ripaus inkivääriä

Minja haastoi minut kertomaan bloggausmaisemastani.

Kannettavamme oleilee suurimman osan ajasta ison ruokapöydän päässä. Pöydän ääressä Siiri tykkää piirtää ja 'lukea' lempikirjojaan, joten on kätevää sijoittaa kone niin, että voimme viettää kaikki aikaa pöydän ympärillä. Istuessaan tässä koneen ääressä näkee suoraan ikkunasta ulos takapihalle. Ensin silmiin osuu terassilla roikkuva amppelikasvi (pitäisikin muistaa tuoda se sisään), kuivamaan heitetty räsymatto, syksyn kellastamia pensaita, komea kuusi ja pieniä kukkapenkkejä joissa ei kasva mitään istutettua. Pieni piha tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, kun se aivan yht'äkkiä muuttuu isoksi, mäntyjen valloittamaksi, kallioksi. Kuin seinä, jonka juurella tuntee olevansa turvassa, luonnon helmassa. Nyt sen sammalmättäät ovat peittyneet pudonneiden neulasten mattoon, näyttäen pehmoiselta ja utuiselta.

Harmaa syyspäivä tuntuu kertaavaan kallion harmauden kymmenkertaisesti ja aurinkoisena kesäpäivänä aurinko taas saa sen hehkumaan hopeisena. Talvisin kallio näyttää jatkuvan uskomattomiin korkeuksiin, maan ja taivaan sekoittuessa lumen ja pilvien lailla.



Laskettuun aikaan 24 päivää. Olo on kuin maatuskalla.