29. toukokuuta 2008
Kirjan lumoissa
Dorrit Elmquistin ja Birgitta Wolfgang Drejerin kirjassa Skandinaavisen tyylikäs koti ei ole uusimmista uusin kirja, ja varmasti sitä on esitelty useissakin blogeissa aikaisemmin. Itselleni hankin tämän kirjan joku aika sitten, vieläpä kirjakaupasta ja kovaa hintaa kakistellen.
Kirja on mielestäni poikkeuksellinen. Se ei ole yhtä idyllinen tai romanttinen kuin tekijöidensä edelliset kirjat, mutta samaan aikaan siitä löytyy sellaista korutonta viehättävyyttä, joka suorastaan lumoaa. Se ikään kuin jättää lukijansa heilumaan kahden maailman väliin; kun siirtää katseensa pois esitellyistä kodeista, niiden vaikutuksen tuntee silmiensa takana. Tuntee miltä tuntuisi katsella noita näkymiä päivästä toiseen, miltä tuntuisi luoda nuo näkymät.
Vain erityinen kirja pystyy tähän. Lumoamaan lukijansa, vaikka kirjan esittämät kuvat eivät ensisijaisesti edustaisikaan sellaista kauneutta, mitä lukija ihailee tai hakee. Minulle esimerkiksi Viihtyisiä ja valoisia koteja on sellainen kirja, jonka kuviin minun on helppo samaistua, mitä on helppo ihailla ja rakastaa. Kauniita, tunnelmallisia, mielikuvituksellisia kuvia jotka imaisevat mukaansa. Mutta kun kirja, jonka kuvat eivät ensimmäiseksi saa minua huokailemaan ihastuksesta tekee saman, olen hämmästynyt. Ja otettu. Kumarran moisen lahjakkuuden edessä, tätä lisää.
Kaiken tämän hehkutuksen jälkeen olisi suotavaa esitellä sellaisia kuvia, joista yllä puhun, eikö totta? Mutta koska kirjasta löytyy vain muutamia sellaisia kuvia, jotka saavat minut "huokailemaan ihastuksesta", on helpompi esitellä niitä kuvia. Suosittelen kuitenkin lämpimästi etsimään tämän kirjan käsiinne, vaikka kirjastosta, ja katsomaan saako se kenessäkään muussa samanlaista reaktiota aikaan.
Jos muuten kellään tulee mieleen uutta kotia kaipaava Viihtyisiä ja valoisia koteja -kirja, niin täältä löytyy heti kirjalle ostaja. Meillä majailee tuosta kirjasta vain kirjaston kappale, ja luulenpa että kohta alkavat periä minulta kirjasta oikeaa vuokraa - niin suuren ajan vuodesta kirja viettää täällä meillä...
24. toukokuuta 2008
22. toukokuuta 2008
Kevät Viikko - Päivä 7
Olo on tuskastuttavan tahkea. Mikään ei liiku, mikään ei kulje. Kaikki on mukamas jo nähty, tehty ja ainakin tehty paremmin. Pää jäässä, mieli maassa.
Yritin tehdä kierrosta kirjakaupoissakin, mitään ei löytynyt. Mahtoiko vika olla kaupoissa vai etsijässä? Missä kaikki uudet lehdetkin ovat?
Viimeinen yritys nostaa mielialaa. Mahtaisiko toimia?
Yritin tehdä kierrosta kirjakaupoissakin, mitään ei löytynyt. Mahtoiko vika olla kaupoissa vai etsijässä? Missä kaikki uudet lehdetkin ovat?
Viimeinen yritys nostaa mielialaa. Mahtaisiko toimia?
21. toukokuuta 2008
Kevät Viikko - Päivä 6
Pääsen kuin pääsenkin Tanskaan tänä kesänä!
Matkan varsinainen syy on tuossa alapuolella olevassa kuvassa, meidän Kukka. Houkuttelin koiranäyttelyitä rakastavan äitini tutkimaan josko Tanskasta löytyisi nuorimmalle koiruudelle sopivia näyttelyitä ja kuinka ollakaan, löytyihän semmoinen. Itse reissu on vasta elokuussa, mutta intoilen asiasta nyt jo, tottakai :)
Ihanaa!
Alemmassa kuvassa äitini koiravanhukset. Ensin tuli Manna, ja seuraavasta tuli sitten auttamatta Ryyni. Ei toista ilman toista, ystävykset.

Kuvat: P. Jäppinen
20. toukokuuta 2008
19. toukokuuta 2008
18. toukokuuta 2008
17. toukokuuta 2008
Kevät Viikko - Päivä 2.
Ikkunaostoksilla
Se hyvä puoli kukonlaulun aikaan heräävässä vauvassa on, että kyseinen vauva haluaa ensimmäisille päiväunilleen silloin, kun "normaali" aamu on parhaassa vaiheessa. Ja mikäpä olisi rentouttavampi tapa toipua järkyttävän aikaisesta heräämisestä, kuin pienen pieni kierros nettikaupoissa? Hmm, toimii ainakin minulla :)
Tällä kertaa surffailin läpi joukon saksalaisia sisustuskauppoja, ja löysin vaikka mitä kivaa.
