8. maaliskuuta 2010

vielä(kin) tapeteista

 

Minä jahkaan edelleen tästä samaisesta tapettiongelmasta. Tapettiehdokkaat tosin ovat täysin muuttuneet edellisistä pohdinnoista, lähinnä perheen miespuolisten jäsenten vaikutuksesta. Vaikka en minä sitä pahana pidä, päinvastoin. Pohdinnat ovat sitä mukavampia, mitä useampi siihen saa sanoa oman mielipiteensä.

 


 

Miehen ehdoton suosikki on siniset Kukot. Ja on myönnettävä, että mallipalassa tapetti ja sen upeat värit pääsevät kyllä upeasti esille. Itse yritin pitää vihreiden kukkojen puolia, mutta pahaa pelkään että sen harmaampi tausta ei viehätä lapsia. Poika 2-v. tykkää isänsä tavoin sinisistä linnuista. 

 

 

  

Sinisiä kukkoja enemmän pidän itse kuitenkin enemmän vihreästä Atomi-tapetista. Sen mallipala oli suorastaan yllätys, kuvittelin sen värit paljon murretuimmiksi. Tyttö taas tykkää kaikesta keltaisesta joten siinä mielessä keltainen Kukot-tapetti taitaisi olla paras kompromissi. 


Vanhat tapetin otin jo seinistä pois ja ostoslistalla on ihan ensimmäiseksi kattomaalia ja valkoista seinämaalia. Tähän muuttaessamme maalasimme kaikki kattopinnat valkoisiksi, mutta alkydikattomaali on vajaassa neljässä vuodessa kellastunut niin, ettei enää valkoiseksi tunnista. Jo tapettien alla ollut vanha ja halpa pohjamaalikin on paljon valkoisempi kuin katto. Taitaa tehdä huoneen ilmeelle paljon jo pelkkä katon maalaus!

13 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Keltainen kukko on aina ihana. :) Tyttärelläsi on hyvä maku. :D No ei, oikeasti kaikki vaihtoehdot on kivoja, varmasti vaikea päättää.

Inka kirjoitti...

Kati, tässä alkaa toivomaan että olisi enemmänkin seiniä tapetoitaviksi :) Niin kivoja ovat kaikki!

Jonna kirjoitti...

Noista tapeteista mikään ei ole huono, keltaiset kukot taitaa olla oma suosikkinikin.

Mekin maalailtiin vanhassa kodissa muutamasta huoneesta katto ja silloin kyllä tuntui, että koko huone olisi saanut lisää tilavuutta. Tässä uudessa onneksi on pintaremontti tehty muutama vuosi takaperin, luulen kyllä, että jossain vaiheessa telaan ja pensseliin on tartuttava. Keittiön valkoiset seinät ei ainakaan ole enää ihan valkoiset.

Minna kirjoitti...

Noi keltaiset kukot on munkin suosikkini. Voi kun oliskin seiniä tapetoitavaksi!

Vilppumaan Erika kirjoitti...

Täti Vihreä täällä taas ilmottautuu :) Eli vihreät kukot, ihanat!!! Mutta totta sekin, että keltainenkin väri on hyvä, no äh, kaikki nuo on hienoja. Musta ei tainnut olla apua..

Mai kirjoitti...

Keltainen kukko, ehdottomasti!

Inka kirjoitti...

Jonna, johtuisiko lisääntyvästä auringon valosta vai mistä, mutta mun tekisi mieli maalata kaikki seinät valkoiseksi. Onneksi, tai harmiksi, rappusseinissä on korkeutta niin monta metriä ettei niitä taideta enää uudestaan maalata. Ja sitten saa muutkin (maalatut) seinät pitää nykyiset värinsä.

Minna, rajallinen tapetointipinta haittaa harrastusta täälläkin :P

Vilppumaan Erika, vihreää meillä on kuulemma jo tarpeeksi - sanoo mies. Mutta jos kolmesta tapetoidusta pinnasta vain kaksi on vihreää, niin onko se muka tarpeeksi? Ei kahta ilman kolmatta, koitan sanoa mutta ei mene läpi. Kolmanneksi kuulemma lasketaan yläkerran wc:n kaakelit.
Ei vihreän voittanutta ;)

Mai, se on kyllä huisan kaunis. Värikäs mutta ei liian hallitseva.

anniina kirjoitti...

Keltainen kukko on minunkin suosikki. Tai vihreä. En osaa päättää. Ihania tapetteja kaikki <3.

Helmililja kirjoitti...

Tuleeko tapetti siis lastenhuoneeseen? Jos tulee, niin ehdottomasti joku kukkoversio. :) Se on lapsille varmasti jännempi kuin atomi.
Sininen on aika kylmän näköinen. Mitä värejä huoneessa on muuten?

Jutta kirjoitti...

Tapettien valitseminen on maailman vaikeinta hommaa! Kaikki vaihtoehdot on kyllä tosi hienoja, että ette voi mennä pieleen :)

ilofina kirjoitti...

Huoneessa jossa on keltaisia kukkoja kasvaa iloisia lapsia.

Huomenna haen harmaanvalkoista maalia, lisäksi rullakaupalla maalarinteippiä...

Liivia kirjoitti...

Toisella ystävälläni on seinällään sinistä kukkoa, toisella vihreää. Kummatkin on kauniita! Vihreä kukko viehätää aivan yhtä varmasti lapsia:)

Sandie Summerrain kirjoitti...

Juuri eilen selailin Tapettitalon sivuilla ja totesin valtavan runsaudenpulan- koska suurin osa malleista on niin ihania! Keltainen voisi olla jees, ainakin aurinkoinen noista sinun vaihtoehdoista. Vihreä voi pidemmän päälle olla hankala ja sininen taas kylmä- riippuen tietysti muusta sisustuksesta.:)