25. lokakuuta 2009

aika kiitää


... ihan silmissä. Kaksi vuotta on kuin hujaus, silmänräpäys. Tästä hetkestä tähän päivään, noin vain. Syntymäpäivän alla siirsimme Jussin nukkumaan isosiskon kanssa samaan huoneeseen (ja erittäin mieluisaan sänkyyn), ja pitää myöntämäni että itku tuli ensimmäisinä iltoina tyhjää pinnasänkyä katsellessani. Niin ihanaa kuin kaiken kasvamisen ja kehittymisen seuraaminen onkin, niin saa kait niitä vauvojakin kaivata?

7 kommenttia:

HIIRIEMO kirjoitti...

Onnea ihanalle 2-vuotiaalle!

Joola kirjoitti...

Saa. Saahan. Ainakin tulee kaivattua. Ihania ovat ja niin ihania olivat jo vauvoina. Ainutlaatuisia. Ja niin totisesti kiitää, aika. Onnea kaksivuotiaalle!

Katilein kirjoitti...

Onnea kuopukselle ja myöhästyneet onnittelut sinulle!

Aika suloinen kirjoitus. Meillä kuopus (1-vee) nukkuu vielä pinnasängyssä, mutta tiedän että haikeus iskee sitten, kun hän saa "ison pojan" sängyn...

MinnaK kirjoitti...

Onnea kasvavalle pojalle! Meillä täyttyi vuoden rajapyykki, ja samoissa tunnelmissa ollaan. Ihanaa kun kasvavat, ja silti haikeaa.

Kate kirjoitti...

Samoissa tunnelmissa meilläkin, tosin vielä tuo nipistelee pinnasängystä minua aamuisin. Ihana kuvakollaasi <3

Kati kirjoitti...

Onnea pienelle ja onnea äidille. Haikeatahan se kaikesta huolimatta on, kun vauvoista tulee isoja.

Noi kuvat on ylisuloisia. :)

Mai kirjoitti...

Onnea, onnea!

Juu, kyllä pienet itkut on sallittuja. Mulle tuli jo itku silmään, kun Vertille tuli jo kaksi hammasta. Jotta nyt se kasvaa eikä mulla ole enää vauvaa:)