Jakkarat sopisivat loistavasti terassille, värikkäine tyynyineen. Eteiskäytävän ovi näyttäisi heti paljon somemmalta, kun ikkunaa koristaisi pitsi. Mökin saunatupaan tarvittaisiin pieni kaappi toilettitarvikkeille, mielellään ilman peiliä. Koska eihän mökillä tarvitse miettiä ulkonäköään?
Hauskaa lauantaita kaikille :)
16. toukokuuta 2008
Kevät Viikko - Päivä 1.
Sain SouleMaman blogista idean taltioida yhden viikon keväästämme. Ja koska sain idean juuri nyt, en suinkaan jaksa odottaa maanantaihin, että voisin aloittaa viikon oikeaoppisesti. Viikkohan se on perjantaista perjantaihinkin.
14. toukokuuta 2008
Flickr Favorites vko 19/2008
1. Untitled, 2. apple paper weights, 3. lemons, 4. simply breakfast:day two, 5. ciao bella!, 6. Untitled, 7. fun, 8. color week: pink, 9. Ficaria horas..., 10. week of polaroids:3, 11. funky feet: yellow shoes, striped socks, 12. Where the children play, 13. 058: 3.30.2007, 14. 060: 4.1.07, 15. Make 1 left, Make 1 right, 16. her dancing shoes
Näistä kuvista tulee niin hyvä mieli! Puuttuvat kuvat (5 ja 6) näkyvät linkistä napsauttamalla.
Näistä kuvista tulee niin hyvä mieli! Puuttuvat kuvat (5 ja 6) näkyvät linkistä napsauttamalla.
13. toukokuuta 2008
Arvaattekos mikä on meidän perheen ylivoimaisesti suosituin ja ostetuin valmisruoka? Ruoka, joka on esikoisen mielestä niiiin hyvää, että sitä voisi syödä aamiaiseksi, välipalaksi, lounaaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi. Joka päivä.
Juuri niin. Hernekeitto. Tölkkihernekeitto.
Olen monasti suunnitellut tekeväni itse hernekeittoa. Siis ihan oikeasti itse, liottaa herneitä ja muuta. Valitettavasti kokemukseni itse tehdystä hernekeitosta eivät ole hyviä. Päinvastoin. Herneet ovat niissä aina jotenkin kovia, keitosta puuttuu tölkkihernekeiton paksuus ja makukin on outo. Olen siis virallisesti tölkkihernekeiton pilaama. Syytän peruskoulua. Vaikka miten sitä voisi syyttää jotakin, jolle on oikeastaan vain kiitollinen. Ilman peruskoulua en olisi koskaan oppinut kuinka hyvää hernekeitto voi olla. (Anteeksi äiti, sinun hernekeittosi on tietysti poikkeus. Ja luultavasti oikeasti tölkistä lähtöisin.)
Meillä syödään hernekeittoa usein. Tälläkin viikolla sitä on syöty jo yhtenä päivänä. Ja veikkaan että syödään uudestaankin. Ja miksipäs ei, kun ne tölkitkin on niin kivan värisiä.

11. toukokuuta 2008
10. toukokuuta 2008
Äitienpäivää!
Äitienpäivään valmistautumisen aloitin jo hyvissä ajoin. Nimittäin lahjomalla itse itseäni. Jalkaan pinkit tossut ja viimeisten värien päättäminen tulevaa peittoa varten. Jaa että mitä peittoa? Niinpä, siinä ajassa mitä olen suunnitellut ja haaveillut Ripple Blanketia, peitto olisi jo tehty. Vai oliko se hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty? Sittenhän loppu varmaankin sujuu kuin itsestään..
Hauskaa Äitienpäivää kaikille!
7. toukokuuta 2008
Flickr Favorites 18/08
1. serenity now, 2. Pretty Weathered Frames, 3. Fallen spring, 4. Saturday morning coffee on the patio, 5. like stardust (almost), 6. CARNATION, 7. Untitled, 8. half full, 9. Super!, 10. Untitled, 11. baby legs, 12. Untitled, 13. vintage block, 14. after breakfast, 15. Untitled, 16. Framed sillouhettes
6. toukokuuta 2008
Muistiinpanoja / notes for summer
Täällä ollaan, siis mummolassa keittiöremppaa tekemässä. Hiljaa hyvä tulee, vai miten sitä nyt sanotaankaan. Mutta oikeasti, hyvä tulee. Oikeastaan tosi hyvä, ellei peräti aivan kerrassaan hieno. Laitetaan kuvia jahka homma valmistuu.
Tämä remontti on kääntänyt ajatukset kohti omaa tulevaa remontointia. Ei mitään suureellista, mutta tärkeää kuitenkin. Nimittäin eteis- ja porrasremonttia. Tai no oikeastaan pintaremonttia vain, niin että itse sen toteutan. Yllä- ja allaolevat kuvat toimivat muistiinpanoina: vaaleaa, mutta kuitenkin värikästä. Maalattua puuta, paljon valoa, hieman kontrastia.
Mietinnät jatkukoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)