatan diggailla ihan täysillä ja kehtaan sen vielä tunnustaakin. Ja sillä laadulla ei mulle ole merkitystä, koska en osaa itse yhtään soittaa saati laulaa, en tunne musiikkitermejä enkä tiedä, miten musiikkia pitäisi tehdä. Eli en osaa sanoa, onko laulettu nuotin viereen vaiko ei :-D.
Välillä kyllä elämässä tulee kausia, etten kuluta musiikkia paljoakaan. Joskus hiljaisuus antaa enemmän.
Mitä on hampurilaismusiikki???
Musiikinkuunteluni on ollut aina ollut sitä että samastun hyvin vahvasti siihen. Ja jumitan samoissa.
Enää ei soi niin usein kuin ennen, mutta kun soi niin alta pois, ei meinaa loppua tulla.
On toki ne taustamusiikkilevytkin joille on oma tarpeensa.
Ja hiljaisuus on hyvä. Voi miten hyvä hiljaisuus onkin.
Musiikki on yksi elämän perusiloista. Olen aina laulanut ja kuunnellut paljon musiikki. Nyt perheessä on kaksi pientä jukeboxia lisää, tytöt ovat saanet päiväkotia myöden kommenttia siitä, että laulavat paljon.
Oma musiikinkuunteluni on nykyisin lähinnä ipodin varassa. Musiikin avulla luon oman tilani työmatkojen ajaksi bussiin. Kevyt jazz ja etnovaikutteinen pop saavat harmaatkin aamut kevyemmin käyntiin.Minulle musiikissa pitää olla mielenkiintoinen melodia ja/tai sanoituksessa kunnon tarina. Tyhjää biittiä parin sanan varassa en jaksa.
Meillä 2,5v.llä muuten sama vaatimus: äiti ei saa laulaa, paitsi iltalaulut, jotka ovat versoneet yhdestä jo neljään kappaleeseen.
Voi kun osaisikin itse soittaa! Minä laulan päivittäin, tykkäsivätpä muut siitä tai ei. Joskus olen yllättänyt itseni lauleskelemassa kaupan kassajonossa ja silloin on kyllä jo vähän nolottanut. Laulaminen on arjen terapiaa. Kuuntelen myös paljon musiikkia. Erityisesti siivouspäivinä tarvitsen hyvää musaa. Siivoaminen tanssahdellen on mukavaa! (En voi siivota samaan aikaa mieheni kanssa, sillä hän kerää itsensä aina ensin raivoon ja rupeaa sitten siivoamaan, minusta taas siivoamisen pitää olla hauskaa ja letkeää.)Puhunkin aina ns. imurointimusiikista. Tällähetkellä imurointimusiikkiani on esim. Vuokko Hovatta ja Aki Sirkesalo (se Siirin mopo karkaa -biisi on aivan paras).
Meillä kuunnellaan myös paljon lastenlauluja. Viime viikkona levysoittimessa ovat pyörineet Paukkumaissin kappaleet. Myös Salaisen Maan laulut (eskarimateriaalia) ja Vauvan vaaka osataan meillä ulkoa etuperin ja takaperin ja äitikin tykkää...
Kyllä maailma olisi tylsä ilman musiikkia!!
Mitenhän sitä saisi lisättyä blogiin?
Lankamari, kiitokset itsellesi! :) Ja toivottavasti laitat blogin itsellesikin, mielelläni tulisin vastavierailulle.
Junika, hampurilaismusiikki?
Oi, Zen Cafe on musta mainio, varsinkin sanoitus. Sellaista paljonpuhuvaa varsin eleettömällä tavalla :)
violet, jumitus on tuttua täälläkin. Myös sellainen eräänlainen myötäeläminen musiikin kautta, varsinkin jotain tiettyä musiikkia on tullut kuunneltua paljon jonakin tiettynä ajankohtana. Sitten siihen samaan elämäntilanteeseen palaa aina uudelleen ja uudelleen sen musiikin kautta.
Merruli, hauskasti sanottu tuo jukeboxi. Sellainen tuo meidänkin tyttö kyllä on :)
Iltalaulut sallitaan täälläkin, ja lohdutuslaulut. Muuten äiti ei saa laulaa. En oikein tiedä miksi, ehkä peitän omalla äänelläni sitten liikaa pienen neidin ääntä. Tai jotain sellaista :)
hiiriemo, soittamisen taito olisi ihana. Asuin joskus sellaisessa vanhassa kivitalossa, missä tiettyyn aikaan kaikui pianonsoitto jostain toisesta asunnosta. Se oli ihanaa.
Paukkumaissi on meille ihan tuntematon, kiitos vinkistä. Pitää ottaa selvää :)
mitä lastenmusaa te kuuntelette? anna levyvinkkejä. meillä tykätään paukkumaissin lisäksi mm. pikku marjasta, m.a. nummisesta ja georg malmstenista.
heli, meillä kuunnellaan eniten Fröbelin Palikoita (=Jussin suosikki), Ipanapaa, PMMP:n puuhevosta, muutamia kuorolevyjä (esim. Piiri Pieni Pyörii Tapiolan yhteiskoulun kuoron esittämänä) ja sitten klassikona M.A.Nummista. Myös Mörkö-Ooppera on kovassa suosiossa. Monet noista levyistä on mulle tuttuja omasta lapsuudesta, joten eikö se sitten ole hyvä niitä tuputtaa omille lapsilleenkin :P
mörköoopperaa en muistanutkaan. kiitos! se tapiolan kuoron levy on tosi hyvä, vaikkakin mun mielestä välillä varsin ärsyttävä (zulu zulu ei oo pulu...). mutta siis tasokas eli hyvin tehty.
Muusikon vaimona voin yhtyä kanssa tähän postaukseen! ;) Musiikki on elämää suurempi asia ollut aina vaikkakin musiikin kuuntelu on ollut välillä vähäisempää. Oma syvin musiikkimakuni on pääosin aika marginaalikamaa. Sellainen ns. "pippelijatsi" joka on tiluttelua vailla sen kummempaa päämäärää ei uppoa minuunkaan mutta jazziakin on niin monenlaista!
Olin myös itse lapsena koulussa luokan paras laulaja ja minut valittiin aina laulamaan kuoroesitysten soolo-osuudet. Se oli vaan minulle pelottavaa kun olin ujo tyttö. :/
Mummini on äänittänyt lauluani kaseteille itse taustalla säestäen. Mummillani oli absoluuttinen nuottikorva. Ne ovat hauskoja muistoja! Eräs laulupätkä onkin muutettu MP3-muotoon ja olen miettinyt josko siitä saisi kivan videon lapsuudenkuvien kera youtubeen ja sieltä linkitettyä joskus blogiin. :)
Lähetä kommentti