Hidastaminen on joskus kamalan vaikeaa. Siis niin, että osaisi vain ottaa rennosti ja keskittyä siihen käsillä olevaan hetkeen eikä murehtisi tulevasta. Tai siitä, koska viimeksi on siivottu ja peittyykö ruokapöytä kirjoihin, lehtiin, laskuihin ja ruuanmuruihin. Eihän maailma siihen kaadu, etten eilen(kään) ehtinyt korjaamaan vaatekasoja ja kantoliinamyttyjä tuolien selkänojilta tai että päivän 'urheilusaavutus' on aamuisin pikainen suihku? Kun vanhempi lapsi on kuumeessa ja pienempi ilmeisesti pelkää nääntyvänsä nälkään, jos ruokaa ei saa viidentoista minuutin välein, olisi ihan järkevää antaa muiden asioiden olla vaan. Kun vaan osais...
Vihreästä Patons'ista edelleen kesken olevat villahousut tytölle. Langan väri on kerrassaan ihana, ja päivän valossa se aivan hehkuu vihreyttä. Alla
Broran luettelo, jonka bongasin
Tanjan kauniista blogista.
Tässä vielä toinen kuva Brorasta -- lisää vihreää.
Nuppineulatyyny-kokoelmani karttuu hitaasti mutta varmasti. Tämä herttaisuus on lähtöisin
rabbitsmoonin etsy-putiikista.
10 kommenttia:
VAu, ihana vihreä! ehdottomasti haluan joskus tehdä tuosta jotain. Mistä olet moista lankaa löytänyt??
Hidastamisen vaikeus kuulostaa tutulta. Minulla kiireellisenä pitää monet monet joululahja suunnitelmat jotka kaikki odottelevat toteutusta. Samalla toki olisi se koti hoidettavana ja siivottavana.
Olen ajatellut väsäillä neulatyynyjä itse, lähinnä kokeilun halusta. Kiva iseä nuo pöllöt...
Muistathan kuinka vähän aikaa vauveli on niin pieni - talo ei ennätä hautautua muruihin sinä aikana joten jatka vain yritystä hidastaa, vaikka vaikeaa se on:)
Mikakohan vika mulla on kun minun on niin helppo hidastella. :) Olen sellainen unelmoija/lorvija mutta kylla se minunkin omatunto kolkuttelee tietty jos paikat on ihan sekaisin. Mutta upouuden vauvan kanssa saa kylla ihan omatunto puhtaana olla vaan ja nauttia pikku paketista. Ei tarvi olla supermimmi ja "do it all". Kaikella on aikansa. Siistilla kodilla, vauvan ihannoinnilla......
Voi etta, minunkin on pakko nyt alkaa keraamaan neulatyynyja! Mussa on kylla joku kerailygeeni kun aina tekee mieli kaikkea. Olen split personality. Toisaalta tykkaan aivan alysti minimaalisuudesta mutta sitten ihastun aina vaikka mihin ja koti tayttyy "kaikella kivalla".
Ihanan vihreeta. Varit kunniaan! Ei aina kaiken tarvi olla haaleeta vaaleeta. Ihana kun oot niin sut varien kanssa.
Kai se on naisen joku sisäänkasvanut juttu, että ei riitä, että huolehtii tissitakiaisesta, vaan ihan ehdottomasti pitäisi myös pyyhkiä pölyt kaappien alta ja aloitella väitöskirjaa. Minua ärsyttävät supermutsit, jotka hehkuttavat miten kätevä äitiysloma oli kun siinä samalla ehti kirjoittaa gradun alusta loppuun ja hoitaa kerrankin hoitohevosta. Plääh.
Voih, ja mulla ei ole edes rintaruokittavaa ja SILTI meillä on AINA puolipitoisten kasvava pino jossain ja toinen toisaalla ja eteisessä jokin muu keko ja ja. Ajattelen sujuvasti että ensi viikonloppuna, ja kun ollaan viikonlopussa, ajattelen että sitten joululomalla jne. Mutta olohuoneessa, jossa on kudin/lehtienluku/kahvittelupaikkani en halua nähdä kasoja, ne raivaan kätevästi silmistä toiseen huoneeseen, jotta voin elää luulossa, että aika siistiä on.
