...

très chic

Helene Christensenin koti New Yorkissa, a la Paris Vogue 5/09. Näihin kuviin on pakko palata uudelleen ja uudelleen!

aika kiitää

... ihan silmissä. Kaksi vuotta on kuin hujaus, silmänräpäys. Tästä hetkestä tähän päivään, noin vain. Syntymäpäivän alla siirsimme Jussin nukkumaan isosiskon kanssa samaan huoneeseen (ja erittäin mieluisaan sänkyyn), ja pitää myöntämäni että itku tuli ensimmäisinä iltoina tyhjää pinnasänkyä katsellessani. Niin ihanaa kuin kaiken kasvamisen ja kehittymisen seuraaminen onkin, niin saa kait niitä vauvojakin kaivata?

hakusessa oma tila, tai jotakin sellaista

(c) http://www.flickr.com/photos/jasnajanekovic/2190006792/

(c) http://www.flickr.com/photos/sfgirlbybay/278828420/

(c) http://www.designspongeonline.com/wp-content/uploads/2009/09/diva11.jpg

Nyt kun kuopus alkaa käymään kolmatta vuottaan ja siirtyy nukkumaan sisarensa kanssa samaan huoneeseen, on minulla lopultakin mahdollisuus saada oma työskentelytila. Oi onnea! Nyt onkin hakusessa hieman inspiraatiota tulevalle projektille.

(c) http://www.flickr.com/photos/deardaisycottage/1016916364/

(c) http://www.flickr.com/photos/20391386@N00/315745629/

juhlapäivä

'Belle de Crécy' (Gallica), Maskun Rosario heinäkuu -09

nimittäin minulla. Vuosia täyttyy 33. Siksi ruusupuska, iso sellainen.
Jännä juttu miten tämä ikääntyminen tuntuu olevan kovin ristiriitaista. Siis niin, että eihän minulla mitään vanhenemista vastaan ole. Ja eikä tämä vuosilukukaan nyt vielä kovin kummoinen ole. Mutta sitten taas on niitä hetkiä, joilloin vuosien kertyminen aiheuttaa lähes pakokauhun omaisen tunteen. Ei niinkään mittarilukeman vuoksi, vaan sen vauhdin takia. Juurihan täytin sitä ja sitä, ja nyt jo tätä ja tätä. Tuntuu että enhän minä ehdi vuosien perään lain. Tässä vaiheessa luulin olevani jo monenmoista, tietäväni paljonkin ja ainakin varmaksi.
Parempi siis näissä tunnoissa keskittyä saamaan jotain valmiiksi, vaikkapa ihka-ensimmäinen saippuakokeilu ja uuninpesu. Hyvää syntymäpäivää siis!

Ja sitten pieni pätkä julkeaa mainontaa, eli puodissa juhlapäivän kunniaksi juhlatarjous. Siis täällä.

kiitos Nigella!

Köhäisenä ja kuumeisena tekee mieli hieman helliä itseään. Kaiken yskimisen, valvomisen ja kipuilun keskellä tuntuu aivan oikeutetulta palkita kehoa ja mieltä kaiken sen sairastelun (niin oman kuin lastenkin) kestämisestä.
Kyseisen reseptin bongasin viime sunnuntaina nelosella pyörivässä Nigella Express -ohjelmassa (ja näyttäisi muuten tulevan huomenna keskiviikkona uusintana). Pikainen kurkistus kaappeihin ja kaikki ainekset näyttivät olevan koossa. Avot, kymmenisen minuuttia ja herkullinen jälkiruoka olikin jo uunissa.


Resepti löytyy alkuperäisessä muodossaan Nigellan omilta kotisivuilta, mutta nopsasti suomennettu versio vielä tästä alta:

2 x 415 g purkkipäärynöitä (omassa liemessä)
125g vehnäjauhoja
25g kaakaojauhetta
125g hienoa sokeria
150g pehmeää voita
1 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
2 tl vaniljauutetta (tai vaniljasokeria, mitä itse käytin)

Voitele vuoka ja lado valutetut päärynät siihen.
Sekoita ainekset (tehosekoittimessa) tasaiseksi massaksi
ja levitä se vuokaan päärynöiden päälle.
Paista uunissa 220-asteessa noin 30 minuuttia.

Alkuperäisessä ohjeessa oli leivinjauheen lisäksi myös vajaa teelusikallinen ruokasoodaa, jonka jätin itse pois. Lisäksi kostutin suklaista massaa pienellä lorauksella päärynämehua - se tuntui tekevän valmiista jälkiruoasta hieman kuohkeampaa.

