12. tammikuuta 2009

Siivouspalvelusta, päivää


Meille tulee huomenna piipahtamaan lehtitoimittaja valokuvaajan kera. Ei mitään isoa tahi ihmeellistä, pieni jutunpätkä puodista alueen sanomalehteen. Innostun aina tällaisista mahdollisuuksista yhtä lailla, mahdollisuuksista oppia uutta ja nähdä miten toimittajat ja valokuvaajat työskentelevät. (Yksi haaveammattini oli pitkään/on edelleen toimittaja, joko lehti- tai radiosellainen.) Haastattelutkin ovat minusta yleensä varsin mukavia, tykkään vastailla tällaisiin tarkasti rajattuihin kysymyksiin. Varsinkin kun minä olen se oman yritykseni tietäjä - kukaan ei tiedä näistä minun asioistani yhtä hyvin kuin minä. Väärää vastausta on siis vaikea antaa!
Se, mikä minut kuitenkin saa hermoraunion partaalle, on se valokuvaaminen. Tai paremminkin sanottuna se, että joku ottaa valokuvia minun kodissani. Hermostuminen alkaa yleensä noin kahta päivää ennen h-hetkeä. Siihen saakka kaikki on hyvin, minä rento ja innostunut.
Sitten se iskee: Täällähän pitää SIIVOTA!

Minut on pienestä pitäen opetettu ajattelemaan, että siisti koti on yhtä kuin hyvä koti. Ahkeran ja osaavan ihmisen koti on siisti. Koti ja sen siisteys kertoo että kodin haltija (lue emäntä) on aikaansaapa, älykäs ja toimelias. Jostain syystä samaan oppiin kuuluu kuitenkin myös se, että kaikki yllämainittu koskee vain omaa kotia. Muiden kodit saavat olla juuri sellaisia kuin ovatkin, siistejä tai sottaisia eikä se kerro kenestäkään yhtään mitään.
Pidän itseäni kohtuullisen siistinä ihmisenä. Armottomana tavarakasojen kerääjänä kyllä, mutta noin muuten, siisti ja ahkera kyllä kyllä. Imurinvarteen tartun päivän - kahden välein, pyykit ja tiskit hoidetaan sitä mukaa kuin niitä kertyy ja pölyjäkin yleensä muistan joskus pyyhkiä. Lastenlelut eivät jää illalla lattialle vaan ne kerätään yhdessä siististi lelulaatikkoihin. Sängyt pedataan aamuisin ja vessat puunataan parin päivän välein. Kaikesta tästä huolimatta tiedostan, että kotini ei tätä nykyä näytä ihan samalta kuin muutama vuosi takaperin. Syykin on yksinkertainen: kaksi kappaletta kahdella jalalla liikkuvaa terminaattioria, joiden jälkien siivoukseen saa kulumaan aikaa enemmän kuin päivässä on tunteja. Mutta noin niinkuin yleisesti ottaen, kyllä meillä ihan kohtuusiistiä on.
Äitini siivoaa talonsa huolellisesti päivittäin. Hän kutsuu tätä siivoamista "aamusiivoukseksi". Silloin imuroidaan, pyyhitään pölyt oleskelutiloista ja pestään lattiat ja vessat. Näin on tehty niin kauan kuin minä muistan. Joskus nuorempana erehdyin hienovaraisesti tiedustelemaan, onko tämä kaikki tarpeellista tehdä i h a n joka ikinen päivä, johon vastauksena tuli napakasti: isoäitisi pesi lattiat päivittäin konttaamalla joten eiköhän tämä meiltäkin onnistu. Ja onnistuihan se.
Sukuhistoriaa on vaikea paeta. Minä alistuin ja opettelin ajattelemaan, että siisti koti on yhtä kuin hyvä koti.

Mutta enhän minä nyt tokkiinsa ihan pönttö ole, ehei. Ymmärrän hyvin, että lehtijuttua varten on tarkoitus ottaa yksi - kaksi yleiskuvaa, joista saadaan täytettä ja lisämaustetta tekstille. Ehkä joku puodin tuote tai minun naamani, sellaista ympäripyöreää. Tämän ajatuksen ymmärtäminen ei vielä kuitenkaan riitä katkaisemaan aivoissani kiirivää siivous-sireeniä. - "Koirasta on varmasti lentänyt kuraa seinille - seinät on siis pestävä. Roskiskaappiin on kertynyt lasia ja metallia jo useamman päivän ajan - koko kaappi pesuun. Koska kirjahyllyn ylimmäiseltä hyllyltä on pyyhitty pölyt?! - äkkiä tuoli tänne ja rätti käteen."
Ymmärtänette ajatuksenkulkuni... Lähes sairaalloinen.