Mulla on samaa ihanaa vihreää lankaa, siitä on jäänyt kesken villatakki 2-vuotiaalle, joka on nykyään 5v. Hyvä muistutus.
Tutun kuuloista tekstiä:)tuntuu tosiaan,että välillä pitäisi pysähtyä ja nauttia hetkestä.Itse olen sen tyyppinen, että tekemättömät hommat rassaa ja ne pitäisi saada valmiiksi.Koko päivä menee touhutessa ja järjestellessä paikkoja. Ja silti tuntuu, että aika ei riitä mihinkään:)
Ihan totta, minullakin on oikein selvä hidastumisen tarve päällä. Ehkä tämä pimeyskin tekee tehtävänsä, mutta tarvetta rauhoittumiselle on.
Haluaisin aina olla varma että ne asiat joita teen, ovat niitä joilla on merkitystä minulle, eikä vain jotain "nämä täytyy tehdä"-tyylisiä juttuja. Ulkopuolelta tulevia.
No, nyt siivoilen, sekin on joksus tehtävä.
TUo vihreä on hillittömän ihana väri. Voisin tuijottella kuvaa tuntikaupalla. Väriterapiaa.
Kaunis vihreä. Itsekkin pidän raikkaista väreistä, varsinkin lapsilla.
Meillä on koti nyt aika lailla pommin jäljiltä, pikkuisen kipeä oloni on antanut minulle oikeuden olla välittämättä ja yritän keskittyä vaan niihiin tärkeimpiin asioihin.. (jos ei tätä koneella istumistani lasketa mukaan :) Jos huomena sitten taas jaksaisi palata pyykkivuoren ja likaisien astioiden kimppuun..
Onpas terapeuttista lukea näitä juttuja! Itse turhaudun joka ilta kun tajuan että päivässä olen saanut siivottua VAIN keittiön ja siihen on tuhraantunut hirveästi energiaa ja illalla tiskipöydälle on ehtinyt kertyä uudestaan orastava haiseva vuori. Eipä ole kovin energinen olo nukkumaankäydessä kun tietää että sama rumba jatkuu seuraavana aamuna eikä työn tulokset kanna edes varsinaista hedelmää..*huoh* Mielessä siintelee kuitenkin jokapäivä haavekuva puhtaasta kodista..siitä kuvasta en tunnu pääsevän minnekään vaikka se kuva on lasten kera täysin toteutuskelvoton. Miehillä on helppoa kun ei niillä ole yleensä tuollaisia visioita päässä rasitteena! Voivat vaan helposti heittäytyä hetkeen ja tunnustaa karut tosiasiat suoraan hyvällä omallatunnolla; "ei kannata siivota nyt kun ei kuitenkaan ehdi".
Niinpäniin..
Todella kaunis vihreä. Juu, kunpa osaisi hidastaa ja muistaa mikä on oikeasti tärkeää. Sillä ei varmaankaan ole niin väliä, jos pöydällä on leivänmuruja tai posti kasaantuu penkille? Tai jos kengät levittäytyvät ympäri eteistä? Tai jos sohvalle kasautuu pipo- kaulahuivi- lapaset - toppahousu - talvitakki- pino, kun eteinen tahtoo olla niin kylmä ettei niitä sinne viitsi jättää? Vanha talo, joka henkii rauhaa, asukkaat kiireisiä? Eihän se niin pitäisi mennä. Se vain tahtoo olla niin. Nykyajan "pitää olla tehokas, aikaansaava, menestyvä ja joka paikkaan repeävä" - ajatusmaailma tuntuu tarttuvan. Tuovatko nuo asiat oikeasti onnen? Niinpä, eivät. Se tulee jostain ihan muualta.
Lähetä kommentti