Jos en mistään muusta tiedä, että eletään tammikuun loppua ja kohta helmikuun alkua, niin tämän hetkisestä olinpaikastamme. Minulla ja lapsilla on alkanut jokavuotinen talonvahti-keikka, vai pitäisikö oikeastaan sanoa mummolanvahti-keikka. Sama on toistunut niin viime vuonna, kuin sitä edeltävänäkin vuonna ja vielä sitäkin edeltävänä vuonna. Isovanhemmat kirmaavat ihmettelemässä maailman ihmeitä parisen viikkoa ja me istumme täällä koirien kera. Niiden kaikkien neljän taloon kuuluvan, ja vielä yhden omankin. Kissojakin on huollettavana kaksin kappalein. Ja sitten tietysti tämä iso talo. Vähän liiankin iso yhden aikuisen ihmisen hoidettavaksi, varsinkin jos kyseinen "aikuinen" on varustettu suhteellisen vilkkaalla mielikuvituksella ja vinolla pinolla jännityskirjoja..
Täällä me istumme seuraavat pari viikkoa. Tarkemmin sanottuna tämän viikon jälkeen vielä kaksi viikkoa. Suurimman osan ajasta minä ja lapset, mitä nyt mies käy välillä töiden välissä pyörähtämässä. Oppisikohan sitä, noin niinkuin ensi vuotta silmällä pitäen, hilpaisemaan itse reissuun heti alkuvuodesta? Vaikka sinne Kambodzaan, minne isovanhemmat tänä vuonna lensivät?
Mummola kiittää ja kuittaa tältä päivältä. Päivä 3 on jo hyvässä vauhdissa.
9 kommenttia:
Mummolafiilis tiivistettyvä viimeisessä kuvassa!
Toivotaan, ettei tule lumimyräkkää. Ajattelin vain lumitöitä ;)
Mukavaa, että hoitoapua on tarjolla puolin sun toisin.
OI, jännittävää!
Mukavia mummolavahvipäiviä (mummon vahtiminen ei muuten kuulostaisi yhtä herkulliselta).
Just joo, osais vielä kirjoittaakin. Mummolavahtipäiviä, piti sanomani. Pahvi.
Oi, kun olis ihana olla mummolavahdissa. Valitettavasti mun lapsuudenkoti on myyty ja äiti asuu yksiössä (jota en haluaisi vahtia), mutta jos vaikka anoppi innostuis joskus lähtemään ulkomaille. Sitä odotellessa..
Näyttää hauskalta, tosin hommia ilmeisesti siellä piisaa :)
kylläpä löytyi aivan ihana blogi... ehdottomasti tänne uudelleen.. :)
Hui miten paljon koiria!
Ja hieno räsymatto.
Kiitokset teille kaikille tervehdyksistä :) Vahtiminen käykin kovin työstä, tai ainakin kunnon päälle. Päivisin ei juuri koneen eteen ennätä istahtaa ja iltaisin on jo niin poikki, että silmät pitää väkisin pitää auki. Uh-huh, ehkä parin päivän päästä jo helpottaisi? Kaikkeen sitä pitääkin itsensä lykätä :P
Lähetä kommentti