Huomisen päivän meillä muuten kruunaa, siistin kodin lisäksi tietystikin, olohuoneesta puuttuvat verhot. Niin ja verhotanko. Eräs loistokkaimmista neronleimauksistani mennä päivinä oli nimittäin se, että olohuoneen verhot on ehdottomasti pestävä. Tai ehkä jopa kokonaan vaihdettava. Miten ihmeessä verhojen puhtaus niissä valokuvissa sitten näkyisi, on tosin vielä hieman epäselvää, mutta oletettavasti minulla oli ajatuksen syntyhetkellä tästä asiasta tarkempaa tietoa. En vain ottanut siinä tekemisen huumassa sitä pientä seikkaa huomioon, että meillä olohuoneeseen työllä ja tuskalla viritetty verhovaijeri ei välttämättä ole samaa mieltä kanssani tästä ehdottomasti ajankohtaisen verhonvaihdoksen tarpeellisuudesta. Se nimittäin otti, suuttui ja meni rikki. Ja minä tyttö paiskasin sen sitten kiukkupäissäni pihalle. Siellä se makaa edelleenkin ja verhot siistissä pinossa, pestyinä ja puhtaina, olohuoneen tuolilla.

Olisi mukava ajatella, että oppisin näistä hölmöilyistäni jotain. Mutta ehei. Olen suhteellisen varma, että jos seuraava kerta joskus koittaa, niin toistan koko kaavan - juoksen ympäriinsä kuin päätön kana, hössöttäen ja tonttuillen. Ja sitten tihrustan siitä pienestä, hieman epäselvästä sanomalehtikuvasta, että näkyykö siellä seinällä nyt jotain kurapisaroita...

14 kommenttia:

Damoisellex kirjoitti...

oikun sää olet hauska,darlin'! Mä en todellakaan ole siisti ihminen. En todella. Mutta nyt opettelen. Siivoan ja puunaan. Eikä se näytä kamalasti auttavan, kun noita terminaattoreita on meilläkin. Haaveilen siis ajasta, jolloin kasvavat sen verran, että siisteys pysyisikin. TÄnään puhuin illalla puoli kymmeneltä työpuhelua ja konttasin kylppärin lattiaa luutu kädessä.. että kontataan sitä vieläkin ;)

Prisca kirjoitti...

Voiettä!tutulta kuulostaa tuollainen ajatuksen kulku.Mutta aikamoinen siivoilija kyllä mun mittapuun mukaan olet...Mutta nyt kyllä sain varmistusta epäjärjestelmälliseen siivoamisminääni:kotoa kaikki lähtee tässäkin asiassa.Luultavimmin on suht mahdotonta oppia siivoamisrutiineja jos niitä ei pienestä asti ole päähän iskostettu kotona.
Huomaatko,aika paljon ajatuksen juoksua saa tämä aihe kuitenkin aikaiseksi -niinkuin sinullakin.
Huomasin jouluna,kun siivooja perui tulonsa(olin siis lahjaksi itselleni tilannut siivoojan),että olisin tarvinnut putipuhdasta itselleni.Minusta tuntui,että putipuhdas koti antaisi nimenomaan minulle itselleni hyvän ja rennon mielen,kun ei tarvitsisi miettiä,että tuokin nurkka tuossa ja nyt tuon alta unohdinkin imuroida ja varsinkin se nautinto puhtaudesta...AH!Vaikken todellakaan mikään puhtausfriikki olekaan.
Mutta ,onnea lehtijutusta!Se on aina loistavaa puffia.Mikähän lehti on kyseessä???

Annu kirjoitti...

Voi hitsi, kylläpä olet tomera! Tulisipa minullekin tuollaisia siivouspuuskia..edes joskus!

Inka kirjoitti...

mimmu, ja sinä olet kovin kohtelias. Hauska on niin kauniisti sanottu minun päättömyydestäni :P Mutta totta tuo, jahka lapset hieman kasvavat, se siisteys varmaan pysyy hiukan paremmin. Toivottavasti!
Töiden ja siivouksen yhdistäminen on kyllä niin ultimate-ahkeruutta, että sille nostan hattua! Kyllä menneet naissukupolvet olisivat ylpeitä ;)

aurinko ja kuu, kyllä sillä kodin mallilla on varmaan aika iso merkitys tässäkin. Ainakin meillä mies "syyttää" lapsuudenkotiaan siivousinnottumuudestaan. Ja onhan se selvä - jos kotona ei olla oltu erityisen tarkkoja vaikkapa siitä, että likaiset astiat laitetaan HETI tiskikoneeseen, niin eipä sitä asiaa tule miettineeksi aikuisiällä yht'äkkiä aivan toisella lailla.
Kodin puhtaus ja siisteys on kyllä ennen kaikkea psyykkinen juttu. Vaikka ei kukaan ikimaailmassa ottaisi kuvaa meidän roskakaapista, niin itsellä on hyvä mieli siitä että sekin on tiptop.
Turun Sanomista on muuten kyse.