Ja eikun herkuttelemaan!

maanantaille

1. Untitled, 2. clarice and simon, 3. "Open boots, violin, banjo and a voice/Exiled buskers happy with their choice.", 4. Keep Calm and Carry On - Union Jack, 5. each cup of tea..., 6. thoughts at the bottom of a cup of tea, 7. Untitled, 8. No.359, 9. Untitled, 10. ., 11. Country Living, 12. hand dyed embroidery threads

pyhäpäivänä

meillä sairastetaan, taas. Alkaa jo tuntumaan siltä, että koko syksy menee sairastellessa. Jos ei nuhaa, flunssaa ja kuumetta, niin sitten ainakin vatsatautia. Toivottavasti kauniita syyspäiviä riittää vielä tulevillekin viikoille - niistä kun olisi kiva nauttia muutenkin kuin vain lasin läpi.


Esikoisen villapipot ovat kaikki jääneet pieniksi. Vaaleanpunaista ja violettia hahtuvaa, ehkä sinne tänne vielä muutama keltainenkin raita. Iloiset värit valittiin piristämään sairastupalaisia, ja lopputuloksesta tulee toivottavasti paksu ja lämmin.
Uh, sairastupa kuittaa. Ensi kerralla toivottavasti jo jotain muuta kuin valitusta... :)

pöh!

On sellainen pöh! -olo. Ihan ilman mitään syytä. Kunhan pöh!'isyttää. Pöh! Varmasti sataa illalla, kun pitäisi kävellä lasten kanssa esikoisen liikuntakerhoon. Ainakin paluumatkalla, jos ei muuten.
Tuhat asiaa mitä pitäisi tehdä, mutta ei saa vaan tartuttua kiinni. Kun ei oikein tiedä mistä aloittaisi. Maalaisiko vai raivaisiko komeroita? Ompelisi vaiko neuloisi? Siivoaisi vaiko istuisi sohvalla lukemassa? Keittäisikö ison pannullisen teetä ja paistaisi pannukakkuja? Laittaisi musiikin soimaan ja tanssisi lasten kanssa niin, että kaikkia naurattaa?
Se kuulostaa jo paljon paremmalta. Joskus kannattaakin hiukan pöhistä, näemmä.

The Rug Company

all photos: (c) The Rug Company

tilkkutäkki vol.1

Monien muiden kauniiden asioiden ja esineiden lisäksi, minulla on vallan hullaantunut suhde vanhoihin peittoihin, ja erityisesti tilkkutäkkeihin. Kirppiksillä ja erilaisissa myyjäisissä katsastan heti ensimmäisten joukossa peitot - mitä onkin jo kertynyt varsin kunnioitettava pino lastenhuoneen rottinkikorin päälle.
Tilkkutäkkejä sen sijaan ei vanhoina ja käytettyinä juuri kävele vastaan, joten pitkään asiasta haaveiltuani, otin härkää sarvista viime keväänä ja päätin itse ommella sellaisen. Ja ompelinkin, peräti kaksi kappaletta. Toisen pienemmän ja värikkäämmän tytölle ja isomman sitten koko perheen käyttöön.


Apuna käytin kirjastosta lainaamaani Emma Hardyn ompelukirjaa: 'Ompele suit sait sukkelaan'. Kirjassa oleva ohje tilkkupeittoon on juuri niin simppeli ja rautalangasta väännetty, mitä tarvitsin uskaltaakseni ryhtyä moiseen koetukseen. Tarvikkeina pääasiassa kirpputoreilta keräämäni vanhat tyynyliinat ja lakanat ja koristeeksi hieman pitsiä. Eiväthän tilkut suinkaan mene tasan tai rivit suorassa, mutta se ei haittaa: lopputulos oli nimittäin molemmilla kerroilla aivan ihana!


Tyttö tykkää omastaan hirmuisesti ja koko perheen yhteinen peitto sai kunniapaikan sohvan kulmalla. Tosin aika nopsasti huomasin tehneeni yhden ihan hölmön virheen. Vanhat tyynyliinat, kaikessa kuluneessa kauneudessaan, kannattaa käydä läpi tarkkaan ja valita mukaan peittoon kaikkein tasalaatuisimmat tilkut. Vähänkin hapertunut kangas rikkoutuu ja repeytyy käytössä alta aikayksikön. Joten nyt paikkaillaan - pienet pitsiliinat ja vanhat (ja ehdottomasti ehjät!) nenäliinat ovat osoittautuneet parhaiksi paikoiksi. Sopivan kokoisia ja valmiiksi kauniita :)