Annu, ei tämä mitään tomeruutta ole. Pakkomielteistä käytöstä, pakkomielteistä käytöstä :P

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Millonka juttu ilmestyy? Sunnuntain sisustusliitteessä? Kivaa! :) Tunnistan itsessäni samoja piirteitä. Meilläkin kotona jynssättiin urakalla, ah ne perjantain siivouspäivät!! Nyt olen kyllä laiskempi, mutta jos tiedän jonkun olevan tulossa, niin silloin haluan paikkojen olevan siistit ja kauniit. En muista oonko ennen kommentoinut, mutta tykkään siis blogistasi.

Teija

Teija

Tiina kirjoitti...

Jestas, kylläpä sä puunaat... voi kun näkis sen jutun!

Suvi kirjoitti...

Voi kylläpä juttu sai hymyilyttämään näin aamusella. Toivottavasti saat kaikki kohdalleen ajoissa. Hyvinhän se varmasti menee.

Kate kirjoitti...

Jestas oli kyllä minunkin ensimmäinen mietteeni... meillä ei edes suursiivous kuulosta tuolta :D. Minua ei (eikä miestä senkään vertaan) häiritse sotkuisuus, meillä siis siivotaan vasta sitten kun siltä tuntuu - eikä kovin usein kyllä siltä tunnu. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä että näyttäisi lapsille hyvää mallia, itse en joutunut koskaan lapsena siivoamaan joten tässä nyt ollaan :/. No, mä olen aina ajatellut että mun kodin pitääkin olla vähän 'boheemi' eli sellainen hämyinen ja pikkuisen sekainen. Itsepetos on helppoa :D.

Anonyymi kirjoitti...

:D Mulla on samanlainen tehokas ainasiivoava äiti, ja itsellä pakkomielle siivoamisesta ennen kenen tahansa meille tuloa. :) Siivousiloa ja hyvää haastattelua sinulle!

Unknown kirjoitti...

Tsemppiä siivoamiseen ja järkkäilyyn! Ja tietty haastatteluun! Mulla on ollut omana "harrastuksena" siivoojan käynti kotona jo usean vuoden ajan, kun ei ole ollut muita harrastuskuluja. On ihana harrastus, josta on iloa koko perheelle!

Tanja kirjoitti...

Kirjoititpa hauskasti ja itseironisesti.

Minun lapsuudenkodissani ei ollut koskaan siistiä enkä itsekään ole mikään himosiivoaja. Mutta jos meille tulee vieraita, niin silloinhan minä siivoan kodin kuntoon - vaikka vieras olisi kuinka tuttu ihminen tahansa. Ja jos tulee yllätysvieraita, vähintään wc pitää pikasiivota.

Minä olen pikkasen kateellinen ihmisille, joita ei yhtään haittaa se, että vieraiden tullessa eteisen lattia on hiekkaa täynnä ja keittiö kaaoksen vallassa - kunpa osaisin itsekin relata. Tuo siivousvimmani saa aikaan sen, että kovin usein en jaksa kutsua vieraita :-(

Inka kirjoitti...

Teija, sunnuntain sisustusliitteessä, mutta sitä en osaa varmaksi sanoa että onko se tässä seuraavassa vai vasta myöhemmin.

tiina, pakkomielteistä, pakkomielteistä :P Katsotaan josko onnistuisin vaikka skannaamaan sen jutun.

Suvi, kiitos :) Kait se ihan hyvin meni, vaikka onnistuinkin kovasti säheltämään ja söheltämään.

Kate, hämyinen ja pikkuisen sekainen koti kuulostaa juuri sellaiselta millaisen kodin itselleni haluaisin. Mutta minkäs teet, ensimmäisten pikkusotkujen ilmestyessä alan liikuskelemaan hermostuneesti edestakaisin. Ja jos en saa/jaksa siivota heti, tulen ärtyneeksi. Miestä ei sotkuisuus haittaa yhtään, joten uskot että meillä joskus käydään tästä aiheesta, puolin ja toisin, keskusteluja..

Soppa, ihanaa - joku yhtä "häiriintynyt" kuin minäkin ;) Ajattelen sua siis seuraavan siivouskohtauksen iskiessä!

design inkamaria, kuulostaa järkevältä harrastukselta. Meillä varmaan kävisi niin, että siivoaisin ennen siivoojan tuloa, ihan vaan varmuuden vuoksi..

Tanja, minä jaan saman kateuden kuin sinäkin. Olisi ihanaa osata vaan olla, eikä stressata niistä sotkuista. Ja kutsua sitten enemmän vieraita käymään.

isoinpapu kirjoitti...

Mua vähän harmittaa etten saanut kotoa perinnöksi juurikaan taloudenhoito/siivous rutiineja tai malleja.
On oikeasti hankalaa kantapään kautta oppia niksit, jotka toisilla on ihan automaattisia.

Inka kirjoitti...

isoinpapu, uskon että on hankalaa. Itsellä tahtoo välillä unohtua tuo seikka, kun vaikkapa miehelle motkotan jostain omasta mielestäni selvästä asiasta.